Muutoksia YIT:n johtoryhmässä: YIT:n talousjohtaja vaihtuu

YIT Oyj Pörssitiedote 23.10.2025 klo 10.00 

YIT:n rahoitus- ja yrityskauppajohtaja Markus Pietikäinen on nimitetty yhtiön väliaikaiseksi talousjohtajaksi ja konsernin johtoryhmän jäseneksi 1.11.2025 alkaen. Tuomas Mäkipeska, YIT:n talousjohtaja ja konsernin johtoryhmän jäsen, on irtisanoutunut tehtävästään jatkaakseen uraansa yhtiön ulkopuolella. Hän jättää yhtiön viimeistään huhtikuussa 2026.  

Markus Pietikäinen on toiminut vuoden 2024 alusta alkaen YIT:n rahoitus- ja yrityskauppajohtajana. Hän siirtyi YIT:lle Finnfundista, jossa hän toimi sijoitusjohtajana. Ennen tehtäväänsä Finnfundissa Markus toimi Wärtsilässä muun muassa liiketoiminta-alueen johtajana ja rahoitusjohtajana. 

“Kiitän lämpimästi Tuomasta hänen panoksestaan YIT:n hyväksi. Tuomaksen asiantuntemus ja sitoutuminen on ollut ratkaisevaa YIT:n uudistaessa strategiaansa. Omasta ja YIT:n hallituksen puolesta toivotan hänelle kaikkea hyvää tuleviin haasteisiin. Olen iloinen siitä, että olemme päässeet tekemään tiivistä yhteistyötä Markuksen kanssa viime vuoden alusta lähtien. Hänellä on ollut keskeinen rooli YIT:n taloudellisen aseman vahvistamisessa”, sanoi YIT:n toimitusjohtaja Heikki Vuorenmaa.  

YIT:n Infra-segmentin johtaja Aleksi Laine on nimitetty YIT:n toimitusjohtajan sijaiseksi 1.11.2025 alkaen. 

YIT on käynnistänyt vakituisen talousjohtajan hakuprosessin.  

CV Markus Pietikäinen 
Syntynyt 1975 
Kauppatieteiden maisteri 

Keskeinen työkokemus ja luottamustehtävät:  
YIT Oyj, rahoitus- ja yrityskauppajohtaja, 2024– 
Finnfund, sijoitusjohtaja 2016–2023  
Noksel, hallituksen jäsen 2017–2022 
Wärtsilä, useat talous- ja liiketoimintajohdon tehtävät, 2005–2016  
Finnfund, hallituksen jäsen, 2012–2014 
JPMorgan Securities, asiantuntijatehtäviä investointipankissa 2000–2005 

Lisätietoja: 
YIT:n konserniviestintä, puh. 044 743 7536, press@yit.fi  
 
Jakelu: Nasdaq Helsinki, keskeiset tiedotusvälineet, www.yitgroup.com/fi   

YIT Oyj 

Heikki Vuorenmaa 
Toimitusjohtaja 

Rakennamme ja kehitämme kestäviä elinympäristöjä: toimivia ja viihtyisiä koteja asumiseen, julkisia ja kaupallisia rakennuksia tulevaisuuden tarpeisiin, infrastruktuuria vihreän siirtymän edistämiseksi sekä teollisuus-, tuotanto- ja energialaitoksia asiakkaidemme prosessien tueksi. YIT:n visiona on olla osaavin kumppani kestävien kotien, tilojen ja kaupunkien kehittämisessä - hyvää elämää varten. Tiimiimme kuuluu noin 4 100 ammattilaista ja vuonna 2024 liikevaihtomme oli 1,8 miljardia euroa. YIT:n osake on listattuna Nasdaq Helsingissä.    

Lue lisää: www.yitgroup.com/fi ja seuraa meitä Linkedin I X I Instagram I Facebook