YIT käynnisti loka-joulukuussa useita asuinkerrostalohankkeita Suomessa sekä sopi kahden hankkeen myymisestä YCE Housing I -rahastolle

YIT OYJ Sijoittajauutinen 10.1.2019 klo 08.00

Ranta-Tampella kanavamestari
Ranta-Tampella kanavamestari

YIT käynnisti useita asuinkerrostalokohteita loka-joulukuun 2018 aikana Suomessa. Käynnistyneistä hankkeista suurimmat ovat Tampereen Kanavamestari, Helsingin Tanhua ja Vantaan Hortensia. Näiden hankkeiden arvo on yhteensä lähes 60 miljoonaa euroa. Asuntojen aloitukset on kirjattu vuoden 2018 neljännen vuosineljänneksen tilauskantaan.

As Oy Tampereen Kanavamestari sijaitsee Tampereen keskustan ja Näsijärven toisiinsa yhdistävän Ranta-Tampellan uudella asuinalueella. Kohteen arvo on noin 25 miljoonaa euroa. Yhtiöön valmistuu yli 80 asuntoa keväällä 2020.

As Oy Helsingin Tanhua sijaitsee Laajasalon uudistuvassa keskustassa. Kohteen arvo on noin 19 miljoonaa euroa, ja sinne valmistuu noin 60 asuntoa kesällä 2020.

As Oy Vantaan Hortensia sijaitsee Leinelän taidekaupunginosassa, Ilolan ja Asolan pientaloalueiden naapurissa. Kohteen arvo on yli 15 miljoonaa euroa, ja sinne valmistuu noin 70 asuntoa keväällä 2020.

Lisäksi YIT on allekirjoittanut sopimukset Prahassa, Tšekissä sijaitsevan Ranta Barrandov I -hankkeen ja Riiassa, Latviassa sijaitsevan Green City I -hankkeen myymisestä YCE Housing I -rahastolle. Hankkeet ovat kyseisen rahaston viimeiset ja täyttävät samalla sen sijoituskapasiteetin. Rahaston sijoituskausi päättyi vuoden 2018 lopussa. Yhteensä noin 35 miljoonan euron arvoiset kaupat on kirjattu vuoden 2018 viimeiselle neljännekselle.

Green City I:een valmistuu yhteensä 100 asuntoa vuoden 2019 viimeisellä neljänneksellä ja Ranta Barrandov I:een noin 140 asuntoa loppuvuodesta 2020. Kaupan myötä molempien hankkeiden tontit ja rakennuttaminen siirtyvät YCE Housing I -rahaston vastuulle. YIT:n paikalliset tytäryhtiöt toteuttavat rakennushankkeet sekä myyvät asunnot välityssopimuksella.

Noin kaksi vuotta kestäneen yhteistyön aikana YCE Housing I -rahastolle on myyty yhteensä 12 hanketta, joiden investointiarvo on yhteensä lähes 160 miljoonaa euroa. Rahasto tukee YIT:n kasvustrategiaa CEE-maissa. Myymällä osan projekteistaan YCE Housing I -rahastolle YIT on vapauttanut pääomaa rakennusvaiheessa olevista hankkeista uusiin varhaisemman vaiheen hankkeisiin. Asunnot myydään ensisijaisesti yksityisille asunnonostajille YIT toimiessa välittäjänä. YIT tulouttaa rahaston voittoa omistussuhteensa mukaisella osuudella. Tämä voitto raportoidaan Kiinteistöt-segmentissä.

YCE Housing I -rahastossa sijoittajina ovat YIT (40 %), Ilmarinen (30 %) ja ryhmä suomalaisia yksityisiä sijoitusyhtiöitä. Rahaston oma pääoma on noin 37 miljoonaa euroa, ja sitä hallinnoi Vicus Capital Advisors Oy, jolla on pitkä kokemus kiinteistösijoittamisesta ja -kehittämisestä Itä-Euroopan maissa ja Venäjällä.

Lisätietoja antavat: 

Hanna Jaakkola, sijoittajasuhdejohtaja, YIT Oyj, puh. 040 566 6070, hanna.jaakkola@yit.fi

Antti Inkilä, Asuminen Suomi ja CEE -segmentin johtaja, YIT Oyj, puh. 040 864 4358, antti.inkila@yit.fi

YIT OYJ

Hanna Jaakkola

Sijoittajasuhdejohtaja

Jakelu: Nasdaq Helsinki, keskeiset tiedotusvälineet, www.yitgroup.com/fi  

YIT on suurin suomalainen ja merkittävä pohjoiseurooppalainen rakennusyhtiö. Kehitämme ja rakennamme asuntoja, toimitiloja ja kokonaisia alueita. Lisäksi olemme vaativan infrarakentamisen erikoisosaaja ja päällystäjä. Yhdessä asiakkaidemme kanssa 10 000 ammattilaistamme luovat entistä toimivampia, vetovoimaisempia ja kestävämpiä kaupunkeja ja elinympäristöjä. Toimimme 11 maassa: Suomessa, Venäjällä, Skandinaviassa, Baltiassa, Tšekissä, Slovakiassa ja Puolassa. Uusi YIT syntyi, kun yli 100-vuotiaat YIT Oyj ja Lemminkäinen Oyj yhdistyivät 1.2.2018. Vuoden 2017 pro forma -liikevaihtomme oli yli 3,8 miljardia euroa. YIT Oyj:n osake noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:ssä. www.yitgroup.com/fi