YIT:n ja Meridiam Infrastructuren muodostama konsortio on valittu E18 Hamina-Vaalimaa -moottoritien ensisijaiseksi tarjoajaksi

PÖRSSITIEDOTE 2.3.2015 KLO 12.30

 

YIT:n ja Meridiam Infrastructuren muodostama konsortio on valittu E18 Hamina-Vaalimaa -moottoritien ensisijaiseksi tarjoajaksi


YIT:n ja Meridiam Infrastructure Finance II S.á.r.l:n muodostama konsortio on valittu E18 Hamina-Vaalimaa -moottoritien ensisijaiseksi tarjoajaksi. Hankkeelle on myönnetty noin 660 miljoonan euron sopimusvaltuus, jonka puitteissa tarjouskilpailua seuraavat sopimusneuvottelut käydään Liikenneviraston kanssa. Tavoitteena on allekirjoittaa palvelusopimus ja kirjata projekti tilauskantaan kesällä 2015. Rakennustyöt alkavat syksyllä 2015 ja moottoritien arvioidaan olevan kokonaisuudessaan valmis liikenteelle vuonna 2018.

Hamina-Vaalimaa -moottoritie toteutetaan elinkaarimallilla (PPP), jossa palveluntuottaja vastaa projektin rahoituksesta, suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta. E18 Hamina–Vaalimaa -hanke käsittää noin 32 kilometrin pituisen uuden moottoritien rakentamisen ja siihen liittyviä muita tiejärjestelyjä. Hankkeessa toteutetaan muun muassa 250 metrin pituinen moottoritietunneli, 37 siltapaikkaa ja 7 kilometriä melusuojauksia. Lisäksi kokonaisuuteen kuuluu Vaalimaan rekkaliikenteen odotusalueen rakentaminen. Myös nykyisiä kevyen liikenteen väyliä parannetaan ja rakennetaan lisää erityisesti rinnakkaistieksi jäävän vanhan valtatien varteen. Sopimuksen kokonaispituus on noin 20 vuotta.

Lisätietoja antavat:

Sanna Kaje, sijoittajasuhdejohtaja, YIT Oyj, puh. 050 390 6750, sanna.kaje@yit.fi
Jouni Forsman, Infrapalvelut -liiketoimintaryhmän johtaja, YIT Rakennus Oy, puh. 040 519 0129, jouni.forsman@yit.fi

 

 

YIT OYJ

Sanna Kaje
Sijoittajasuhdejohtaja

 

Jakelu: NASDAQ OMX, keskeiset tiedotusvälineet, www.yit.fi

YIT on rakennusalan edelläkävijä. Luomme parempaa elinympäristöä Suomessa, Venäjällä, Baltian maissa, Tšekissä ja Slovakiassa. Yli 100 vuoden kokemuksella olemme saavuttaneet vahvan markkina-aseman: Suomessa olemme suurin asuntorakentaja ja yksi suurimmista toimitila- ja infrarakentajista sekä Venäjällä merkittävin ulkomainen asuin- ja aluerakentaja. Visiomme on olla askeleen edellä – asiakkaistamme, yhteistyökumppaneistamme ja henkilöstöstämme välittäen. Työllistämme lähes 6 000 henkilöä seitsemässä maassa. Vuonna 2014 liikevaihtomme oli noin 1,8 miljardia euroa. Osakkeemme noteerataan NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä. www.yit.fi