YIT panostaa yksilölliseen palveluun Tjumenissa

YIT OYJ Uutinen 21.10.2016 klo 11.00

Tjumen STT Lehtikuva
Tjumen STT Lehtikuva

YIT on saanut Tjumenissa juuri valmiiksi toisen talon Žukov-kohteeseensa. Laaja tontti sijaitsee kaupunginosassa, joka kuuluu Tjumenin vanhimpiin ja pidetyimpiin.

Ensimmäiset 280 perhettä ovat jo muuttaneet kohteeseen. Vehreälle alueelle on jo kehittynyt infrastruktuuri kouluineen ja ostoskeskuksineen. Lisää on tulossa, sillä YIT aikoo rakentaa tontilleen kaikkiaan lähes tuhat asuntoa.

Tjumenissa on jo useamman vuoden ajan eletty vahvan rakentamisen aikaa, johon YIT lähti mukaan kolme vuotta sitten. Noin 700 000 asukkaan siperialainen kaupunki laajenee jatkuvasti uusilla asuinalueilla. Tjumeniin rakennetaan vuosittain uutta asuintilaa jopa miljoonan neliömetrin verran.

”Tjumen on kokoaan merkittävämpi kaupunki. Sen asuntorakentaminen oli varsin hyvin kehittynyttä jo ennen YIT:n tuloa. Tjumenissa on nykyaikaisia ja hyvin varusteltuja asuinalueita”, kuvailee YIT:n Asuminen Venäjä -toimialan / Venäjän-liiketoiminnan johtaja Teemu Helppolainen.

Rakentajien välinen kilpailu on nostanut myös asiakkaiden vaatimustasoa. Kaupunkilaiset arvostavat hyvää infrastruktuuria, viheralueita ja parkkipaikkoja.

”Kaupunkilaisilla on yhä enemmän valinnanvaraa. Ostopäätökseen vaikuttavat eniten asunnon sijainti, hinta, koko ja rakentajan maine. Viime aikoina asiakkaat ovat ryhtyneet kiinnittämään entistä enemmän huomiota teknisiin yksityiskohtiin, kuten materiaaleihin, seinien paksuuteen, lämpöeristeiden laatuun ja äänieristykseen”, kertoo Olga Naumova, YIT:n varamyyntijohtaja Tjumenissa.

Tjumenissa on kysyntää opiskelija-asunnoille

YIT on toiminut Tjumenissa vuodesta 2013, mutta yrityksen historia kaupungissa ulottuu pidemmälle. YIT:llä oli Tjumenissa edustusto jo 1990-luvun alussa, jolloin sillä oli huomattavia rakennusprojekteja Länsi-Siperian öljy- ja kaasukentillä.

Tjumen on elinvoimainen teollisuuskaupunki ja liike-elämän keskus, jossa toimivat monet maakaasu- ja öljyteollisuuden yritykset. Kaupungissa elintaso on selvästi Venäjän keskitasoa korkeampi.

Kaupunkia elävöittävät opiskelijat, joiden osuus Tjumenin asukasluvusta on lähes kymmenen prosenttia. Opiskelija-asunnot ovat oma pieni markkinasegmenttinsä.

”Vanhemmat ostavat lapsilleen YIT:n yksiöitä opiskelija-asunnoiksi”, Helppolainen kertoo.

YIT:n myyjältä saa asiantuntevan avun

Tjumenin asuntomarkkinoiden erityispiirre on uusien asuntojen myynti välittäjien kautta. Joidenkin rakentajien asunnoista välittäjät myyvät jopa 90 prosenttia.

YIT:n tapa myydä asuntonsa itse suoraan asukkaille on Tjumenissa uutta. Välittäjillä on Tjumenissa paljon vaikutusvaltaa, joten uuden myyntitavan juurtuminen vie aikaa. Tällä hetkellä YIT myy noin puolet asunnoistaan itse.

”Myyjämme tuntevat tuotteet kuin omat taskunsa. He pystyvät kertomaan, millaisia materiaaleja kohteissamme on käytetty ja etsimään asiakkaan tarpeisiin sopivan asunnon. Välittäjällä on myynnissä kymmeniä eri kohteita, joten hän ei tunne yksittäisiä asuntoja yhtä hyvin kuin YIT:n oma myyjä”, perustelee Helppolainen.

Tjumenissa uudiskohteiden asiakkaat ovat tottuneet tutustumaan asuntoon jo rakennusvaiheessa. YIT on valmistellut Žukov-kohteessaan kokonaisen kerroksen esittelyitä varten. Kohteeseen on päässyt tutustumaan jo kesäkuusta lähtien.

”Se on lisännyt myyntiä 40 prosentilla”, kertoo Naumova.

Turvallisuus tuo laatua rakentamiseen

YIT on tuonut kaupunkiin myös omia toimintatapojaan. Se on vaikuttanut varsinkin rakentamisen kulttuuriin. Työturvallisuudesta ei tingitä missään rakennusvaiheessa, mikä koskee sekä YIT:n työntekijöitä että alihankkijoita.

”Säännölliset työturvallisuuskoulutukset ja turvallisuustason mittaukset työmailla kuuluvat YIT:n ominaispiirteisiin. Ne vaikuttavat myös rakentamisen laatuun”, sanoo Naumova.

Kaikki YIT:n rakentamat talot ovat energiatehokkaita, mistä hyötyvät niin asiakkaat, kaupunki kuin ympäristökin.

”Energiatehokkuus pienentää merkittävästi asukkaan käyttöenergiakuluja. Luonnonvarat säästyvät ja kasvihuonekaasujen muodostuminen ympäristöön vähenee”, Naumova sanoo.

YIT:n kohteet Tjumenissa

Žukov

Kohteeseen rakennetaan kolme 17−18-kerroksista taloa ja kaksi parkkialuetta. Asuntoja tulee 896 kappaletta. Kohteeseen on suunniteltu aidatut pihat, lasten leikkikenttiä, viheralueita, videovalvonta, paloilmoitinjärjestelmä ja nykyaikaiset hissit. Rakennukset kuuluvat energiatehokkuusluokkaan B+.

Finskij zaliv (suom. Suomenlahti)

YIT:n 3,3 hehtaarin tontti sijaitsee yhdellä kaupungin nopeimmin kehittyvällä alueella. Tontille on suunnitteilla neljä 10-kerroksista taloa, joihin tulee 468 asuntoa ja liiketiloja sekä parkkipaikka.

Asuntojen pohjapiirroksissa huomioidaan mahdollisimman toiminnallinen tilankäyttö. Asuntoihin tulee muun muassa avokeittiöt. Pihalle rakennetaan lasten leikkikenttä, viheralueita ja urheilukenttä. Rakentaminen on tarkoitus aloittaa ensi vuonna.

Tjumen on nuorekas opiskelijakaupunki

Tjumenissa asuu 700 000 ihmistä, joista opiskelijoita on yli 100 000.

Vuonna 1586 perustettu Tjumen oli Siperian ensimmäinen venäläinen kaupunki.

Tjumen on Länsi-Siperian maakaasu- ja öljyteollisuuden hallinnollinen keskus. Monet alan yritykset ovat keskittäneet toimintansa kaupunkiin.

Elintaso on selvästi maan keskiarvoa korkeampi.

Korkeakouluja on 15, joista yliopistoja on viisi.

Lisätietoja:

Teemu Helppolainen, Asuminen Venäjä -toimialan johtaja, YIT Rakennus Oy, puh. +7 915 316 8216, teemu.helppolainen@yit.ru

Hanna Malmivaara, viestintäjohtaja, YIT Oyj, puh. 040 561 6568, hanna.malmivaara@yit.fi

YIT luo parempaa elinympäristöä kehittämällä ja rakentamalla asuntoja, toimitiloja, infrastruktuuria sekä kokonaisia alueita. Visionamme on tuoda enemmän elämää kestäviin kaupunkeihin. Haluamme erottautua välittämällä aidosti asiakkaista, näkemyksellisellä kaupunkikehityksellä, sitoutuneella projektien toteuttamisella ja innostavalla tavalla johtaa. Kasvumoottorinamme toimii kaupunkien kehittäminen kumppaneita osallistaen. Toiminta-alueemme kattaa Suomen, Venäjän, Baltian maat, Tšekin, Slovakian ja Puolan. Vuonna 2015 liikevaihtomme oli lähes 1,7 miljardia euroa, ja työllistämme noin 5 300 henkilöä. Osakkeemme noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:ssä. www.yit.fi