YIT on allekirjoittanut sopimuksen Helsingin yliopiston päärakennuksen peruskorjauksen toisen vaiheen toteutuksesta

YIT Helsingin yliopiston päärakennus
YIT Helsingin yliopiston päärakennus

YIT, osana allianssia, on allekirjoittanut sopimuksen Helsingin yliopiston päärakennuksen peruskorjauksen toisen vaiheen toteutuksesta. Hankkeen kokonaisarvo on noin 40 miljoonaa euroa, josta YIT:n osuus on noin 37 miljoonaa euroa. Hanke kirjataan vuoden kolmannen neljänneksen tilauskantaan.

Päärakennuksen peruskorjauksen toinen vaihe käsittää J. S. Sirénin suunnitteleman Fabianinkadun puoleisen osan päärakennuskokonaisuudesta. Työt aloitetaan elokuussa 2021 ja kohteen on määrä valmistua kesällä 2023. Päärakennuksen peruskorjauksen ensimmäinen vaihe eli Senaatintorin puoleinen Engelin suunnittelema osa sekä Yliopistonkadun ja Aleksanterinkadun Sirenin suunnittelemat siivet valmistuvat kokonaisuudessaan elokuussa 2021 ja ne käyttöönotetaan syksyn aikana.

Allianssissa hankkeen tilaajana toimii Helsingin yliopiston rahastot, urakoitsijana YIT ja hankkeen arkkitehtisuunnittelusta vastaa Jeskanen-Repo-Teränne Arkkitehdit Oy. Peruskorjaushanke käsittää kolme päävaihetta: vuonna 2020 käynnistyneen kehitysvaiheen, nyt käynnistyvän toteutusvaiheen sekä jälkivastuuvaiheen. Jälkivastuuvaihe jatkuu vuoteen 2028 saakka. 

Helsingin yliopiston päärakennus on suojeltu kulttuurihistoriallisesti huomattavana rakennuksena.

Lisätietoja:
Tommi Järvenpää, sijoittajasuhdejohtaja, YIT Oyj, puh. 040 576 0288, tommi.jarvenpaa@yit.fi
Tom Ekman, Toimitilat-segmentin johtaja, YIT Oyj, puh. 040 7712514, tom.ekman@yit.fi

YIT Oyj
Tommi Järvenpää
Sijoittajasuhdejohtaja

Jakelu: Nasdaq Helsinki, keskeiset tiedotusvälineet, www.yitgroup.com/fi

YIT on suurin suomalainen ja merkittävä pohjoiseurooppalainen kaupunkikehittäjä ja rakennusyhtiö. Tavoitteenamme on luoda entistä kestävämpiä, toimivampia ja vetovoimaisempia kaupunkeja ja elinympäristöjä. Kehitämme ja rakennamme asuntoja, toimitiloja ja kokonaisia alueita. Olemme myös vaativan infrarakentamisen erikoisosaaja. Omistamme kiinteistöjä yhdessä kumppaneidemme kanssa, mikä tukee merkittävien kehityshankkeidemme toteuttamista. Tarjoamme asiakkaillemme myös kiinteistöjen arvoa parantavia palveluita. Työllistämme noin 7 400 ammattilaista kymmenessä maassa: Suomessa, Venäjällä, Ruotsissa, Norjassa, Virossa, Latviassa, Liettuassa, Tšekissä, Slovakiassa ja Puolassa. Vuoden 2020 liikevaihtomme oli noin 3,1 miljardia euroa. YIT Oyj:n osake noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:ssä. www.yitgroup.com/fi