YIT mukaan palveluntuottajaksi Pirkkala–Linnainmaa-raitiotieallianssiin

YIT Oyj Sijoittajauutinen 18.9.2023 klo 15.00

YIT Tampereen Ratikka
YIT Tampereen Ratikka

Tampereen Raitiotie Oy on tänään valinnut Pirkkala–Linnainmaa-raitiotien allianssin palveluntuottajat. Uuden Tampereen Ratikan Pirkkala-Linnainmaa-allianssin palveluntuottajat ovat PIRKKO-yritysryhmittymässä kilpailleet rakentajaosapuolet YIT Suomi Oy ja NRC Group Finland Oy sekä suunnitteluyritykset AFRY Finland Oy ja Sweco Finland Oy. Hankkeen tilaajaosapuolet ovat Tampereen Raitiotie Oy, Tampereen kaupunki sekä Pirkkalan kunta. Kehitysvaihe alkaa lokakuussa ja mahdollinen toteutusvaihe syksyllä 2024.

Kehitysvaiheen jälkeiseen toteutusvaiheeseen tähtäävän allianssiurakan investointikustannusarvio on noin 335 miljoonaa euroa, josta kehitysvaiheen osuus on 13,5 miljoonaa euroa. Urakan arvo täsmentyy kehitysvaiheessa.

“Voitettu allianssihanke on erinomainen osoitus sekä meidän, että yhteistyökumppaniemme yhteisestä vahvasta ammattitaidosta ja osaamisesta. Olemme iloisia, että pääsemme kehittämään tätä alueellisesti ja yhteiskunnallisesti merkittävää hanketta yhdessä kaikkien osapuolien kanssa”, sanoo Infra-segmentin vt. johtaja Aleksi Laine YIT:stä.

Uuden allianssin kehitysvaihe alkaa tämän vuoden lokakuussa ja kehitysvaiheen lopulla, lokakuussa 2024, Tampereen ja Pirkkalan valtuustot voivat toteutussuunnitelman perusteella päättää rakentamisesta, rakentamisen laajuudesta ja mahdollisesta vaiheittain toteuttamisesta.

Kehitysvaiheen aikana laaditaan toteutussuunnitelma Tampereen Linnainmaalta Pirkkalan Suupalle. Tavoite on, että se on hyväksytty Tampereen ja Pirkkalan valtuustoissa syyskuun 2024 loppuun mennessä.

Alustava, raitiotien seudullisen yleissuunnitelman mukainen aikatauluarvio on, että mikäli Tampereen ja Pirkkalan valtuustot päättävät raitiotien rakentamisesta loppuvuodesta 2024, raitiotieradan rakentaminen ajoittuisi vuosille 2025–2028. Rakentamisaikataulu täsmentyy nyt alkavan allianssin kehitysvaiheen aikana.

Lisätietoja:
Essi Nikitin, sijoittajasuhdejohtaja, YIT, puh. 050 581 1455, essi.nikitin@yit.fi
Aleksi Laine, Infra-segmentin vt. johtaja, YIT, mediatiedustelut konserniviestinnän kautta, puh. 044 743 7536, press@yit.fi

YIT Oyj 

Tuomas Mäkipeska
Talousjohtaja

Jakelu: Nasdaq Helsinki, keskeiset tiedotusvälineet, www.yitgroup.com/fi

YIT on suurin suomalainen ja merkittävä pohjoiseurooppalainen hankekehittäjä ja rakennusyhtiö. Kehitämme ja rakennamme kestäviä elinympäristöjä: toimivia koteja asumiseen, julkisia ja kaupallisia rakennuksia tulevaisuuden tarpeisiin, infrastruktuuria sujuvaan liikkumiseen ja uusiutuvan energian ratkaisuja ilmaston hyväksi. Työllistämme noin 5 000 ammattilaista yhdeksässä maassa: Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Virossa, Latviassa, Liettuassa, Tšekissä, Slovakiassa ja Puolassa. Vuonna 2022 liikevaihtomme oli 2,4 miljardia euroa. YIT Oyj:n osake noteerataan Nasdaq Helsingissä. Lue lisää: www.yitgroup.com/fi