YIT rakentaa Siilinjärvelle kaksi elinkaarikoulua

YIT Oyj Sijoittajauutinen 14.7.2023 klo 9.00

YIT Ahmon koulu Siilinjärvi
YIT Ahmon koulu Siilinjärvi

YIT rakentaa Siilinjärvelle kaksi elinkaarikoulua

YIT ja Siilinjärven kunta ovat sopineet kahden koulun rakentamisesta ja ylläpidosta elinkaarimallilla. YIT vastaa hankkeiden suunnittelusta, toteuttamisesta ja 20 vuoden palvelujaksosta, joka sisältää myös vastuun kiinteistöjen optimaalisesta energiankulutuksesta. Sopimusten kokonaisarvo YIT:lle on noin 73 miljoonaa euroa ja sopimus kirjataan vuoden kolmannen neljänneksen tilauskantaan.

Hankkeeseen kuuluu Ahmon koulukeskus, jonne toteutetaan tilat yläkoululle ja lukiolle, sekä Siilinlahden koulu, jonne toteutetaan tilat alakoululle. Kiinteistöjen pinta-ala on yhteensä lähes 18 000 bruttoneliömetriä ja tilat palvelevat noin 1 260 oppilasta. RTS-ympäristöluokituksessa kohteille tavoitellaan neljää tähteä. Rakennustyöt aloitetaan vuoden 2023 aikana ja koulujen on määrä valmistua vaiheittain vuosien 2025–2027 aikana.

Suunnitteluratkaisun lähtökohtana ovat turvalliset, terveelliset ja esteettömät tilat. Opetustiloista tehdään joustavat ja muunneltavat, jotta ne palvelevat erilaisia opetustilanteita ja eri kokoisia ryhmiä joustavasti myös tulevaisuudessa. Ahmon koulun monitoimisali tulee olemaan kunnan suurin salitila ja se mahdollistaa muun muassa kilpatason lentopallon pelaamisen, sekä tarjoaa laajat katsomotilat. Ahmon kouluun toteutetaan myös monitoimitila, joka muodostaa aulan, ruokasalin ja kabinettitilojen kanssa toiminnallisen kokonaisuuden. Tiloja tullaan hyödyntämään tehokkaasti ja tilat palvelevat iltaisin ja viikonloppuisin kuntalaisia, järjestöjä ja kansalaisopistoa. Monitoimitila palvelee opetustoiminnan lisäksi liikuntatilana sekä monipuolisesti erilaisia kulttuuri- ja muita tapahtumia.

Lisätietoja:
Samu Heikkilä
, sijoittajasuhdepäällikkö, YIT Oyj, puh. 044 581 7979, samu.heikkila@yit.fi
Tom Ekman, Toimitilat-segmentin johtaja, YIT, mediatiedustelut konserniviestinnän kautta, puh. 044 743 7536, press@yit.fi

YIT Oyj

Tuomas Mäkipeska
Talousjohtaja

Jakelu: Nasdaq Helsinki, keskeiset tiedotusvälineet, www.yitgroup.com/fi

YIT on suurin suomalainen ja merkittävä pohjoiseurooppalainen hankekehittäjä ja rakennusyhtiö. Kehitämme ja rakennamme kestäviä elinympäristöjä: toimivia koteja asumiseen, julkisia ja kaupallisia rakennuksia tulevaisuuden tarpeisiin, infrastruktuuria sujuvaan liikkumiseen ja uusiutuvan energian ratkaisuja ilmaston hyväksi. Työllistämme noin 5 000 ammattilaista yhdeksässä maassa: Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Virossa, Latviassa, Liettuassa, Tšekissä, Slovakiassa ja Puolassa. Vuonna 2022 liikevaihtomme oli 2,4 miljardia euroa. YIT Oyj:n osake noteerataan Nasdaq Helsingissä. Lue lisää: www.yitgroup.com/fi