Oodi antaa syyn lähteä himasta

YIT Oyj Uutinen 21.11.2018 klo 16.00

Anna-Maria Soininvaara
Anna-Maria Soininvaara

Helsingin keskustakirjasto Oodista tehdään uuden ajan kirjastoa, joka tukee aktiivista kansalaisuutta. ”Autamme ihmisiä ymmärtämään valeuutisten taustoja ja edistämme tilanteita, joissa he kohtaavat toisensa tasa-arvoisesti ja yhdenvertaisesti”, sanoo Oodin johtaja Anna-Maria Soininvaara. 

Jännitys kihelmöi Anna-Maria Soininvaaran mieltä. Avajaisiin on aikaa vain pari viikkoa. Joulukuun viides päivä Helsingin kaupungin yli 10 vuoden suunnittelutyö näkee päivänvalon, kun Oodi avaa ovensa.

”Tietenkin toivon, että Oodi saa ihmisissä aikaan wow-efektin. Se on niin upea ja hieno, toista samanlaista ei ole missään muualla. Palveluiden puolella meillä on haaste säilyttää wow-kokemus vielä senkin jälkeen, kun itse rakennus vierailijalle jo tuttu”, keskustakirjaston johtajana työskentelevä Soininvaara sanoo.

Laaja kumppanuusverkosto saman katon alla

Soininvaara aloitti keskustakirjaston johtajana kesällä 2017. Yksi hänen suurimmista urakoistaan tähän mennessä oli henkilökunnan rekrytoiminen. Lokakuun alussa 53 oodilaista siirtyi muista Helsingin kaupunginkirjastoista perehtymään uuden työpaikkansa poikkeuksellisen laajaan palveluvalikoimaan.

Soininvaara kutsuu Oodia kulttuurikokonaisuudeksi, jossa on mukana kumppaneita kulttuurin eri laidoilta.

”Jo suunnittelun alkumetreillä oli selvää, että luomme täysin uudenlaista kirjastokonseptia. Iso osa palveluista ei ole kirjaston tuottamia, vaan niistä vastaavat kumppanimme.”

Oodista löytyy esimerkiksi iso elokuvasali, jossa Kansallinen audiovisuaalinen instituutti eli KAVI pyörittää iltaisin elokuvia. Helsingin kaupunki-info siirtyy Oodiin kaupungintalolta, ja Euroopan unionilla on oma digitaalinen esittelytilansa. Myös kaupunkiympäristön osallistamistila Brygga avataan Oodiin. Lapsiperheet on huomioitu erityisesti.

”Lapsille löytyy alakerrasta Leikkipuisto Loru, jonka varsinainen toiminta alkaa ensi kesänä Oodin sivupihalla. Meillä on myös iso vaunuparkki, jotta lapsiperheet tuntisivat olonsa tervetulleiksi kirjastoon”, Soininvaara sanoo.

Oodissa tuetaan harrastamista

Kumppanien tuottamat palvelut sijaitsevat suurilta osin Oodin ykköskerroksessa. Kakkoskerros on pyhitetty tekemiselle ja opiskelulle. Se on kaupunkilaisten avointa valtakuntaa, josta löytyy muun muassa 3D-tulostin ja laajasti työvälineitä musiikin tekemiseen: soitinlainaamo, editointitila ja yhdeksän musiikkistudiota.

”Olemme koonneet asioita kimpuiksi sen sijaan, että tarjoaisimme yksittäisiä palveluita sieltä täältä. Oodissa voi käydä alusta loppuun tietyn polun, esimerkiksi videon tai musiikin tekemisessä”, Soininvaara sanoo.

Hänen mukaansa puhutaan yleisesti aktiivisen kansalaisuuden tukemisesta, mutta se on hieman kapulakielinen termi.

”Oodissa tuetaan harrastamista ja sitä, että ihmisillä on syy lähteä himasta.”

Soininvaara näkee, että yksi kirjaston tärkeimmistä tehtävistä tänä päivänä on myös niin sanotun digikuilun pienentäminen.

”Palvelut menevät verkkoon, mutta ihmiset eivät pysy perässä. Meiltä saa apua ja tukea siihen, että pärjää myös digimaailmassa.”

Kirjataivaassa tavataan

Harrastamisen tukeminen näkyy myös ylimmän kerroksen kirjataivaassa, joka on koti 100 000 niteelle. Musiikista kiinnostuneille tarjolla on laaja nuottikokoelma. Valikoimassa korostuvat myös muut teemat, kuten maahanmuuttajien kotoutumisen tukeminen.

”Suomen kielen oppikirjoja on runsaasti, ja järjestämämme kielikahvilatoimintaa. Meiltä löytyy kaunokirjallisuutta myös eniten puhutuilla maahanmuuttajien kielillä.”

Turisteja varten Oodissa on esillä Suomesta ja suomalaisesta kulttuurista kertovaa aineistoa.

Vaikka Oodi on uuden ajan kirjasto, se pitää sisällään lähes kaikki perinteisen kirjaston tuntomerkit. CD-levyjä Oodista ei löydy – yksi syy on se, että Musiikkitalossa Oodia vastapäätä sijaitsee Sibelius-Akatemian kirjasto ja sen runsas CD-valikoima.

Vaikka muualla Oodissa tehdään ja koetaan, kirjataivas tarjoaa paikan myös hiljentymiselle.

”Ajattelimme aluksi, että Oodista tulee aktiivisen tekemisen keskus. Kysyimme kaupunkilaisten toiveita, ja hiljaisuuden kaipuu oli meille yllätys. Keskustassa pitää olla myös paikkoja, joissa voi rauhoittua”, Soininvaara pohtii.

”Kirjasto on harvinainen paikka siinä mielessä, että sinne on luontevaa myös tulla yksin.”

Sananvapauden, tasa-arvon ja lukutaidon puolesta

Kirjallisuustieteilijänä ja pitkän uran kirjastopalveluiden parissa tehneenä Anna-Maria Soininvaara puhuu kirjaston perustehtävien puolesta myös Oodissa. Kirjastossa puolustetaan sananvapautta ja pyritään välittämään oikeaa tietoa.

”Autamme ihmisiä ymmärtämään valeuutisten taustoja ja edistämme tilanteita, joissa ihmiset kohtaavat tasa-arvoisesti ja yhdenvertaisesti”, Soininvaara sanoo. Hän korostaa, että kirjasto on turvallinen ja hyväksyvä kaikille ihmisille ja ihmisryhmille.

Toisaalta kirjastolla on tärkeä rooli kulttuurin ja sivistyksen edistäjänä. Soininvaara myöntää, että Oodilla on laajan palveluvalikoiman takana myös piiloagenda.

”On hienoa, jos tarjoamamme palvelut saavat ihmisen, joka ei yleensä lue, lainaamaan myös kirjan. Kirjallisuuden puolustamiseen liittyy vahvasti myös lukutaito, jonka laatu on jälleen heikentynyt. Taistelemme yhdessä sen puolesta, että ihmiset osaisivat lukea myös tulevaisuudessa.”

Faktat:

Oodi palvelee

Keskustakirjasto Oodin avajaisia juhlitaan 5.– 6.12.2018. Oodin on suunnitellut Arkkitehtitoimisto ALA ja rakentamisesta on vastannut YIT.

Oodissa on 54 työntekijää, joista viisi mediatyöntekijää opastavat kirjaston käyttäjiä muun muassa 3D-tulostimen ja yhdeksän musiikkistudion käytössä. Monenlaiseen tekemiseen ja tuunaamiseen kävijöille on tarjolla esimerkiksi laserleikkuri, tarratulostin, ompelukoneita, saumureita ja rintanappikoneita, valokuvaus- ja graafisen työn välineitä sekä keittiö vaikkapa kokkauskurssien pitämiseen.

Kolmannen kerroksen kirjataivaassa on noin 109 000 nidettä, joista kerrallaan paikalla 70 000. Niistä runsas 22 000 on lastenkirjoja, 27 000 tietokirjoja ja loput kaunokirjallisuutta. Lisäksi käsillä on noin 150 aikakauslehteä, 48 sanomalehteä sekä tableteilla luettavana 6 000 sanoma- ja aikakauslehteä eri kielillä.

Oodissa toimii kumppanuusverkosto: esimerkiksi Kansallinen audiovisuaalinen instituutti KAVI ylläpitää elokuvateatteria, Kino Reginaa. Muita kumppaneita ovat EU-tiedotus, kaupunginkanslian Helsinki-info, kaupunkiympäristön näyttely- ja infotila Brykka, Fazerin ravintola ja Vakan Leikkipuisto Loru.

Käyttäjät voivat varata Oodista tiloja kokouksiin, etätyön tekoon tai omiin tapahtumiinsa.

Katso lisätietoja palveluista Oodin sivuilta. https://www.oodihelsinki.fi/palvelut/ 

Kysy lisää toimitilarakentamisesta.

Anna-Maria Soininvaaran haastattelu on osa kolmiosaista Oodi-juttusarjaa.

Lue aiemmat Oodi-jutut:

Oodi syntyy etappi kerrallaan

Oodin arkkitehtuurissa toiminta ja ajattomuus kohtaavat

YIT on suurin suomalainen ja merkittävä pohjoiseurooppalainen rakennusyhtiö. Kehitämme ja rakennamme asuntoja, toimitiloja ja kokonaisia alueita. Lisäksi olemme vaativan infrarakentamisen erikoisosaaja ja päällystäjä. Yhdessä asiakkaidemme kanssa 10 000 ammattilaistamme luovat entistä toimivampia, vetovoimaisempia ja kestävämpiä kaupunkeja ja elinympäristöjä. Toimimme 11 maassa: Suomessa, Venäjällä, Skandinaviassa, Baltiassa, Tšekissä, Slovakiassa ja Puolassa. Uusi YIT syntyi, kun yli 100-vuotiaat YIT Oyj ja Lemminkäinen Oyj yhdistyivät 1.2.2018. Vuoden 2017 pro forma -liikevaihtomme oli yli 3,8 miljardia euroa. YIT Oyj:n osake noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:ssä. www.yitgroup.com/fi