YIT käynnistää Venäjällä kolme uutta asuntokohdetta

YIT OYJ Sijoittajauutinen 11.12.2018 klo 11.00

Suomenranta
Suomenranta

YIT käynnistää Venäjällä kolme uutta asuntokohdetta. Hankkeiden yhteisarvo on noin 40 miljoonaa euroa.

Pietarissa YIT aloittaa kahden uuden asuntokohteen rakentamisen. Lähellä Pietarin keskustaa sijaitsevan TARMO-nimisen kerrostalokohteen joulukuussa käynnistyvä toinen vaihe käsittää 183 asuntoa, yhteispinta-alaltaan noin 9 000 neliötä ja on arvoltaan lähes 18 miljoonaa euroa. Kohteen ensimmäisen vaiheen tapaan myös toisen vaiheen taloon tulee Transformer-asuntoja, joissa asukkaalla on tarpeidensa muuttuessa mahdollisuus muuntaa asunnon pohjaratkaisua valmiiksi suunniteltujen vaihtoehtojen mukaisesti myös asumisen aikana. Talo valmistuu vuoden 2020 loppuun mennessä. Yhteensä TARMO-hankkeeseen rakennetaan viisi 11-kerroksisesta taloa, joihin tulee yhteensä yli 800 asuntoa. Alueelle on suunniteltu myös päiväkoti 80 lapselle.

Pietarin esikaupungissa, Pushkinissa, YIT käynnistää INKERI-nimisen asuinalueen neljännen vaiheen rakentamisen. Neljäs vaihe käsittää neljä 5-kerroksista taloa, joihin tulee yhteensä 245 asuntoa yhteispinta-alaltaan 10 500 neliötä. Osa kohteen asunnoista on Transformereita. Kohde sijaitsee historiallisten tsaarinaikaisten palatsien ja puistojen läheisyydessä, mutta samalla monipuolisten palveluiden ja hyvien kulkuyhteyksien tuntumassa. Arvoltaan yli 11 miljoonaa euroa oleva neljäs vaihe valmistuu vuoden 2020 kolmannella neljänneksellä. 

Jekaterinburgin kaupunkiin YIT käynnistää Suomen Ranta -nimisen asuinkerrostaloalueen, johon kuuluu viisi 14–25-kerroksista asuinkerrostaloa, joiden yhteispinta-ala on noin 62 500 neliömetriä. Asuntojen lisäksi kohteeseen tulee liiketiloja sekä kaksi 300-paikkaista pysäköintilaitosta. Hankkeen kokonaisarvo on noin 67 miljoonaa euroa ja alueen suunniteltu valmistumisaika on vuonna 2023. Alue rakennetaan vaiheittain. Nyt käynnistyvässä ensimmäisessä vaiheessa rakennetaan toinen kahdesta 25-kerroksisesta tornitalosta. Hankkeen ensimmäisen vaiheen arvo on noin 11 miljoonaa euroa. Taloon tulee 269 asuntoa yhteispinta-alaltaan noin 12 200 neliömetriä. Suomen Ranta on saavutettavuudeltaan erinomainen, julkisen liikenteen asemat, mukaan lukien metroasema, sijaitsevat kävelyetäisyydellä. Kohde sijaitsee myös hyvien ulkoilumaastojen lähettyvillä Iset-joen rantaraitin tuntumassa. Joen vastakkaisella puolella avautuu noin 70 hehtaarin suuruinen Majakovskin keskuspuisto.

Kaikki kolme käynnistyvää hanketta kirjataan tilauskantaan vuoden 2018 viimeisellä vuosineljänneksellä.

Lisätietoja antavat:

Hanna Jaakkola, sijoittajasuhdejohtaja, YIT Oyj Oy, puh. 040 5666 070, hanna.jaakkola@yit.fi

Teemu Helppolainen, Asuminen Venäjä -segmentin johtaja, YIT Oyj, puh. +7 915 316 8216, teemu.helppolainen@yit.ru

YIT OYJ

Hanna Jaakkola

Sijoittajasuhdejohtaja

Jakelu: Nasdaq Helsinki, keskeiset tiedotusvälineet, www.yitgroup.com/fi  

YIT on suurin suomalainen ja merkittävä pohjoiseurooppalainen rakennusyhtiö. Kehitämme ja rakennamme asuntoja, toimitiloja ja kokonaisia alueita. Lisäksi olemme vaativan infrarakentamisen erikoisosaaja ja päällystäjä. Yhdessä asiakkaidemme kanssa 10 000 ammattilaistamme luovat entistä toimivampia, vetovoimaisempia ja kestävämpiä kaupunkeja ja elinympäristöjä. Toimimme 11 maassa: Suomessa, Venäjällä, Skandinaviassa, Baltiassa, Tšekissä, Slovakiassa ja Puolassa. Uusi YIT syntyi, kun yli 100-vuotiaat YIT Oyj ja Lemminkäinen Oyj yhdistyivät 1.2.2018. Vuoden 2017 pro forma -liikevaihtomme oli yli 3,8 miljardia euroa. YIT Oyj:n osake noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:ssä. www.yitgroup.com/fi