Kutsu YIT:n pääomamarkkinapäivään 13.11.2024
YIT OYJ Sijoittajauutinen 21.12.2017 klo 10.30
YIT on allekirjoittanut sopimuksen Kuopion kaupungin kanssa uima- ja jäähallin sekä pysäköintipalveluiden kehittämishankkeen toteuttamisesta elinkaarimallilla. Kuntolaakso-niminen hanke toteutetaan yhdessä Caverionin kanssa ja sen arvo YIT:lle on noin 36 miljoonaa euroa. YIT kirjaa hankkeen vuoden viimeisen neljänneksen tilauskantaan.
"Elinkaarihanke on YIT:lle hanketyyppinä merkittävä, koska siinä hankkeeseen sitoudutaan pitkäksi aikaa osaavien kumppaneiden kanssa. Tämä hanke on myös erinomainen osoitus siitä, kuinka YIT:llä saadaan voimaa sitoutuneesta hankekehityksestä ja yhteistyöstä sekä yhteistyökumppaneiden kesken että sisäisesti", kertoo Jani Knuuttila, YIT:n Savo-Karjalan aluejohtaja.
Tilaajan rakennuttajana toimii Kuopion Tilakeskus. Uudisrakennuksen bruttoala on noin 21 000 brm2 sisältäen uuden uimahallin, 350 paikkaisen pysäköintilaitoksen ja jäähalliin tehtävän laajennuksen, jonka lisäksi jäähallille tehdään peruskorjaus. Hanke toteutetaan vuosina 2018-2020.
”Kuntolaakso-hanke on ainutlaatuinen. Tilaaja luottaa täysin Suomen johtavien rakennus- ja talotekniikkayritysten osaamiseen. He pystyvät tarjoamaan meille laadukkaan ja nykyaikaisen uimahalli-jäähallikokonaisuuden”, toteaa hankkeen projektipäällikkönä toimiva Kuopion Tilakeskuksen rakennuttaja Janne Pääkkönen.
”Kuntolaakson kehittämishanke on laaja-alaista ja monipuolista asiantuntemusta vaativa kokonaisuus. Laaja osaaminen, hankekehityksemme yhteistyössä luoma suunnitteluratkaisu sekä moderni kiinteistön etähallinta luovat edellytykset kokonaisuuden toimivuudelle. Tavoitteemme on tarjota palveluiden johtamismallillamme mahdollisimman hyvä asiakaskokemus Kuntolaakson käyttäjille”, sanoo Caverionin Suomen divisioonajohtaja Ville Tamminen.
Lisätietoja antavat:
Hanna Jaakkola, sijoittajasuhdejohtaja, YIT Oyj, puh. 040 5666 070, hanna.jaakkola@yit.fi
Jani Knuuttila, aluejohtaja, Savo-Karjala, YIT Rakennus Oy, puh. 040 843 9175, jani.knuuttila@yit.fi
YIT OYJ
Hanna Jaakkola
Sijoittajasuhdejohtaja
Jakelu: Nasdaq Helsinki, keskeiset tiedotusvälineet, www.yitgroup.com/fi
YIT luo parempaa elinympäristöä kehittämällä ja rakentamalla asuntoja, toimitiloja, infrastruktuuria sekä kokonaisia alueita. Visionamme on tuoda enemmän elämää kestäviin kaupunkeihin. Haluamme erottautua välittämällä aidosti asiakkaista, näkemyksellisellä kaupunkikehityksellä, sitoutuneella projektien toteuttamisella ja innostavalla tavalla johtaa. Kasvumoottorinamme toimii kaupunkien kehittäminen kumppaneita osallistaen. Toiminta-alueemme kattaa Suomen, Venäjän, Baltian maat, Tšekin, Slovakian ja Puolan. Vuonna 2016 liikevaihtomme oli lähes 1,8 miljardia euroa, ja työllistämme noin 5 300 henkilöä. Osakkeemme noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:ssä. www.yitgroup.com/fi