YIT on myynyt kaikki Triplan toimistokiinteistöt

YIT OYJ  Sijoittajauutinen  20.12.2018 klo 16.30

Tripla night
Tripla night

YIT on myynyt Helsingin Pasilassa rakenteilla olevat Triplan Workery-toimistot yhtenä kokonaisuutena kansainväliselle sijoittajalle. Triplan Workery-toimistot, Workery East ja Workery West, ovat YIT:n kehittämiä, rakentamia ja omistamia. Toimistojen vuokrattava pinta-ala on noin 50 000 neliömetriä. Osapuolet ovat sopineet, ettei kauppahintaa tässä vaiheessa julkisteta. Kauppa on YIT:n historian suurin yksittäinen kiinteistökauppa toimistokiinteistöstä. Kauppahinnan maksu tapahtuu valmiusasteen mukaan siten, että YIT vastaanottaa ensimmäisen maksuerän vuonna 2018 ja loput kauppahinnasta maksetaan erissä valmiusasteen kertymisen mukaan.

”Olemme erittäin tyytyväisiä, että Triplan Workery-toimistot Helsingin Pasilassa kiinnostivat lukuisia merkittäviä kansainvälisiä kiinteistösijoittajia ja että ne myytiin yhtenä kokonaisuutena. Kansainvälisten ostajien kiinnostus on hieno osoitus Triplan vetovoimasta. Keski-Pasilasta on aidosti muodostumassa Helsingin toinen keskusta”, sanoo Esa Neuvonen, YIT:n Toimitilat- ja Kiinteistöt segmenttien johtaja. ”Rakenteilla olevat modernit toimitilat tarjoavat siellä työskenteleville viihtyisät, muuntojoustavat tilat ja kaupunkilaisille uudenlaista elinympäristöä, josta voimme kaikki olla ylpeitä.”

Toimistojen rakentaminen käynnistyi alkuvuonna 2018 ja ne valmistuvat keväällä 2020. Workery Eastin vuokrattava pinta-ala on noin 28 000 neliötä ja sen valmiusaste vuoden 2018 lopussa on yli 65 prosenttia. Workery East:n ankkurivuokralainen on Telia Finland. Workery West:in ankkurivuokralainen on Otavamedia Oy. Workery Westin vuokrattava pinta-ala on noin 22 000 ja sen valmiusaste vuoden lopussa on noin 55 prosenttia. Molempien toimistokiinteistöjen vuokrasopimukset ovat pitkiä. Triplan Workery-toimistot rakennetaan LEED Platinum -ympäristösertifikaatin vaatimusten mukaisesti.

Keski-Pasilaan vaiheittain vuosina 2019–2020 valmistuva Tripla on kolmen korttelin kokonaisuus, johon kuuluu Mall of Tripla -kauppakeskus, pysäköintilaitos, joukkoliikenneasema, asuntoja, hotelli ja nyt myydyt toimistot.

Lisätietoja antavat:

Hanna Jaakkola, sijoittajasuhdejohtaja, YIT Oyj, puh. 040 5666 070, hanna.jaakkola@yit.fi

Esa Neuvonen, Toimitilat ja Kiinteistöt segmenttien johtaja, YIT Oyj, puh. 040 500 1003, esa.neuvonen@yit.fi

YIT OYJ

Hanna Jaakkola

Sijoittajasuhdejohtaja

Jakelu: Nasdaq Helsinki, keskeiset tiedotusvälineet, www.yitgroup.com/fi   

YIT on suurin suomalainen ja merkittävä pohjoiseurooppalainen rakennusyhtiö. Kehitämme ja rakennamme asuntoja, toimitiloja ja kokonaisia alueita. Lisäksi olemme vaativan infrarakentamisen erikoisosaaja ja päällystäjä. Yhdessä asiakkaidemme kanssa 10 000 ammattilaistamme luovat entistä toimivampia, vetovoimaisempia ja kestävämpiä kaupunkeja ja elinympäristöjä. Toimimme 11 maassa: Suomessa, Venäjällä, Skandinaviassa, Baltiassa, Tšekissä, Slovakiassa ja Puolassa. Uusi YIT syntyi, kun yli 100-vuotiaat YIT Oyj ja Lemminkäinen Oyj yhdistyivät 1.2.2018. Vuoden 2017 pro forma -liikevaihtomme oli yli 3,8 miljardia euroa. YIT Oyj:n osake noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:ssä. www.yitgroup.com/fi