YIT:lle sopimus Tukholman Henriksdalin jätevedenpuhdistamon infrarakentamistöistä

YIT Oyj Sijoittajauutinen 21.1.2019 klo 13.00

Henriksdal
Henriksdal

YIT ja Stockholm Vatten AB ovat allekirjoittaneet sopimuksen Tukholman Henriksdalin jätevedenpuhdistamon infrarakennustöistä. Työt alkavat helmikuussa 2019 ja valmistuvat joulukuussa 2023. Sopimuksen arvo on noin 60 miljoonaa euroa. Hanke kirjataan vuoden 2019 ensimmäisen neljänneksen tilauskantaan.

Sopimus sisältää puhdistamon maansiirto-, betoni- ja louhintatyöt sekä maanalaisten puhdistusjärjestelmien asennustöitä tunnelitilassa. YIT vastaa tunnelin sisäpuolisista töistä, joilla valmistellaan laitoksen uuden jätevedenpuhdistustekniikan käyttöönottoa. Lisäksi YIT kunnostaa ja tehostaa koko lietteenkäsittelyprosessia. Urakan suurin yksittäinen osa koostuu uuden lietteenerottelurakennuksen ja sen vaatimien laitteistojen rakentamisesta. Nykyisen puhdistamon toiminta jatkuu normaalisti rakennustöiden ajan.

”Meillä on paljon osaamista vaativien maanalaisten laitosten rakentamisesta. Stockholm Vatten AB:n kanssa olemme tehneet yhteistyötä vuodesta 2016 lähtien ja toteuttaneet heille kolme merkittävää urakkaa. Olemme ylpeitä luottamuksenosoituksesta, että saamme olla osana jätevedenpuhdistamon kehitysprojektia, mikä tukee visiotamme rakentaa kestäviä kaupunkiympäristöjä. Yhteisenä tavoitteenamme on, että asiakas saa käyttöönsä uusinta ja moderneinta tekniikkaa edustavan jätevedenpuhdistamon”, kertoo YIT:n Infraprojektit-segmentin johtaja Harri Kailasalo.

Henriksdalin jätevedenpuhdistamo on Ruotsin suurin ja yksi suurimpia koko Euroopassa. Se palvelee noin miljoonaa ihmistä ja käsittelee noin kaksi kolmasosaa suur-Tukholman kunnallisista jätevesistä. Se on myös yksi maailman suurimmista peruskallion sisään rakennetuista jätevedenpuhdistamoista.

Lisätietoja:

Hanna Jaakkola, sijoittajasuhdejohtaja, YIT Oyj, puh. 040 566 6070, hanna.jaakkola@yit.fi

Harri Kailasalo, johtaja, Infraprojektit, YIT Oyj, puh. 040 040 1538, harri.kailasalo@yit.fi

YIT OYJ

Hanna Jaakkola

Sijoittajasuhdejohtaja

Jakelu: Nasdaq Helsinki, keskeiset tiedotusvälineet, www.yitgroup.com/fi

YIT on suurin suomalainen ja merkittävä pohjoiseurooppalainen rakennusyhtiö. Kehitämme ja rakennamme asuntoja, toimitiloja ja kokonaisia alueita. Lisäksi olemme vaativan infrarakentamisen erikoisosaaja ja päällystäjä. Yhdessä asiakkaidemme kanssa 10 000 ammattilaistamme luovat entistä toimivampia, vetovoimaisempia ja kestävämpiä kaupunkeja ja elinympäristöjä. Toimimme 11 maassa: Suomessa, Venäjällä, Skandinaviassa, Baltiassa, Tšekissä, Slovakiassa ja Puolassa. Uusi YIT syntyi, kun yli 100-vuotiaat YIT Oyj ja Lemminkäinen Oyj yhdistyivät 1.2.2018. Vuoden 2017 yhdistetty vuotuinen liikevaihtomme oli yli 3,8 miljardia euroa. YIT Oyj:n osake noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:ssä. www.yitgroup.com/fi