Kutsu YIT:n pääomamarkkinapäivään 13.11.2024
SIJOITTAJAUUTINEN 15.6.2015 KLO 10.00
YIT käynnistää toimistorakennuksen peruskorjauksen Helsingin keskustassa
YIT käynnistää vuonna 2014 ostamansa toimistorakennuksen peruskorjaustyöt Helsingin ydinkeskustassa. Osoitteessa Lönnrotinkatu 11 sijaitseva toimistokiinteistö sisältää valmistuessaan noin 4 000 neliömetriä toimistotilaa viidessä kerroksessa sekä noin 400 neliömetriä liiketilaa katutasossa. Peruskorjaus valmistuu syksyllä 2016. Vuokralaiskiinnostus hanketta kohtaan on ollut hyvää ja osa tiloista on jo vuokrattu. Myös hankkeen sijoittajaneuvottelut ovat käynnissä.
Lönnrotinkatu 11 on alun perin vuonna 1972 valmistunut toimistorakennus, jonka peruskorjauksessa kiinteistön kaikki julkisivut, sisätilat ja talotekniikka uudistetaan vastaamaan nykypäivän toimitilan vaatimuksia. Lisäksi peruskorjauksella parannetaan merkittävästi rakennuksen energiatehokkuutta ja kiinteistölle tullaan hakemaan LEED-ympäristösertifiointia.
”Peruskorjauksen jälkeen Lönnrotinkatu 11:n toimitilat vastaavat tulevien käyttäjiensä tämän päivän ja tulevaisuuden toimitilatarpeita. Toteutamme tilat suunnitellen ne yhdessä asiakkaan kanssa. Lähtökohtana on, että tilat palvelevat asiakkaan liiketoimintaa joustavasti myös tulevaisuudessa”, kertoo hankekehitysjohtaja Mikko Lempinen YIT:ltä.
Havainnekuvia kohteesta: kuvalinkki
Lisätietoja antavat:
Sanna Kaje, sijoittajasuhdejohtaja, YIT Oyj, puh. 050 390 6750, sanna.kaje@yit.fi
Timo Lehmus, Omaperusteinen liiketoiminta -liiketoimintaryhmän johtaja, YIT Rakennus Oy, puh. 0400 409 181, timo.lehmus@yit.fi
YIT OYJ
Sanna Kaje
Sijoittajasuhdejohtaja
Jakelu: NASDAQ OMX, keskeiset tiedotusvälineet, www.yit.fi
YIT on rakennusalan edelläkävijä. Luomme parempaa elinympäristöä Suomessa, Venäjällä, Baltian maissa, Tšekissä ja Slovakiassa. Yli 100 vuoden kokemuksella olemme saavuttaneet vahvan markkina-aseman: Suomessa olemme suurin asuntorakentaja ja yksi suurimmista toimitila- ja infrarakentajista sekä Venäjällä merkittävin ulkomainen asuin- ja aluerakentaja. Visiomme on olla askeleen edellä – asiakkaistamme, yhteistyökumppaneistamme ja henkilöstöstämme välittäen. Työllistämme lähes 6 000 henkilöä seitsemässä maassa. Vuonna 2014 liikevaihtomme oli noin 1,8 miljardia euroa. Osakkeemme noteerataan NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä. www.yit.fi