YIT:n ja HGR:n yhteisyritys Regenero on sopinut kolmen kiinteistön myymisestä Espoon Keilaniemessä

YIT Oyj           Sijoittajauutinen                    13.8.2019 klo 8.00

Keilaniemi 1
Keilaniemi 1

YIT:n ja HGR Property Partnersin yhteisyritys Regenero on sopinut kolmen kiinteistön myymisestä kansainväliselle sijoittajalle. Sopimus koskee Accountor Toweria, Keilalampea ja Keilaniemenrannan paviljonkeja Espoossa. Osapuolet ovat sopineet, ettei kauppahintaa julkisteta.

Kohdekohtaiset kaupat toteutetaan vaiheittain rakennustöiden valmistuessa. Accountor Towerin on määrä valmistua ja siirtyä uudelle omistajalle joulukuussa 2019. Keilalampi ja Keilaniemenrannan paviljonkien valmistuminen ajoittuu loppuvuoteen 2020, jolloin myös niiden lopulliset kaupat toteutetaan.

”Kyseessä on moniosaisen hankkeemme ensimmäinen etappi, josta olemme ylpeitä. Kiitämme kaupunkia hyvästä yhteistyöstä ja päävuokralaistamme Accountoria loistavan hankkeen aikaansaamisesta”, sanoo HGR Property Partnersin toimitusjohtaja Kari Helin.

”Regeneron hankkeen myötä Keilaniemenranta kehittyy erittäin voimakkaasti, ja monipuolista kaupunkiympäristöä rakentuu erinomaisten joukkoliikenneyhteyksien läheisyyteen. Kiertotalouden periaatteiden mukaisesti olemme myös korjanneet olemassa olevaa rakennuskantaa vastaamaan viimeisimpiä vaatimuksia”, kertoo YIT:n kaupunkikehityksestä vastaava johtaja Juha Kostiainen.

YIT:n ja HGR Property Partnersin yhteisyritys Regenero perustettiin vuonna 2016, ja se keskittyy toteuttamaan suuria toimistokiinteistökehityshankkeita, joissa YIT ja HGR voivat keskittyä omiin vahvuuksiinsa. Yhteisyrityksen toimintamalliin kuuluu, että YIT toteuttaa hankkeen rakennustyöt.

Lisätietoja antaa:
Hanna Jaakkola
, sijoittajasuhdejohtaja, YIT Oyj, puh. 040 5666 070,
hanna.jaakkola@yit.fi
Esa Neuvonen, Toimitilat- ja Kiinteistöt-segmenttien johtaja, YIT Oyj, puh. 040 500 1003,
esa.neuvonen@yit.fi

YIT OYJ

Hanna Jaakkola
Sijoittajasuhdejohtaja

Jakelu: NASDAQ Helsinki, keskeiset tiedotusvälineet, www.yitgroup.com/fi 

YIT on suurin suomalainen ja merkittävä pohjoiseurooppalainen rakennusyhtiö. Kehitämme ja rakennamme asuntoja ja asumisen palveluja sekä toimitiloja ja kokonaisia alueita. Lisäksi olemme vaativan infrarakentamisen erikoisosaaja ja päällystäjä. Yhdessä asiakkaidemme kanssa lähes 10 000 ammattilaistamme luovat entistä toimivampia, vetovoimaisempia ja kestävämpiä kaupunkeja ja elinympäristöjä. Toimimme 11 maassa: Suomessa, Venäjällä, Skandinaviassa, Baltiassa, Tšekissä, Slovakiassa ja Puolassa. Uusi YIT syntyi, kun yli 100-vuotiaat YIT Oyj ja Lemminkäinen Oyj yhdistyivät 1.2.2018. Vuoden 2018 oikaistu pro forma -liikevaihtomme oli noin 3,2 miljardia euroa. YIT Oyj:n osake noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:ssä. www.yitgroup.com/fi