Lemminkäisen Ruotsin talonrakentamisen liiketoiminnan myynti päätökseen

LEMMINKÄINEN OYJ                SIJOITTAJAUUTINEN     14.9.2015 KLO 16.40

LEMMINKÄISEN RUOTSIN TALONRAKENTAMISEN LIIKETOIMINNAN MYYNTI PÄÄTÖKSEEN

Lemminkäinen on saattanut päätökseen Ruotsin talonrakentamisen liiketoiminnan myynnin. Lemminkäinen sopi 5.6.2015 Rekab Entreprenad AB:n osakekannan myynnistä Rekabin nykyiselle johdolle sekä Rekabin Malmön liiketoiminnan myynnistä ruotsalaiselle Wästbygg-konsernille ja Uppsalan liiketoiminnan myynnistä norjalaiselle Veidekke-konsernille. Kilpailuviranomaiset ovat hyväksyneet Uppsalan ja Malmön liiketoimintojen myynnit. Lemminkäinen sekä ostajat ovat sopineet, ettei kauppahintoja julkisteta. Kaupalla on pieni negatiivinen vaikutus Lemminkäisen tulokseen, jonka yhtiö kirjasi vuoden toisen kvartaalin tulokseen. Rekabin liiketoiminta siirtyi pois Lemminkäiseltä 1.9.2015 alkaen.

Yrityskauppojen myötä Lemminkäinen luopuu talonrakentamisen liiketoiminnasta Ruotsissa. Rekabin Luulajan liiketoiminta sulautetaan osaksi Lemminkäisen Infraprojektit-liiketoimintasegmenttiä.

Lemminkäinen tiedotti yrityskaupasta aiemmin 5.6.2015.

LEMMINKÄINEN OYJ
Konserniviestintä

LISÄTIETOJA:
Talous- ja rahoitusjohtaja Ilkka Salonen
Puh. 02071 54524
ilkka.salonen@lemminkäinen.com

JAKELU:
NASDAQ OMX Helsinki Oy
Keskeiset tiedotusvälineet
www.lemminkainen.fi

Rakennamme yhdessä asiakkaidemme kanssa toimivia, turvallisia ja terveellisiä olosuhteita asumiseen, työntekoon ja liikkumiseen. Markkina-alueemme on Pohjois-Eurooppa, ja palveluksessamme on noin 5 600 ammattilaista. Vuonna 2014 liikevaihtomme oli noin 2,0 miljardia euroa. Lemminkäinen Oyj:n osake on noteerattu NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä. www.lemminkainen.fi