YIT urakoi A-Kruunulle kaksi asuinkerrostaloa Turun Fabriikkiin
YIT Oyj Lehdistötiedote 21.3.2024 klo 9.00
YIT on sopinut TA-Asumisoikeus Oy:n kanssa Asumisoikeus Oy Espoon Viilivati 2 -nimisen asuinkerrostalon toteuttamisesta Espoon Keran alueelle. Kauppaan sisältyi myös tontin myynti. Yhtiöön rakennetaan 54 asumisoikeusasuntoa ja urakan laajuus on noin 3 900 kerrosneliömetriä. Urakan arvo noin 13 miljoonaa euroa ja se kirjataan vuoden ensimmäisen neljänneksen tilauskantaan.
Korttelin yhteispihalla on huomioitu biodiversiteetti muun muassa monipuolisen ja vaihtelevan kasvillisuuden sekä hulevesipainanteiden keinoin. Kasvivalinnoissa on suosittu kotoperäisiä lajeja. Keran alueella on toiminut aiemmin logistiikkakeskus, josta noin puolet on nyt purettu ja loppuosa on Keran Hallien väliaikaiskäytössä. Kokonaisuudessaan uudelle Keran alueelle on kaavoitettu noin 300 000 kerrosneliömetriä asumista ja liiketilaa. Asumisoikeus Oy Espoon Viilivati on ensimmäinen YIT:n toteuttama hanke alueella.
Lisätietoja:
YIT:n konserniviestintä, puh. 044 743 7536, press@yit.fi
YIT on johtava rakennusyhtiö ja hankekehittäjä. Yli 110 vuoden kokemukseemme pohjaten kehitämme ja rakennamme kestäviä elinympäristöjä: toimivia koteja asumiseen, julkisia ja kaupallisia rakennuksia tulevaisuuden tarpeisiin ja infrastruktuuria vihreän siirtymän edistämiseksi. Yhtiön palveluksessa on noin 4 300 ammattilaista kahdeksassa maassa ja vuonna 2023 liikevaihtomme oli 2,2 miljardia euroa. YIT Oyj:n osakkeet on listattu Nasdaq Helsingissä.
Lue lisää: www.yitgroup.com/fi ja seuraa meitä Linkedin I X I Instagram I Facebook