Lemminkäinen rakentaa kaupunki-infrastruktuuria Tukholman uudella asuinalueella

LEMMINKÄINEN OYJ      SIJOITTAJAUUTINEN      28.11.2016 KLO 13.00

LEMMINKÄINEN RAKENTAA KAUPUNKI-INFRASTRUKTUURIA TUKHOLMAN UUDELLA ASUINALUEELLA

Lemminkäinen ja Tukholman kaupunki ovat sopineet vaativan kaupunki-infrastruktuurin rakentamisesta Norra Djurgårdsstadenin uudella asuinalueella Tukholmassa. Rakentaminen alkaa joulukuussa 2016 ja päättyy huhtikuussa 2018. Hankkeen arvo on noin 13 miljoonaa euroa.

Urakkaan kuuluvat nykyisen öljylaiturin purkaminen, kaivutyöt, pilaantuneen maan käsittely, betonityöt ja paalutus sekä uusien teiden rakennus ja päällystys. Paalutustyöt tehdään vedessä.

Norra Djurgårdsstaden on osa kaupunkikehityshanketta, jossa Tukholman eteläsatama muutetaan asuinalueeksi. Aiemmin alueella oli kaasuntuotantoa ja muuta teollisuustoimintaa. Vuonna 2030 uudella asuinalueella asuu 12 000 ja työskentelee 35 000 ihmistä.

”Norra Djurgårdsstadenin hanke on erinomainen esimerkki kaupunkikehittämisestä, ja osallistumme siihen erittäin mielellämme. Vankka kokemuksemme vaativista kaupunkien infrastruktuurihankkeista auttaa meitä toteuttamaan hankkeen alueen lauttaliikennettä häiritsemättä”, kertoo Lemminkäisen infraprojektit-liiketoimintasegmentin johtaja Harri Kailasalo.

LEMMINKÄINEN OYJ
Konserniviestintä

LISÄTIETOJA:
Harri Kailasalo
Liiketoimintasegmentin johtaja, infraprojektit
Puh. +358 2071 53394
harri.kailasalo@lemminkainen.com

JAKELU:
Keskeiset tiedotusvälineet
www.lemminkainen.fi

Lemminkäinen on vaativan infrarakentamisen ja talonrakentamisen osaaja Pohjois-Euroopassa ja yksi markkina-alueensa suurimmista päällystäjistä. Rakennamme yhdessä asiakkaidemme ja 4 800 ammattilaisemme kanssa kestävää ja vastuullista yhteiskuntaa. Vuonna 2015 liikevaihtomme oli 1,9 miljardia euroa. Lemminkäinen Oyj:n osake on noteerattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä. www.lemminkainen.fi