Työnjohtoharjoittelussa saa vastuuta, mutta yksin ei tarvitse pärjätä

Rakennusmestariksi Metropoliasta valmistuva Veikka Rauttola on kulkenut YIT:llä harjoittelijapolkua jo useamman kesän ajan. Kaksi ensimmäistä kesää kuluivat haalariharjoittelijana, ja tänä kesänä hän työskentelee työnjohtoharjoittelijana Helsingin Jätkäsaareen elinkaarimallilla rakentuvassa Melkinlaiturin koulu- ja päiväkotihankkeessa. Harjoittelu on tarjonnut vastuuta, monipuolisia työtehtäviä ja vahvistanut ajatusta siitä, että rakennusalalla riittää kiinnostavia mahdollisuuksia myös tulevaisuudessa.

Omat työvaiheet kasvattavat osaamista  

Työnjohtoharjoittelijana Veikan päivät koostuvat työmaakierroksista, materiaalitilauksista, työvaiheiden etenemisen seurannasta ja päivittäisestä työnjohtamisesta. 

Harjoittelun aikana hän on saanut vastuulleen myös omia kokonaisuuksia ja työvaiheita aloituspalaverista toteutuksen seurantaan asti.  

”On ollut kiva, että on saanut vastuuta ja tehdä asioita itsenäisesti. Silti ei ole koskaan jäänyt yksin, vaan aina on saanut tukea tarvittaessa. On annettu mahdollisuus yrittää itse, mutta apua on ollut saatavilla.” 

Työnjohtajan arkeen kuuluu myös jatkuvaa aikataulujen yhteensovittamista. Kun yhden työvaiheen aikataulu muuttuu, vaikutukset näkyvät helposti myös seuraavissa vaiheissa. 

”Välillä aikataulujen yhteensovittaminen kaikkien osapuolten kesken on haastavaa, mutta kyllä ne saadaan aina sovittua.” 

Hyvä porukka tekee työstä mielekästä 

Veikalle työyhteisöllä on suuri merkitys. Hän kertoo päässeensä nopeasti osaksi porukkaa ja kokee työmaan ilmapiirin kannustavaksi. 

”Meillä on tosi hyvä yhteishenki. Porukkaan otettiin heti mukaan. Uusia asioita opetellessa täällä uskaltaa tehdä myös virheitä, koska niistä oppii. Ei tarvitse jännittää, jos jokin ei heti onnistu, sillä kaikki auttavat.” 

Työ sisältää jatkuvaa yhteistyötä työnjohtajien, aliurakoitsijoiden, suunnittelijoiden ja valvojien kanssa. Lisäksi eteen voi tulla yllättäviäkin tilanteita, jotka vaativat nopeaa reagointia. Siksi vuorovaikutustaidot ja ongelmanratkaisukyky ovat Veikan mukaan työnjohtoharjoittelijalle tärkeitä ominaisuuksia. 

Turvallisuus näkyy hänen työssään joka päivä. "Työmaakierroksilla teen turvallisuushavaintoja, ja turvallisuutta mietitään paljon etukäteen, esimerkiksi suunnittelemalla turvallisia kulkureittejä." Työmaan arjessa huomiota kiinnitetään myös materiaalien lajitteluun – sekajätelavaa ei ole käytössä lainkaan. 

Onnistumiset motivoivat eteenpäin 

Veikka kertoo saavansa eniten motivaatiota, kun asiat etenevät suunnitellusti ja ongelmatilanteet ratkaistaan onnistuneesti.  

”Kun vaikea tilanne saadaan ratkaistua tai joku menee just niin kuin on suunniteltu, siitä tulee hyvä fiilis – onnistumisen tunteet motivoivat.” 

Erityisen palkitsevaa on nähdä oman työnsä jälki konkreettisesti. 

”On siisti fiilis, kun näkee rakennuksen ja tietää, että on itse ollut rakentamassa sitä.” 

Valmistumisen jälkeen Veikka toivoo voivansa jatkaa YIT:llä toimitilahankkeiden parissa.  

”Tykkään rakentaa toimitiloja, ne ovat mielenkiintoisia ja monipuolisia. YIT:llä on ollut tosi kiva tehdä töitä, ja toivoisin, että saisin jatkaa täällä työskentelyä.” 

Kannustava paikka kasvaa ammattilaiseksi 

Veikka kuvailee YIT:tä työnantajana kannustavaksi ja reiluksi työpaikaksi, jossa harjoittelijoille annetaan vastuuta, mutta myös mahdollisuus oppia kokeneempien tuella. 

”Täällä on paljon mahdollisuuksia kehittyä ja kouluttautua. Kaikki tekevät hyvin yhteistyötä, ja ilmapiiri on kannustava.” 

  

Avoimet työpaikat

Liity tulevaisuuden tekijöihin