Lemminkäinen rakentaa Disa´s Fish -myymälän Haminaan

LEMMINKÄINEN OYJ                LEHDISTÖTIEDOTE      05.03.2014   KLO 10.30

 

LEMMINKÄINEN RAKENTAA DISA’S FISH -MYYMÄLÄN HAMINAAN

Lemminkäinen ja kalatuotteiden erikoiskauppaketju Disa’s Fish ovat tehneet urakkasopimuksen myymälärakennuksen rakentamisesta Haminaan. Rakennus toteutetaan KVR-projektinjohtourakkana. Työt käynnistyvät välittömästi ja päättyvät marraskuussa 2014. Osapuolet ovat sopineet, että sopimuksen arvoa ei julkisteta.

Hallimyymälä valmistuu valtatie E18:n varrelle Summaan. Noin 5 500 neliömetrin rakennukseen sijoittuu kala- ja mätituotemyymälän lisäksi ravintola, varasto- ja toimistotiloja.

”Vuonna 2013 rakensimme Disa´s Fishin 4040 neliömetrin myymälän Imatralle, ja vuonna 2012 rakensimme yritykselle noin 4 800 neliömetrin liiketilat Lappeenrantaan Mustolan alueelle”, sanoo aluejohtaja Seppo Tokkola Lemminkäiseltä.

”Valitsimme Lemminkäisen rakentajaksi, koska yhteistyömme on toiminut juohevasti ja he ovat tarjonneet erikoiskaupan vaativiin tarpeisiin sopivimman kokonaisuuden, jossa on huomioitu herkkien tuotteiden varastointi, myynti ja logistiikan sujuminen”, sanoo toimitusjohtaja Martti Tepponen Disa´s Fishistä.

LEMMINKÄINEN OYJ Konserniviestintä

LISÄTIETOJA:
Seppo Tokkola
Aluejohtaja
Talonrakentaminen
Puh. 02071 54333
seppo.tokkola@lemminkainen.com

 

JAKELU:
Kymenlaakson tiedotusvälineet

www.lemminkainen.fi

 

Rakennamme yhdessä asiakkaidemme kanssa toimivia, turvallisia ja terveellisiä olosuhteita asumiseen, työntekoon ja liikkumiseen. Markkina-alueemme on Pohjois-Eurooppa, ja palveluksessamme on noin 7 800 ammattilaista. Vuonna 2013 liikevaihtomme oli noin 2,2 miljardia euroa. Lemminkäinen Oyj:n osake on noteerattu NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä. www.lemminkainen.fi