YIT urakoi A-Kruunulle kaksi asuinkerrostaloa Turun Fabriikkiin
YIT OYJ Lehdistötiedote 16.5.2019 klo 07:00
Tekniikan opiskelijat valitsivat YIT:n rakennusalan ihannetyönantajaksi Universumin Opiskelijatutkimuksessa. YIT paransi sijoitustaan myös tekniikan ihannetyönantajien ranking-listalla ja ylsi ennätyskorkealle 5. sijallaan. YIT tarjoaa vuosittain noin tuhannelle nuorelle harjoittelu- tai kesätyöpaikan monipuolisten tehtävien parissa ja yhdessä tekemisen hengessä.
Kesä YIT:llä sujuu opiskelijoilta perinteisesti työmaataitoja harjoitellen ja rakennusalan oppeja käytäntöön vieden. Kaikki kesäharjoittelijamme työmailla käyvät läpi suunnitelmallista YIT Polku -harjoitteluohjelmaa opintovaiheensa mukaisesti. Tuhannesta harjoittelijasta ja kesätyöntekijästä riittää myös muihin tehtäviin. Osa harjoittelijoistamme pääsee perehtymään kehitysvaiheessa oleviin rakennushankkeisiin, kuten Helsingin Pasilan tornialueen Trigoni-suunnitelmaan, joka voitti Helsinki High-rise -arkkitehtuuri- ja toteutuskilpailun.
”Meille on tärkeää, että opiskelijat otetaan mukaan kehittymään hankkeiden eri vaiheisiin. Kesäkauden lisäksi ohjaamme harjoittelijoita läpi vuoden. Henkilöstömme ottaa aktiivisesti vastuuta niin perehdyttämisestä kuin onnistuneen harjoittelun varmistamisesta”, kertoo Trigonin hankejohtaja Jouni Forsman.
Trigoni-suunnitelman parissa työskentelee tulevana kesänä 7 harjoittelijaa, mm. kauppatieteiden ja arkkitehtuurin opintotaustalla. Harjoittelijoiden tehtäväkenttä on yhtä lailla laaja, markkina-analyyseistä kestävään kehitykseen ja tiedonhallinnasta viestintään.
”Henkilöstömme on tehnyt arvokasta työtä haastattelemalla ja valitsemalla innostuneita opiskelijoita hankkeellemme. Opiskelijat saavat oivaa kokemusta hankkeiden koko kehittämisen kaaresta sekä ainutlaatuista näkemystä korkean rakentamisen vaatimuksista ja edellytyksistä ”, lisää Forsman.
Vahvasta työyhteisöstä oikeat askeleet uralle
Työyhteisön merkitys on tärkeässä roolissa myös rakennusalaa opiskeleville nuorille. Ystävällinen työyhteisö, kehitystä tukevat esimiehet ja ihmisten kunnioitus olivat tekniikan opiskelijoille kolme tärkeintä asiaa Opiskelijatutkimuksen ’Ihmiset ja kulttuuri’ kategoriassa.
YIT:llä harjoittelijakokemusta arvioidaan vuosittain, ja mm. esimiestyö ja viihtyminen ovat mittareita harjoittelun onnistumisessa. Palautetta saatiin viime kesänä vajaalta 250 opiskelijalta kasvotusten ja puhelimitse tehdyillä haastatteluilla sekä digitaalisella kyselyllä. Vastaajista 89 % koki saavansa esimieheltä riittävästi tukea työssään ja 97 % oli valmiita suosittelemaan YIT:tä työnantajana.
”Haluamme tarjota parhaan mahdollisen harjoittelijakokemuksen ja olla alan ykkösvaihtoehto opiskelijoille. Tuhat harjoittelu- ja kesätyöntekijää on tavoitteemme myös tälle vuodelle. Tässä onnistumiseen meillä on saman verran päteviä esimiehiä, jotka huolehtivat nuorten asianmukaisesta perehdyttämisestä, turvallisuudesta, työtehtävistä ja viihtymisestä - YIT:läisessä hengessä”, summaa rekrytoinneista ja resurssoinnista vastaava henkilöstöpäällikkö Timo Piili.
YIT on ollut Opiskelijatutkimuksessa rakennusalan ihannetyönantaja jo kahdeksana vuonna 2010-luvulla. Universumin Opiskelijatutkimukseen vastasi 2360 tekniikan alan opiskelijaa.
Lue lisää:
Oodin rakennustyömaa kasvatti useita luovan alan ammattilaisia
Lisätietoja:
Jouni Forsman, hankejohtaja, YIT Oyj, jouni.forsman@yit.fi, puh. 040 519 0129
Timo Piili, henkilöstöpäällikkö, YIT Oyj, timo.piili@yit.fi, puh. 040 5733254
Hanna Malmivaara, viestintäjohtaja, YIT Oyj, hanna.malmivaara@yit.fi, puh. 040 5616568
YIT on suurin suomalainen ja merkittävä pohjoiseurooppalainen rakennusyhtiö. Kehitämme ja rakennamme asuntoja ja asumisen palveluja sekä toimitiloja ja kokonaisia alueita. Lisäksi olemme vaativan infrarakentamisen erikoisosaaja ja päällystäjä. Yhdessä asiakkaidemme kanssa lähes 10 000 ammattilaistamme luovat entistä toimivampia, vetovoimaisempia ja kestävämpiä kaupunkeja ja elinympäristöjä. Toimimme 11 maassa: Suomessa, Venäjällä, Skandinaviassa, Baltiassa, Tšekissä, Slovakiassa ja Puolassa. Uusi YIT syntyi, kun yli 100-vuotiaat YIT Oyj ja Lemminkäinen Oyj yhdistyivät 1.2.2018. Vuoden 2018 pro forma -liikevaihtomme oli noin 3,8 miljardia euroa. YIT Oyj:n osake noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:ssä. www.yitgroup.com/fi