YIT ja Boliden allekirjoittivat sopimuksen vesialtaan laajentamisesta Pohjois-Ruotsin Jällivaarassa

YIT OYJ Lehdistötiedote 9.7.2018 klo 9.00

YIT ja Boliden ovat allekirjoittaneet sopimuksen patoaltaan laajentamisesta varmistaakseen Aitikin kuparikaivoksen tulevaisuuden Pohjois-Ruotsin Jällivaarassa.

Rakennustyöt alkoivat toukokuussa 2018, ja niiden on määrä päättyä marraskuussa 2020. Osapuolet ovat sopineet, että kauppahintaa ei julkisteta.

Kolmen vuoden sisällä YIT rakentaa vedenkäsittelyaltaan ja siirtää noin 5 miljoonaa kuutiometriä maa- ja kiviainesta. Hanke sisältää suuria massansiirtoja lyhyessä ajassa sekä padon rakentamisen korkeiden laatuvaatimusten mukaan. YIT vastaa projektinjohdosta ja hankkeen laadunvarmistuksesta. Hankkeella varmistetaan asiakkaan kaivostoiminnan jatkuvuus.

Hanke kirjataan vuoden kolmannen neljänneksen tilauskantaan.

”Odotamme innolla, että pääsemme jälleen työskentelemään Bolidenin kanssa, tällä kertaa patorakentamisessa. Alan kokemuksestamme on hyötyä, ja kansainvälisenä yrityksenä pystymme työskentelemään joustavasti sekä tarjoamaan kustannustehokkaita ja kestäviä ratkaisuja oikeanlaisella osaamisella, innovaatioilla ja uusimmalla tekniikalla”, sanoo Lars Stendius, YIT:n Ruotsin infraprojekteista vastaava johtaja.

Boliden Aitik on yksi Euroopan suurimpia kuparikaivoksia.

Lisätiedot:

Lars Stendius, Infraprojektit-segmentin Ruotsin toimintojen johtaja, YIT, puh. +46 (0)7395 10 40
lars.stendius@yit.se

Arja Korhonen, Business Partner, YIT Oyj, puh. 040 5545 806, arja.korhonen@yit.fi

YIT on suurin suomalainen ja merkittävä pohjoiseurooppalainen rakennusyhtiö. Kehitämme ja rakennamme asuntoja, toimitiloja ja kokonaisia alueita. Lisäksi olemme vaativan infrarakentamisen erikoisosaaja ja päällystäjä. Yhdessä asiakkaidemme kanssa 10 000 ammattilaistamme luovat entistä toimivampia, vetovoimaisempia ja kestävämpiä kaupunkeja ja elinympäristöjä. Toimimme 11 maassa: Suomessa, Venäjällä, Skandinaviassa, Baltiassa, Tšekissä, Slovakiassa ja Puolassa. Uusi YIT syntyi, kun yli 100-vuotiaat YIT Oyj ja Lemminkäinen Oyj yhdistyivät 1.2.2018. Vuoden 2017 yhdistetty vuotuinen liikevaihtomme oli yli 3,8 miljardia euroa. YIT Oyj:n osake noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:ssä. www.yitgroup.com/fi.