YIT toteuttaa Turun Kupittaalle pysäköintilaitoksen

YIT Kupittaan pysäköintilaitos
YIT Kupittaan pysäköintilaitos

YIT on allekirjoittanut Turun Teknologiakiinteistöt Oy:n kanssa sopimuksen pysäköintilaitoksen rakentamisesta Kupittaan rautatieaseman läheisyyteen, parin kilometrin päähän Turun keskustasta. Hankkeen kokonaisarvo YIT:lle on lähes 24 miljoonaa euroa ja se kirjataan vuoden toisen neljänneksen tilauskantaan.

Lähes 30 000 neliömetriä käsittävään pysäköintilaitokseen tulee pysäköintipaikkoja noin 1 000 autolle ja 90 polkupyörälle. 

Kupittaa on yksi nopeimmin kehittyviä alueita Turussa, jossa on paljon liike- ja toimistotilaa, mutta myös asumista ja terveydenhuollon palveluita. Lisäksi alueelle on suunnitteilla useita uusia toimisto- ja asuntohankkeita, jotka tulevat lisäämään pysäköintipaikkojen kysyntää. Pysäköintilaitoksen sijainti kaupunkikehityksen kannalta tärkeässä paikassa kasvattanee tulevaisuudessa kysyntää entisestään.
 
Pysäköintilaitokseen toteutetaan sekä lyhyt- että pitkäaikaiseen vuokraukseen tarkoitettuja autopaikkoja, joista osassa varaudutaan sähköautojen lataukseen. Pysäköintilaitos tulee toimimaan myös erinomaisena liityntäpysäköintipaikkana, sillä laitoksesta pääsee suoraan katettua yhteyttä pitkin Kupittaan rautatieaseman laiturialueelle. Suunnitteilla oleva Tunnin juna tulee lisäämään liikennettä Kupittaan asemalla.

Pysäköintilaitoksen rakentaminen käynnistyy tänä kesänä ja se valmistuu arviolta keväällä 2023.

Lisätietoja:
Jukka Lämsä, yksikönjohtaja, Lounais-Suomi, YIT Suomi Oy, puh. 045 634 4300, jukka.lamsa@yit.fi
Tom Ekman, Toimitilat-segmentin johtaja, YIT Oyj, puh. 040 7712514, tom.ekman@yit.fi
Heidi Kauppinen, viestintäpäällikkö, YIT Oyj, puh. 040 5743170, heidi.kauppinen@yit.fi

YIT on suurin suomalainen ja merkittävä pohjoiseurooppalainen kaupunkikehittäjä ja rakennusyhtiö. Tavoitteenamme on luoda entistä kestävämpiä, toimivampia ja vetovoimaisempia kaupunkeja ja elinympäristöjä. Kehitämme ja rakennamme asuntoja, toimitiloja ja kokonaisia alueita. Olemme myös vaativan infrarakentamisen erikoisosaaja. Omistamme kiinteistöjä yhdessä kumppaneidemme kanssa, mikä tukee merkittävien kehityshankkeidemme toteuttamista. Tarjoamme asiakkaillemme myös kiinteistöjen arvoa parantavia palveluita. Työllistämme noin 7 400 ammattilaista kymmenessä maassa: Suomessa, Venäjällä, Ruotsissa, Norjassa, Virossa, Latviassa, Liettuassa, Tšekissä, Slovakiassa ja Puolassa. Vuoden 2020 liikevaihtomme oli noin 3,1 miljardia euroa. YIT Oyj:n osake noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:ssä.