YIT urakoi A-Kruunulle kaksi asuinkerrostaloa Turun Fabriikkiin
YIT Oyj Lehdistötiedote 22.10.2020 klo 9:00
YIT:n toteuttama Helsingin yliopiston päärakennuksen peruskorjaus on voittanut Vuoden työmaa -2020 -kilpailun.
Peruskorjauksen nyt käynnissä olevaan ensimmäiseen toteutusvaiheeseen kuuluvat Senaatintorin puoleisen Engelin suunnitteleman osan lisäksi Yliopiston- ja Aleksanterinkatujen suuntaiset J.S. Sirénin suunnittelemat kaksikerroksiset osat.
Helsingin yliopiston päärakennus on suojeltu kulttuurihistoriallisesti huomattavana rakennuksena.
Peruskorjauksessa tiloja korjataan vastaamaan nykyisiä teknisiä ja toiminnallisia vaatimuksia. Talotekniikkaa uudistetaan, esteettömyyttä parannetaan ja opetustiloja modernisoidaan. Uudistukset tehdään historiaa kunnioittaen niin, että ulkonäkö yksityiskohtia myöten säilyy alkuperäisen mukaisena.
Allianssissa hankkeen tilaajana toimii Helsingin yliopiston rahastot, urakoitsijana YIT ja hankkeen arkkitehtisuunnittelijana Jeskanen-Repo-Teränne Arkkitehdit Oy.
Tänä vuonna valintakriteereissä painottuivat hankkeen vaativuus, työmaan johtaminen ja työturvallisuus, suunnittelun ohjauskeinot sekä erikoisurakoitsijoiden ja työntekijöiden ammattitaidon hyödyntäminen tuotantosuunnitelmien kehittämisessä.
”Historiallisten arvorakennuksien peruskorjaaminen on yksi YIT:n erikoisosaamisalueista, ja olemme erittäin iloisia Vuoden työmaa 2020 -tunnustuksesta, joka on kiitos niin projektinhallinnan kuin rakentamisen ammattilaisillemme,” kertoo YIT:n korjausrakentamisen johtaja Kalevi Stenman.
Päärakennuksen ensimmäisen vaiheen korjaustyöt on aloitettu 2019 toukokuussa, ja ne valmistuvat kesällä 2021.
Rakennuslehti on valinnut Vuoden työmaan vuodesta 1986 lähtien. Tänä vuonna raatiin kuuluivat Maria-Elena Ehrnrooth RKL:stä, Matti Kruus Indeprosta, Juhani Karhu A-Insinööreistä, Jukka Hietavirta aluehallintovirastosta, Juha-Matti Junnonen Tampereen yliopistosta sekä toimittajat Vesa Tompuri ja Seppo Mölsä.
Lisätietoja:
Kalevi Stenman, johtaja, korjausrakentaminen, pääkaupunkiseutu, YIT Suomi Oy, puh. 040 723 8393, kalevi.stenman@yit.fi
Heidi Kauppinen, viestintäpäällikkö, YIT Oyj, puh. 040 574 3170, heidi.kauppinen@yit.fi
YIT on suurin suomalainen ja merkittävä pohjoiseurooppalainen rakennusyhtiö ja kaupunkikehittäjä. Kehitämme ja rakennamme asuntoja ja asumisen palveluja sekä toimitiloja ja kokonaisia alueita. Lisäksi olemme vaativan infrarakentamisen erikoisosaaja. Yhdessä asiakkaidemme kanssa lähes 8 000 ammattilaistamme luovat entistä toimivampia, vetovoimaisempia ja kestävämpiä kaupunkeja ja elinympäristöjä. Toimimme 10 maassa: Suomessa, Venäjällä, Ruotsissa, Norjassa, Baltiassa, Tšekissä, Slovakiassa ja Puolassa. Vuoden 2019 liikevaihtomme oli noin 3,4 miljardia euroa. YIT Oyj:n osake noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:ssä. www.yitgroup.com/fi