YIT käynnisti Novo Orlovski -aluekehityshankkeensa neljännen vaiheen Pietarissa

YIT OYJ Lehdistötiedote 6.4.2018 klo 14:00

Novo Orlovski3 YIT
Novo Orlovski3 YIT

YIT on käynnistänyt Pohjois-Pietarissa Venäjällä sijaitsevan Novo Orlovski -aluekehityshankkeensa neljännen vaiheen, eli 197 asuntoa sisältävän asuinkerrostalon rakentamisen.

Hankkeen arvo on noin 12 miljoonaa euroa ja se kirjataan vuoden 2018 toiselle vuosineljännekselle.

Novo Orlovskin neljännen vaiheen asuntojen koot vaihtelevat yksiöistä kolmioihin. Asuntojen yhteenlaskettu pinta-ala on 8 800 neliömetriä. Noin puolessa asunnoista on avokeittiö ja suurimmassa osassa lasitetut parvekkeet. Joissakin asunnoissa on sauna. Tarjolla on myös niin sanottuja Transformer-asuntoja, joissa asiakas voi halutessaan, asumistarpeidensa muuttuessa, muokata tilaratkaisuja ennalta suunniteltujen ratkaisuiden mukaisesti.

Novo Orlovskin ensimmäinen ja toinen vaihe valmistuivat vuosina 2016 ja 2017. Näihin kuuluu kaksi 25-kerroksista kerrostaloa, pysäköintilaitos sekä kaksi 7-kerroksista taloa, joissa on katetut autojen pysäköintitilat.

Alueella viimeistellään tällä hetkellä kolmatta vaihetta, joka valmistuu vuoden 2018 viimeisellä neljänneksellä. Neljäs vaihe valmistuu vuoden 2019 viimeisellä vuosineljänneksellä. Neljännen vaiheen jälkeen YIT rakentaa alueelle vielä yhdeksän asuinkerrostaloa.

Novo Orlovskin arkkitehtonisen ja aluesuunnitelman on laatinut espanjalainen arkkitehtitoimisto Taller de Arquitectura. Hanke sijaitsee erinomaisten liikenneyhteyksien ja palveluiden tuntumassa.

Lisätietoja:

Teemu Helppolainen, Asuminen Venäjä -segmentin johtaja, YIT Rakennus Oy, puh. +7 915 316 8216, teemu.helppolainen@yit.ru

Hanna Malmivaara, viestintäjohtaja, YIT Oyj, puh. 040 561 6568, hanna.malmivaara@yit.fi

YIT on suurin suomalainen ja merkittävä pohjoiseurooppalainen rakennusyhtiö. Kehitämme ja rakennamme asuntoja, toimitiloja ja kokonaisia alueita. Lisäksi olemme vaativan infrarakentamisen erikoisosaaja ja päällystäjä. Yhdessä asiakkaidemme kanssa 10 000 ammattilaistamme luovat entistä toimivampia, vetovoimaisempia ja kestävämpiä kaupunkeja ja elinympäristöjä. Toimimme 11 maassa: Suomessa, Venäjällä, Skandinaviassa, Baltiassa, Tšekissä, Slovakiassa ja Puolassa. Uusi YIT syntyi, kun yli 100-vuotiaat YIT Oyj ja Lemminkäinen Oyj yhdistyivät 1.2.2018. Vuoden 2017 pro forma -liikevaihtomme oli yli 3,8 miljardia euroa. YIT Oyj:n osake noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:ssä. www.yitgroup.com/fi