YIT ja Pöyry valittiin Suomenlinnan tunnelin korjaajiksi

YIT Oyj Lehdistötiedote 29.6.2016 klo 11.35

Suomenlinna ilmak kesa
Suomenlinna ilmak kesa

Suomenlinnan hoitokunta on valinnut YIT:n ja Pöyryn muodostaman ryhmittymän, Vinssin, maailmanperintökohde Suomenlinnan tunnelin peruskorjauksen suunnittelijaksi ja tekijäksi. Tunneli tuo kunnallistekniikan Suomenlinnan asukkaille, työntekijöille ja kävijöille. Merilinnoituksessa asuu 800 ihmistä, työskentelee vuodenajasta riippuen 400–500 henkilöä ja vuosittain siellä käy lähes miljoona vierailijaa. Tunnelihankkeen budjetti on noin 7 miljoonaa euroa.

Korjaushanke toteutetaan allianssimallilla, jossa projektin osapuolet vastaavat yhdessä suunnittelusta ja toteutuksesta jakaen projektiin liittyvät riskit ja mahdollisuudet. Valintaperusteena oli muun muassa allianssikyvykkyys, jota YIT ja Pöyry ovat osoittaneet jo aiemmissa allianssihankkeissaan. Hankkeessa Pöyry vastaa suunnittelusta ja YIT rakentamisesta.

”Olemme erittäin iloisia, että saamme olla mukana Suomenlinnan tunnelin peruskorjauksessa. Hanke on ainutlaatuinen sijoittuessaan historialliselle linnoitustaidon muistomerkille. Toimiminen Unescon maailmanperintökohteessa asettaa niin suunnittelulle kuin toteutuksellekin erityisiä vaatimuksia. Ne ratkomme huolellisesti yhdessä”, kertoo Vinssi-allianssin projektipäällikkö Jukka Hyttinen YIT:ltä.

”Meistä on hienoa päästä suunnittelemaan tätä tärkeää hanketta. Hanke osoittaa sekä asiakkaan luottamusta Vinssi-allianssiin että sitä, kuinka vahvasti Pöyry on mukana hankkeidensa koko elinkaaressa: Tunnelin suunnitteli aikanaan Pöyryn edellinen tunnelisuunnittelijasukupolvi, ja nyt seuraava saa suunnitella sen elinkaaren jatkumisen varmistavan peruskorjauksen”, sanoo Mikko Inkala, Pöyryn infrasuunnittelun johtaja.

Tunnelin peruskorjauksella varmistetaan Suomenlinnan kaupunginosan kunnallisteknisten palveluiden jatkuvuus, huoltohenkilökunnan turvallisuus, alennetaan ylläpitokustannuksia ja pidennetään tunnelin elinkaarta. Nykyisellään tunnelin vuotovedet aiheuttavat korroosiota teknisille järjestelmille ja tuovat mukanaan radonia, joka rajoittaa huoltohenkilökunnan työaikaa tunnelissa. Myös tunnelin ilmastointi ja valaistus kaipaavat korjaamista, ja lisäksi on vaarana että tunnelin katosta putoaa kiviä.

Elokuussa on määrä aloittaa hankkeen kehitysvaihe, jossa suunnitellaan peruskorjauksen yksityiskohdat, aikataulu sekä hankkeen edellyttämät poikkeusjärjestelyt, joilla varmistetaan kunnallisteknisten palveluiden jatkuvuus koko korjauksen ajan. Korjaustyöt aloitetaan vuonna 2017.

Lisätietoja
Jukka Hyttinen, allianssin projektipäällikkö, YIT Rakennus Oy, puh. 040 840 2450, jukka.hyttinen@yit.fi
Hanna Malmivaara, viestintäjohtaja, YIT Oyj, puh. 040 561 6568, hanna.malmivaara@yit.fi

YIT luo kestäviä kaupunkeja ja parempaa elinympäristöä kehittämällä ja rakentamalla asuntoja, toimitiloja, infrastruktuuria sekä kokonaisia alueita. Panostamme ensiluokkaiseen asiakaskokemukseen, korkeaan laatuun ja monipuolisen osaamisemme jatkuvaan kehittämiseen. Toiminta-alueemme kattaa Suomen, Venäjän, Baltian maat, Tšekin, Slovakian ja Puolan. Vuonna 2015 liikevaihtomme oli lähes 1,7 miljardia euroa, ja työllistämme noin 5 300 henkilöä. Osakkeemme noteerataan NASDAQ Helsinki Oy:ssä. www.yit.fi