YIT aloitti Smartti-kohteiden rakentamisen viidessä kaupungissa Suomessa

YIT OYJ Sijoittajauutinen 30.11.2016 klo 10.30

Smartti YIT
Smartti YIT

YIT on aloittanut Smartti-konseptin mukaiset kerrostalohankkeet viidessä kaupungissa Suomessa. Kaarinaan, Vantaalle, Jyväskylään, Lappeenrantaan ja Riihimäelle rakennetaan kaiken kaikkiaan noin 240 asuntoa, joiden yhteisarvo on lähes 32 miljoonaa euroa. Kohteiden arvioidaan valmistuvan vuoden 2017 lopussa.

Smartti-kohteiden tarjonnalla YIT vastaa toiminnallisten ja kohtuuhintaisten asuntojen kysyntään. Vakiomitoitetuissa asunnoissa väliseinien sijasta tilaa jakavat esimerkiksi kaapit, joten asunnot ovat muunneltavissa elämäntilanteen mukaan. Samoin muunneltavuutta tuovat erilaiset sisustusvaihtoehdot sekä Smartti-asuntoja varten suunniteltujen kalusteiden ja lisäkaapistojen tilausmahdollisuus.

Smartti-kohteiden varausasteet ovat olleet korkealla tasolla. Tällä hetkellä YIT rakentaa Smartteja yhdeksässä eri kaupungissa. Nyt ilmoitettujen kohteiden lisäksi Smartti-asuntoja on valmisteilla Lahdessa, Kuopiossa, Oulussa ja Tampereella. 

”Smartin uusi ajattelu ja mukautuminen eri elämäntilanteisiin on otettu hyvin vastaan. Hyödynnämme jatkossakin Smartin innovaatioita”, sanoo kehitysjohtaja Marko Oinas YIT:ltä.

Smartin ominaisuuksia voit tarkastella tästä videosta: https://www.youtube.com/watch?v=1sdYav7ScBw

Lisätietoja antavat:

Hanna Jaakkola, johtaja, sijoittajasuhteet, YIT Oyj, puh. 040 5666 070, hanna.jaakkola@yit.fi  

Marko Oinas, kehitysjohtaja, Asuminen Suomi ja CEE, YIT Oyj, puh. 040 506 7430, marko.oinas@yit.fi

YIT OYJ

Hanna Jaakkola

Johtaja, sijoittajasuhteet

Jakelu: NASDAQ Helsinki, keskeiset tiedotusvälineet, www.yit.fi 

YIT luo parempaa elinympäristöä kehittämällä ja rakentamalla asuntoja, toimitiloja, infrastruktuuria sekä kokonaisia alueita. Visionamme on tuoda enemmän elämää kestäviin kaupunkeihin. Haluamme erottautua välittämällä aidosti asiakkaista, näkemyksellisellä kaupunkikehityksellä, sitoutuneella projektien toteuttamisella ja innostavalla tavalla johtaa. Kasvumoottorinamme toimii kaupunkien kehittäminen kumppaneita osallistaen. Toiminta-alueemme kattaa Suomen, Venäjän, Baltian maat, Tšekin, Slovakian ja Puolan. Vuonna 2015 liikevaihtomme oli lähes 1,7 miljardia euroa, ja työllistämme noin 5 300 henkilöä. Osakkeemme noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:ssäwww.yitgroup.com/fi