YIT Oyj julkistaa 2026 erääntyvän ulkona olevan joukkovelkakirjalainansa takaisinostotarjouksen lopulliset tulokset
PÖRSSITIEDOTE 14.10.2014 KLO 12.00
YIT laskee tulosohjeistustaan vuodelle 2014 liikevoittomarginaalin osalta
YIT laskee tulosohjeistustaan vuodelle 2014 liikevoittomarginaalin osalta. Asuminen Venäjä -liiketoiminta-alueen myynnin arvioidaan jäävän kuluvana vuonna aikaisempaa arviota alhaisemmaksi, mikä vaikuttaa negatiivisesti YIT:n liikevoittomarginaaliin. Lisäksi liikevoittomarginaaliin vaikuttavat alentavasti toimenpiteet, joilla varmistetaan vahva kassavirta loppuvuodelle. Kolmannella vuosineljänneksellä operatiivinen kassavirta investointien jälkeen oli 41 miljoonaa euroa, ja nettovelka (IFRS) laski 818 miljoonaan euroon.
UUSI OHJEISTUS: Konsernin toimialaraportoinnin mukaisen liikevaihdon arvioidaan kasvavan
0–5 % vertailukelpoisin valuuttakurssein. Toimialaraportoinnin mukaisen liikevoittomarginaalin arvioidaan olevan 6,5–7,3 % ilman kertaluonteisia eriä.
Lisääntynyt epävarmuus yleisestä makrotalouden kehityksestä vaikuttaa YIT:n liiketoimintaan ja asiakkaisiin.
AIEMPI OHJEISTUS (24.7.2014): Konsernin toimialaraportoinnin mukaisen liikevaihdon arvioidaan kasvavan 0–5 % vertailukelpoisin valuuttakurssein. Toimialaraportoinnin mukaisen liikevoittomarginaalin arvioidaan olevan 7,5–8,0 % ilman kertaluonteisia eriä.
Jatkunut epävarmuus yleisestä makrotalouden kehityksestä vaikuttaa YIT:n liiketoimintaan ja asiakkaisiin. Ukrainan kriisin pitkittymisellä ja kärjistymisellä olisi todennäköisesti negatiivinen vaikutus yhtiön liiketoimintaan.
Lisätietoja antavat:
Timo Lehtinen, talousjohtaja, YIT Oyj, puh. 045 670 0626, timo.lehtinen@yit.fi
Sanna Kaje, sijoittajasuhdejohtaja, YIT Oyj, puh. 050 390 6750, sanna.kaje@yit.fi
YIT OYJ
Kari Kauniskangas
Toimitusjohtaja
Jakelu: NASDAQ OMX, keskeiset tiedotusvälineet, www.yit.fi
YIT on rakennusalan edelläkävijä. Luomme parempaa elinympäristöä Suomessa, Venäjällä, Baltian maissa, Tšekissä ja Slovakiassa. Yli 100 vuoden kokemuksella olemme saavuttaneet vahvan markkina-aseman: Suomessa olemme suurin asuntorakentaja ja yksi suurimmista toimitila- ja infrarakentajista sekä Venäjällä merkittävin ulkomainen asuin- ja aluerakentaja. Visiomme on olla askeleen edellä - asiakkaistamme, yhteistyökumppaneistamme ja henkilöstöstämme välittäen. Työllistämme yli 6 000 henkilöä seitsemässä maassa. Vuonna 2013 liikevaihtomme oli lähes 1,9 miljardia euroa. Osakkeemme noteerataan NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä. www.yit.fi