YIT käynnistää kerrostalohankkeen Venäjällä

SIJOITTAJAUUTINEN 10.2.2016 KLO 14.00

 

YIT käynnistää kerrostalohankkeen Venäjällä

YIT käynnistää kerrostalohankkeen rakentamisen Moskovan alueella, Venäjällä. Nyt käynnistettävässä hankkeen ensimmäisessä vaiheessa rakennetaan yhteensä noin 400 asuntoa, joiden yhteispinta-ala on noin 18 800 neliömetriä, sekä liiketiloja. Hankkeen ensimmäisen vaiheen kokonaisarvo on yli 15 miljoonaa euroa ja se valmistuu vuoden 2017 loppuun mennessä. Hintatasoltaan kilpailukykyinen hanke täydentää hyvin YIT:n myyntiportfoliota Moskovan alueella.

New Noginsk -niminen hanke sijaitsee Noginskin kaupungissa Moskovan itäpuolella Kljazmajoen rannalla. Kohde sijaitsee suositulla asuinalueella palvelujen ja virkistysalueiden lähettyvillä hyvien kulkuyhteyksien tuntumassa kaupungin keskustasta ja toisaalta Moskovasta. Hankkeessa on kiinnitetty erityistä huomiota toiminnallisiin ja tehokkaisiin neliöihin, ja asuntojen koot vaihtelevat yksiöistä pieniin kolmioihin. New Noginsk edustaa uutta, modernia ja energiataloudellista sarjatalotuotantoa, joka on otettu YIT:ssä käyttöön nyt ensimmäistä kertaa. Yhteensä New Noginskiin rakennetaan kuusi 17-kerroksista taloa sekä päiväkoti 180 lapselle.

Lisätietoja antavat:

Sanna Kaje, johtaja, sijoittajasuhteet ja M&A, YIT Oyj, puh. 050 390 6750, sanna.kaje@yit.fi
Teemu Helppolainen, Asuminen Venäjä -toimialan johtaja, YIT Rakennus Oy, puh. +7 915 316 8216, teemu.helppolainen@yit.ru

 

YIT OYJ

Sanna Kaje
Johtaja, sijoittajasuhteet ja M&A

 

Jakelu: NASDAQ OMX, keskeiset tiedotusvälineet, www.yit.fi

YIT on rakennusalan edelläkävijä, joka luo kestävää kaupunkiympäristöä rakentamalla asuntoja, toimitiloja, infrastruktuuria ja kokonaisia alueita. Panostamme ensiluokkaiseen asiakaskokemukseen, korkeaan laatuun ja monipuolisen osaamisemme jatkuvaan kehittämiseen. Toiminta-alueemme kattaa Suomen, Venäjän, Baltian maat, Tšekin, Slovakian ja Puolan. Visiomme on olla askeleen edellä – asiakkaistamme, yhteistyökumppaneistamme ja henkilöstöstämme välittäen. Työllistämme yli 5 300 henkilöä kahdeksassa maassa. Vuonna 2015 liikevaihtomme oli lähes 1,7 miljardia euroa. Osakkeemme noteerataan NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä. www.yit.fi