Helsingin kaupunki on valinnut YIT:n Helsingin Keskustan terveys- ja hyvinvointikeskuksen toteuttajaksi

YIT Oyj Sijoittajauutinen 1.7.2022 klo 18.30

Helsingin kaupunki on valinnut YIT:n Helsingin Keskustan terveys- ja hyvinvointikeskuksen toteuttajaksi. Hanke alkaa kehitysvaiheella ja se toteutetaan yhteistoiminnallisena projektinjohtourakkana. Kehitysvaiheen jälkeiseen toteutusvaiheeseen tähtäävän rakennusurakan arvioitu kokonaisarvo on noin 77 miljoonaa euroa. Urakan arvo täsmentyy kehitysvaiheessa. Kehitysvaiheen sopimus kirjataan vuoden kolmannen neljänneksen tilauskantaan hankkeeseen liittyvän kahden viikon valitusajan päätyttyä. Urakan laajuus on noin 18 000 bruttoneliömetriä. 

Hankkeen kehitysvaihe aloitetaan syyskuussa 2022 ja sen arvioidaan kestävän helmikuun loppuun 2023 saakka. Kehitysvaiheen lopussa tehdään päätös noin neljä vuotta kestävään toteutusvaiheeseen siirtymisestä. 

Keskustan terveys- ja hyvinvointikeskus toteutetaan Runeberginkadun, Fredrikinkadun, Kampinkujan ja Salomonkadun rajaamalle katu- ja torialueelle, Kampin metron nykyisen läntisen lippuhallin paikalle. Uudisrakennukseen tulee katutasoon liiketiloja sekä terveyskeskuksen vastaanottoalue. Kerroksiin 2–8 toteutetaan terveys- ja hyvinvointikeskuksen tiloja teknisine tiloineen. Kiinteistöön toteutetaan myös kaksi kellarikerrosta sekä maanalainen sisäänkäynti ja lastausalue huoltoliikennettä varten. Urakan yhteydessä Kampin metron läntinen sisäänkäynti ja lippuhalli puretaan ja sisäänkäynti uusitaan. Hankkeen läheisyydessä myös katualueita parannetaan. 

Vaalea ja arkkitehtonisesti ainutlaatuinen sekä näyttävä rakennus muuttaa Kampin alueen katukuvaa. Ulkopintaan on suunniteltu käytettävän keraamista lankkua. Hankkeen avulla Helsingin eteläisten osien asukkaille tarjotaan hyvin saavutettavat, monipuoliset, nykyaikaiset ja kilpailukykyiset julkiset sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut. 

Urakassa tavoitellaan RTS-ympäristöluokituksen neljää tähteä. Suunnittelussa panostetaan kiinteistön ylläpidettävyyteen, huollettavuuteen ja elinkaarikestävyyteen. Tiloista tehdään muuntojoustavat, jotta ne palvelevat myös tulevaisuuden tarpeita. 

Hankkeen tilaaja on KOy Helsingin Toimitilat Oy ja toimivaltaisena edustajana Kaupunkiympäristö Tilat palvelut. Rakennuttajakonsulttina toimii Rapp Valvontakonsultit, pää- ja arkkitehtisuunnittelusta vastaa PES-Arkkitehdit Oy, rakennesuunnittelusta Ramboll Finland Oy, taloteknisestä suunnittelusta Granlund Oy ja muun muassa geo-, liikenne- ja katusuunnittelusta Sitowise Oy. 

Lisätietoja: 

Tommi Järvenpää, sijoittajasuhdejohtaja, YIT, puh. 040 576 0288, tommi.jarvenpaa@yit.fi 
Tom Ekman, Toimitilat-segmentin johtaja, YIT, mediatiedustelut konserniviestinnän kautta, puh. 044 743 7536, press@yit.fi 

YIT Oyj 

Tommi Järvenpää 

Sijoittajasuhdejohtaja 

Jakelu: Nasdaq Helsinki, keskeiset tiedotusvälineet, www.yitgroup.com/fi 

YIT on suurin suomalainen ja merkittävä pohjoiseurooppalainen hankekehittäjä ja rakennusyhtiö. Jo 110 vuoden ajan olemme luoneet parempia elinympäristöjä asiakkaillemme: toimivia koteja kestävään asumiseen, julkisia ja kaupallisia rakennuksia tulevaisuuden tarpeisiin sekä infrastruktuuria ihmisten, yritysten ja yhteiskunnan sujuvampaan liikkumiseen. Työllistämme 5500 ammattilaista yhdeksässä maassa: Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Virossa, Latviassa, Liettuassa, Tšekissä, Slovakiassa ja Puolassa. Liikevaihtomme vuonna 2021 oli 2,7 miljardia euroa. YIT Oyj:n osake noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:ssä. www.yitgroup.com/fi