Puukerrostalorakentamisessa näkyvät puurakentamisen pitkät perinteet

YIT Oyj Uutinen 16.11.2021 klo 09.00

Puurakentaminen YIT
Puurakentaminen YIT

Rantapuiston puukerrostalopilotti valmistuu vuoden 2021 loppuun mennessä Tampereen Niemenrantaan. Mitä hyötyjä puumoduulirakentamisella saavutetaan? 

Kerrostaloasumisen helppoutta, puutalon ekologisuutta ja kodikkuutta, taloudellisesti maalämmöllä lämmitettynä, Näsijärven rannalla. Tamperelainen Severi Kohtala on yksi 23 onnekkaasta As Oy Tampereen Rantapuiston puukerrostaloasunnon omistajasta. 

Kohtala etsi asuntoa, mutta ei erityisesti puutalosta. Hän meni siskonsa mukana kohteen virtuaaliesittelyyn makutuomariksi. 

“Tiesin asunnosta etukäteen lähinnä hintatietoja, jotka vaikuttivat vähintäänkin kohtuullisilta”, kertoo Kohtala.

Vasta esittelyssä Kohtalalle selvisi, että kerrostalo on valmistettu perustuksia lukuun ottamatta kokonaan puusta. Myös asunnon sisustuselementteinä oli käytetty puuta. Esittely ja asunnon ulkonäkö herättivät kiinnostuksen.

“Minulla kävi hyvä säkä, että kerrostalossa oli vielä vapaana samanlainen kolmio, jonka siskoni oli varannut itselleen aikaisemmin. Päätin tarttua tilaisuuteen.”

Puuelementtituotantoa jo vuodesta 1985

YIT on pilotoinut puukerrostalorakentamista tähän mennessä Tampereen Hervannassa As Oy Tampereen Tohtorissa sekä Niemenrannassa As Oy Tampereen Rantapuistossa, joka valmistuu vuoden 2021 loppuun mennessä. Rantapuisto on YIT:n ensimmäinen yksittäisille omistajille ja asuntosijoittajille suunnattu puukerrostalokohde, jonka puumoduulit ovat omaa tuotantoa. 

YIT:llä on pitkät perinteet myös puurakentamisesta. Jo vuodesta 1985 lähtien YIT:n oma puuelementtitehdas Hämeenlinnassa on valmistanut erityyppisiä seinä- ja lattiaelementtejä ja muita täydentäviä rakennusosia pääosin pientalorakentamisen tarpeisiin.

“Sen osaamisen pohjalta olemme lähteneet seuraamaan kestävän kehityksen nousua ja pohtimaan, mikä on meidän tapamme tehdä puukerrostaloja”, kertoo YIT:n asumisen kehitysjohtaja Marko Oinas.

YIT:n puukerrostalot on rakennettu puumoduuleista. Tampereen Tohtorin puumoduulit hankittiin ulkopuoliselta toimittajalta, kun taas Rantapuiston moduulit YIT on valmistanut itse. Kahdella eri tuotantotavalla testattiin niin aikatauluja, kustannuksia, tuotteen soveltuvuutta kuin teknisiä ratkaisuja. Oinaksen mukaan puurakentamisen kustannustehokkuus on tällä hetkellä suurin haaste.

“Se on ratkaistava ennen laajempaa puukerrostalotuotantoa”, Oinas lisää. 

Mikä yhdistää puukerrostaloa ja risteilyalusta?

Moduulirakentamisessa huoneistot kootaan ja varustellaan tehtaalla valmiiksi. Rakennuspaikalla talo vain kootaan moduuleista kuin legopalikat, ja lopuksi huoneistojen sähköt ja putkitukset liitetään yhteen. Kohtala on tutustunut työssään Turun telakalla risteilyalusten modulaariseen rakentamistapaan, joten puukerrostalon rakennustapa herätti luottamusta.

“Mitä pidemmälle rakentamista voidaan tehdä optimaalisissa työskentelyolosuhteissa, sitä parempi lopputulos on”, Kohtala kertoo. 

Oinaksen mukaan rakentaminen on laadukkaampaa, kun moduulit voidaan rakentaa lämpimissä, kuivissa ja hyvin valaistuissa sisäolosuhteissa. 

“Sääriskit ja työskentelyolosuhteet huomioiden on fiksumpaa tehdä moduulit tehtaalla, jossa päästään hyvin korkeaan valmiusasteeseen. Valmiin moduulin puumateriaali saadaan työmaalla nopeasti säältä suojaan”, Oinas lisää. 

Asuntorakentamisen säädökset asukkaan turvana

Kohtalalle asunnon valintaan vaikutti suuressa osin asunnon tyylikäs ulkoasu, kohtuullinen hinta sekä rauhallinen ja puistomainen sijainti Näsijärven rannalla. 

“Sijainti on omiin tarpeisiin lähes täydellinen, kaikki tarvittava löytyy pyörämatkan päästä. Alueella on hyvät julkiset yhteydet varsinkin, kun ratikka valmistuu”, Kohtala kertoo.

Kun Rantapuiston ennakkomarkkinointi alkoi, Oinaksen mukaan nuoret ja naiset korostuivat kiinnostuneiden joukossa. Tuolloin korostuivat ideologiset perusteet, kuten ympäristöystävällisyys ja asunnon hiilijalanjälki. 

“Mitä lähemmäs kaupantekoa edettiin, sitä vahvemmin päätöksentekoa ohjasivat perinteiset asunnonoston kriteerit, kuten sijainti ja asunnon pohjaratkaisu”, Oinas kertoo. 

Vaikka Kohtala odottaa innolla muuttoa uuteen kotiin, häntä mietityttävät esimerkiksi puumateriaalin lämmön ja äänen eristävyys sekä puun elävyys ajan kuluessa. Oinaksen mukaan puukerrostalot jakavat mielipiteitä enemmän kuin betonitalot: jotkut tykkäävät ja ostavat puun vuoksi, ja toisia puumateriaali taas arveluttaa. Hän kuitenkin muistuttaa, että asuntorakentamisen säädökset ovat asukkaan turvana.

“Vanhempaan kerrostalokantaan perustuvissa mielikuvissa muiden asumisen äänet kuuluvat jopa häiritsevästi. Nykymääräyksillä sekä betoni- että puutalo on kuitenkin hyvin äänieristetty.” 

Tutustu Niemenrantaan

Lue lisää:
Puu hyvä, betoni paha?

Lisätietoja:
Marko Oinas, kehitysjohtaja, Asuminen Suomi ja CEE, YIT Suomi Oy, puh. 040 506 7430, marko.oinas@yit.fi 
Johanna Savolainen, viestintäpäällikkö, YIT Oyj, puh. 044 305 4594, johanna.savolainen@yit.fi 


YIT on suurin suomalainen ja merkittävä pohjoiseurooppalainen kaupunkikehittäjä ja rakennusyhtiö. Tavoitteenamme on luoda entistä kestävämpiä, toimivampia ja vetovoimaisempia kaupunkeja ja elinympäristöjä. Kehitämme ja rakennamme asuntoja, toimitiloja ja kokonaisia alueita. Olemme myös vaativan infrarakentamisen erikoisosaaja. Omistamme kiinteistöjä yhdessä kumppaneidemme kanssa, mikä tukee merkittävien kehityshankkeidemme toteuttamista. Tarjoamme asiakkaillemme myös kiinteistöjen arvoa parantavia palveluita. Työllistämme noin 7 400 ammattilaista kymmenessä maassa: Suomessa, Venäjällä, Ruotsissa, Norjassa, Virossa, Latviassa, Liettuassa, Tšekissä, Slovakiassa ja Puolassa. Vuoden 2020 liikevaihtomme oli noin 3,1 miljardia euroa. YIT Oyj:n osake noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:ssä. www.yitgroup.com/fi