YIT Oyj:n tammi-kesäkuun 2025 puolivuosikatsauksen julkaiseminen 25.7.2025
YIT Oyj Sijoittajauutinen 8.9.2025 klo 15.00
YIT ja VTK Kiinteistöt Oy ovat allekirjoittaneet Vantaan Tikkurilan osaamiskampusalueen oppilaitoskorttelin kehitysvaiheen yhteistyösopimuksen. Hanke toteutetaan yhteistoiminnallisena projektinjohtourakkana, sisältäen kehitysvaiheen. Kehitysvaiheen jälkeiseen toteutusvaiheeseen tähtäävän hankkeen tilaajan määrittämä arvio projektinjohtourakan tavoitebudjetille on noin 78 miljoonaa euroa. Tavoite- ja kattohinta, kuten myös suunnitelmat täsmentyvät kehitysvaiheessa.
Tikkurilan uudelle osaamiskampusalueelle toteutetaan Tikkurilan keskustatoimintoja upeasti täydentävä oppilaitoskortteli ja sen monitoimirakennus. Kiinteistön laajuus on kehitysvaiheen alkaessa noin 28 000 bruttoneliömetriä. Tilojen valmistuttua niitä käyttää noin 2 700 opiskelijaa sekä noin 300 henkilökunnan jäsentä.
Nyt käynnistyvän kehitysvaiheen jälkeen tavoitteena on siirtyä hankkeen noin kaksi ja puoli vuotta kestävään toteutusvaiheeseen arvion mukaan kesällä 2026. Hankkeeseen sisältyy myös maarakennus- ja LVIAS-työt.
Osaamiskampusalueen oppilaitoskortteliin, niin kutsuttuun Kortteli 1:n rakennukseen käyttäjiksi tulevat Vantaan aikuisopisto, ammattiopisto Varia, Tikkurilan lukion, Tikkurilan aikuislukio ja Vantaan musiikkiopisto.
Kiinteistö liittyy alueen muiden nykyisten ja tulevaisuuteen kaavailtujen uudisrakennusten verkostoon, jolla on tavoitteena yhdistää alueen toimintoja tiiviiksi, yhteiskäytölliseksi ja yhteisölliseksi kampusaluekokonaisuudeksi.
Tikkurilan osaamiskampusalueen oppilaitosrakennuksen hiilijalanjäljelle on asetettu tavoitteeksi tiukat raja-arvot, jotka saavutetaan valitsemalla vähähiilisiä ratkaisuja, materiaaleja ja toimintatapoja. Työmaalla käytetään mm. vihreää sähköä ja lämmityksessä uusiutuvista energialähteistä peräisin olevaa sähköä. Hankkeen ympäristösuunnitelmaan on kirjattu toimenpiteet työmaan päästöjen vähentämiseksi. Osaamiskampus tehdään taksonomian mukaisesti, eli ympäristön kannalta kestävästi ja muuntojoustavasti. Näin varmistetaan rakennukselle pitkä ja monimuotoinen käyttö koko sen elinkaaren ajalle. Taksonomia, osana EU:n vihreää siirtymää, on kestävän rahoituksen luokittelujärjestelmä, jonka tavoitteena on mm. ilmastonmuutoksen hillintä. Rakennuksen energiatehokkuus alittaa huomattavasti kansalliset määräykset käyttötarkoituksen mukaiselle rakennukselle.
”Vantaan kaupungin kärkihankkeisiin lukeutuva Kortteli 1:n kehitysvaihe käynnistyy suunnitellusti. VTK Kiinteistöt Oy:n ja YIT:n tavoitteena on kehitysvaiheesta jatkaa toteutusvaiheeseen. Hankkeelle on positiivista, että YIT:n projektiorganisaatiolla ja arkkitehtitoimisto Lahdelma & Mahlamäen kokonaissuunnitteluryhmittymällä on kokemusta aiemmista yhteishankkeista, myös oppimisympäristöjen toteuttamisen saralla. On hienoa, että poikkeuksellisen vaativaan Kortteli 1- hankkeeseemme saadaan aikaisemman odotuksen mukaisesti kokenut ja osaava projektihenkilöstö”, sanoi rakennuttajapäällikkö Jani Jokinen, VTK Kiinteistöt Oy:stä.
”Olen iloinen, että pääsemme käynnistämään Tikkurilan osaamiskampusalueen oppilaitoskorttelin kehitysvaiheen ja hyödyntämään mittavaa kokemustamme oppimisympäristöjen suunnittelussa ja kehittämisessä. Hyödynnämme myös laajaa taloteknistä osaamistamme ja pyrimme löytämään kustannustehokkaampia ja vastuullisempia ratkaisuja asiakkaallemme. Vantaan kaupunki on sitoutunut Ympäristöministeriön Päästöttömien työmaidengreen deal-sopimukseen, jonka avulla pyritään vähentämään mm. työkoneista ja työmaan energiankäytöstä syntyviä päästöjä ja luopua fossiilisten polttoaineiden käytöstä työmaalla”, sanoi YIT:n Yksityinen uudisrakentaminen -yksikön johtaja Matti Sarikkola.
Lisätietoja:
YIT:n konserniviestintä, puh. 044 743 7536, press@yit.fi
Jakelu: Nasdaq Helsinki, keskeiset tiedotusvälineet, www.yitgroup.com/fi
Rakennamme ja kehitämme kestäviä elinympäristöjä: toimivia ja viihtyisiä koteja asumiseen, julkisia ja kaupallisia rakennuksia tulevaisuuden tarpeisiin, infrastruktuuria vihreän siirtymän edistämiseksi sekä teollisuus-, tuotanto- ja energialaitoksia asiakkaidemme prosessien tueksi. YIT:n visiona on olla osaavin kumppani kestävien kotien, tilojen ja kaupunkien kehittämisessä - hyvää elämää varten. Tiimiimme kuuluu noin 4 100 ammattilaista ja vuonna 2024 liikevaihtomme oli 1,8 miljardia euroa. YIT:n osake on listattuna Nasdaq Helsingissä.
Lue lisää: www.yitgroup.com/fi ja seuraa meitä Linkedin I X I Instagram I Facebook