Lemminkäinen peruskorjaa Kiinteistö Oy Julininkulman Turussa

Lehdistötiedote 28.8.2009

Lemminkäinen-konserniin kuuluva Palmberg TKU Oy peruskorjaa Turussa Kiinteistö Oy Julininkulman. Kiinteistössä toimii Scandic Hotel Julia, joka avaa ovensa saneerauksen ja laajennuksen jälkeen entistä nykyaikaisempana ja viihtyisämpänä. Hotellissa on laajennuksen jälkeen yhteensä 155 huonetta, kokoustiloja ja ravintola.

Kiinteistö Oy Julininkulma on vuonna 1985 rakennettu 6-kerroksinen liikerakennus Turun keskustassa. Sen omistaa Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen.

Saneeraus- ja peruskorjaustyö aloitetaan joulukuussa ja se valmistuu kevättalvella 2011. Saneerattavan kohteen pinta-ala on noin 7 000 bruttoneliömetriä. Urakan arvo on noin 9 miljoonaa euroa.

LEMMINKÄINEN OYJ
Konserniviestintä

Lisätiedot:
rakennuspäällikkö Petri Reunanen, Palmberg TKU Oy, p. 02071 58804 tai 040 774 8804, petri.reunanen@palmberg-tku.fi

Lemminkäinen-konserni toimii rakentamisen kaikilla osa-alueilla. Konsernin toimialat ovat talonrakentaminen, infrarakentaminen, talotekniikka ja rakennustuotteet. Liikevaihto vuonna 2008 oli noin 2,5 miljardia euroa, josta kansainvälisen liiketoiminnan osuus oli runsas neljännes. Konsernin palveluksessa on noin 9 800 henkilöä. Lemminkäinen Oyj:n osake on noteerattu NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä. www.lemminkainen.fi