YIT rakentaa yhteisöllisen senioritalon Yrjö ja Hanna -säätiölle Vihtiin

YIT Oyj Lehdistötiedote 24.11.2023 klo 9.00

YIT Asunto Oy Vihdin Nestori
YIT Asunto Oy Vihdin Nestori

YIT on allekirjoittanut Yrjö ja Hanna -säätiön kanssa sopimuksen Kiinteistö Oy Vihdin Nestori -nimisen asuinkerrostalon rakentamisesta Vihdin Nummelaan. Sopimuksen arvo YIT:lle on noin 8 miljoonaa euroa ja se kirjataan vuoden viimeisen neljänneksen tilauskantaan.

Viisikerroksiseen yhteisölliseen senioritaloon tulee 43 vuokra-asuntoa. ARA-rahoitteinen hanke on laajuudeltaan noin 3 400 bruttoneliömetriä. Rakentamisen aikana työmaalla käytetään ainoastaan uusiutuvaa vihreää sähköä. Rakennustyöt aloitetaan marraskuun lopulla 2023 ja urakan on määrä valmistua vuoden 2025 alussa.

”On hienoa päästä jälleen toteuttamaan Yrjö ja Hanna -säätiölle kohde, tällä kertaa Vihdin Nummelaan. Yhteistyön jatkumo kertoo hyvästä ja luottamuksellisesta suhteestamme Yrjö ja Hanna -säätiön kanssa. Meillä on käynnissä myös toisen hankkeen suunnittelu aivan senioritalon naapuriin. Sen liikeidea on vielä suunnitteluasteella”, kertoi YIT:n divisioonajohtaja Harri Isoviita.

”Vihdissä tarvitaan yhä enemmän ikääntyneille soveltuvaa asumista. Kohde edustaa uusinta yhteisöllistä asumista, jossa voi elää itsenäisesti mutta ei tarvitse olla yksin, sillä yhteistilat ja esteettömyys takaavat, että tässä pärjää aina. Yhteistyössä YIT:n kanssa voimme toteuttaa kohtuuhintaista, merkityksellistä ja korkealaatuista asumista Nummelaan”, sanoi Yrjö ja Hanna -säätiön toimitusjohtaja Petri Kokkonen.

Lisätietoja:
YIT:n konserniviestintä, puh. 044 743 7536, press@yit.fi

YIT on suurin suomalainen ja merkittävä pohjoiseurooppalainen hankekehittäjä ja rakennusyhtiö. Kehitämme ja rakennamme kestäviä elinympäristöjä: toimivia koteja asumiseen, julkisia ja kaupallisia rakennuksia tulevaisuuden tarpeisiin, infrastruktuuria sujuvaan liikkumiseen ja uusiutuvan energian ratkaisuja ilmaston hyväksi. Työllistämme noin 5 000 ammattilaista yhdeksässä maassa: Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Virossa, Latviassa, Liettuassa, Tšekissä, Slovakiassa ja Puolassa. Vuonna 2022 liikevaihtomme oli 2,4 miljardia euroa. YIT Oyj:n osake noteerataan Nasdaq Helsingissä. Lue lisää: www.yitgroup.com/fi