Tekoäly paljasti merkittävän säästön toimiston energiankulutuksessa
YIT OYJ Uutinen 20.5.2016 klo 11.40
Sisustussuunnittelija Laura Seppänen on suunnitellut Smarttiin sisustuksen nuorelle naisella. Hän on tavattavissa Smartissa Kansalaistorilla tänään perjantaina klo 16.00–18.00.
Sisustussuunnittelija Laura Seppänen, millaista oli sisustaa Smarttia?
Esimerkkiasujani on kukkakaupan omistaja ja hyvin tiedostava ja ekologinen nuori nainen, joten nämä kaksi tekijää loivat punaisen langan koko sisustukselle.
Pyrin käyttämään huonekaluissa sekä pienesineissä luonnonmateriaaleja kuten puuta, rottinkia, korkkia, bambua, nahkaa, juuttia sekä marmoria. Tekstiileissä olen käyttänyt pellavaa ja täysvillaa. Suurin osa hankinnoista on tehty kotimaisilta pienyrittäjiltä kivijalkaliikkeistä, sillä asukkaalle on tärkeää tietää esineiden tarina sekä alkuperä. Mukaan mahtuu myös kierrätettyä tavaraa sekä itse toteutettuja sisustusoivalluksia.
Kodissa näkyy vihreys luonnollisena osana kodin sisustusta. Mindfulnessia lisää rauhallinen värimaailma, neutraalit lempeät sävyt sekä avaruuden tuntu. Kepeät ja helposti liikuteltavat huonekalut tekevät tarvittaessa tilaa terveysintoilijan kotiharrastuksille joogalle ja meditoinnille. Ekologisuus näkyy pienissä valinnoissa, esimerkiksi kaikkien käsi- sekä astianpesuaineiden raaka-ainepohja on täysin biohajoava ja täyttö tapahtuu täyttöpakkauksien avulla.
Mikä sinua innosti tässä projektissa?
Sisustusuunnittelijan työssä yksityisasuntoa lähdetään suunnittelemaan siten, että suunnittelija yleensä vierailee kohteessa parikin kertaa; tapaamassa ja tutustumassa asiakkaaseen, ottamassa tarkistusmittoja sekä kuulemassa yksityiskohtaisia toiveita niin käytännöstä kuin visuaalisuudestakin. Tässä projektissa kiinnosti erityisesti se haasteellisuus, että sisustus luotiin esimerkkiasujan esittelytekstin pohjalta näkemättä tilaa etukäteen ollenkaan. Myöskin yksityiskohtainen piensisustaminen ei välttämättä kuulu sisustussuunnittelijan työtehtäviin, joten tämä oli minulle uutta, erilaista ja äärimmäisen mielenkiintoista. Myös ekologiset valinnat, eri materiaaleihin perehtyminen sekä paikallisiin yrittäjiin ja liikkeiden pitäjiin tutustuminen oli todella avartavaa ja innostavaa.
Miten onnistuit?
Tarkoituksenani oli esitellä uudenlaisia ja inspiroivia sisustusratkaisuja sekä tuotteita paikallisilta kivijalkaliikkeiltä yhdessä vanhan ja kierrätetyn tavaran rinnalla. Suuri pääpaino oli laadukkaissa ja luonnonmukaisissa materiaalivalinnoissa. Mielestäni lopputulos on kokonaisuudessaan juurikin tätä. Uskoisin, että esimerkkiasuja arvostaisi valintojani ja pystyisi seisomaan niiden takana.
Lauantaina Smartissa Susanna Vennon stailaus aktiiviselle eläkeläiselle
Lauantaina Smartti muuntautuu aktiivisen eläkeläisen kodiksi, joka harrastaa kulttuuria ja taidetta. Sisustuksen on tehnyt sisustussuunnittelija Susanna Vento, joka stailaa esineitä ja tiloja. Hän tekee mm. editorial-kuvauksia, kaupallisia stailauksia, tilaisuuksia, messuja, brändikuvia, tuotesuunnittelua ja kirjoittaa blogia.
YIT on tuonut Kansalaistorille Musiikkitalon kupeeseen Smartti-malliasunnon, johon yleisö voi tutustua 18.–21.5 klo 10–18. Smartti on valmis ja huoleton uusi koti, jota on helppo muunnella mieltymysten ja elämäntilanteiden mukaan.
Lisätietoja:
Hanna Malmivaara, viestintäjohtaja, YIT Oyj, puh. 040 561 6568, hanna.malmivaara@yit.fi