Silta S7 – tietomallinnettu taitorakenne

Kehä III:n ja Porvoonväylän risteyksessä Vantaalla sijaitseva uusi S7-silta on Suomessa ensimmäinen täysin tietomallinnettu silta.

Silta S7 – tietomallinnettu taitorakenne
Silta S7 – tietomallinnettu taitorakenne

YIT on toteuttanut ensimmäisenä Suomessa täysin tietomallinnetun sillan. Kehä III:n ja Porvoonväylän risteyksessä Vantaalla sijaitseva uusi S7-silta on 328 m pitkä jännitetty betoninen jatkuva palkkisilta, jonka jännemitat vaihtelevat 17 ja 31 m välillä. Ramppisilta kaartuu yli 13 metriä Kehä III:n yläpuolella, ja se on osa YIT:n alueella toteuttamaa mittavaa väyläurakkakokonaisuutta. S7 on myös Kehä III:n ainoa silta, jonka kohdalla risteävien teiden liikennettä kulkee kolmessa tasossa.

YIT toteuttaa S7-sillan yhteistyössä Liikenneviraston kanssa. Sillan valutyöt alkoivat keväällä 2014, ja kansi valettiin saman vuoden loppusyksystä. "S7-urakassa tietomallinnus on viety poikkeuksellisen pitkälle", kertoo yksikönjohtaja Pekka Ruuti YIT Rakennus Oy:stä. "Silta on rakennettu pelkästään tietomallista, joka oli ainoa tilaajalta saamamme aineisto."

Yleensä vastaavissa projekteissa suunnittelijat ovat toimittaneet piirustuksia urakoitsijalle, mutta S7-hankkeessa YIT toteutti mm. 80 % sillan kannen raudoituspiirustuksista suoraan tietomallista. "Näin isoa betonirakennetta ei aiemmin ole tehty vastaavalla menetelmällä", Ruuti sanoo.

Myös S7-sillan väylien kerrokset, pinnat ja leikkaukset on suunniteltu suoraan tietomallista. Sillan tulopenkereiden paalulaatat on myös toteutettu täysin mallipohaisesti. Suunnitelmat tarkistetaan työmaalla ja syötetään kaivinkoneiden koneohjauslaitteisiin.

Mittava siltaprojekti on tuonut YIT:lle paljon hyödyllistä kokemusta. "Tietomallinnus sopii erinomaisesti suuriin betonisiin taitorakenteisiin. Hyödynnämme tätä osaamista pian myös toisessa Kehä III:n sillassa sekä tukimuureissa, jotka tehdään mallipohjaisesti", Pekka Ruuti kertoo.

Lisätietoja:

Pekka Ruuti, YIT Rakennus Oy:n Pohja- ja vesirakennuksen yksikönjohtaja, 050 581 0339