Lemminkäinen rakentaa elinkaarimallilla kaksi koulua Kuopioon

LEMMINKÄINEN OYJ              SIJOITTAJAUUTINEN     26.1.2016 KLO 10.30

LEMMINKÄINEN RAKENTAA ELINKAARIMALLILLA KAKSI KOULUA KUOPIOON

Lemminkäinen rakentaa elinkaarimallilla kaksi koulua Kuopioon. Sopimus sisältää Jynkän alakoulun sekä Karttulan yhtenäiskoulun ja päiväkodin sekä koulujen yhteyteen tulevien kirjastojen rakentamisen. Jynkän koulun rakennustyöt käynnistyvät tammikuussa 2016 ja koulu on määrä ottaa käyttöön kesäkuussa 2017. Karttulan yhtenäiskoulun rakentaminen aloitetaan toukokuussa 2016 ja koulu valmistuu syyskuussa 2018. Hankkeiden yhteenlaskettu kokonaisarvo on noin 42 miljoonaa euroa.

Sopimukseen sisältyy rakennusten suunnittelu ja toteutus. Tämän lisäksi rakennusten hoito, ylläpito, käyttäjäpalvelut sekä palvelusopimuksen aikaiset perusparannusinvestoinnit ovat Lemminkäisen vastuulla 20 vuoden palvelujakson ajan.

Jynkän alakouluun tulee tilat 540 oppilaalle, pinta-alaa on yhteensä 5 166 bruttoneliötä. Karttulan yhtenäiskouluun tulee tilat 270 oppilaalle ja päiväkotiin 40 lapselle. Karttulan koulussa ja päiväkodissa on pinta-alaa yhteensä 6 380 bruttoneliötä.

”Luomme koulujen alueelle toiminnallisen keskuksen, joka palvelee oppilaiden ja opettajien lisäksi alueen asukkaita”, kertoo Suomen talonrakentaminen -liiketoimintasegmentin johtaja Pauli Mäkelä.

”Elinkaarimalli on kaupungille kokonaistaloudellinen sekä investointi- että käyttökustannuksiltaan. Tilat toteutetaan tarpeidemme mukaan. Niiden suunnittelussa on huomioitu opetusryhmien koot, monipuolinen käyttö sekä uuden opetussuunnitelman mukaiset pedagogiset tarpeet”, sanoo Kuopion Tilakeskuksen rakennuttajapäällikkö Veli-Matti Paananen.

Lemminkäinen rakentaa parhaillaan elinkaarimallilla kouluja myös Hollolaan, Porvooseen ja Pudasjärvelle, jossa on rakenteilla samalla mallilla myös palvelukoti. Lemminkäinen on rakentanut elinkaarikohteita viime vuosina myös Ouluun ja Kuopioon.

LEMMINKÄINEN OYJ
Konserniviestintä

LISÄTIETOJA:
Pauli Mäkelä
Liiketoimintasegmentin johtaja, Suomen talonrakentaminen
Puh. 02071 53426
pauli.makela@lemminkainen.com

JAKELU:
NASDAQ OMX Helsinki Oy
Keskeiset tiedotusvälineet
www.lemminkainen.fi

Lemminkäinen on vaativan infrarakentamisen ja talonrakentamisen osaaja Pohjois-Euroopassa ja yksi markkina-alueensa suurimmista päällystäjistä. Rakennamme yhdessä asiakkaidemme ja yli 5 000 ammattilaisemme kanssa kestävää ja vastuullista yhteiskuntaa. Vuonna 2014 liikevaihtomme oli 2,0 miljardia euroa. Lemminkäinen Oyj:n osake on noteerattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä. www.lemminkainen.fi