Tutkimus: saunojen ja lasitettujen parvekkeiden suosio on vähentynyt selvästi

YIT Oyj Lehdistötiedote 6.3.2023 klo 8.00

YIT Barometri saunojen suosio laskenut
YIT Barometri saunojen suosio laskenut

YIT:n teettämän barometrin* mukaan kaupunkilaisten asuntotoiveet ovat viime vuoden aikana muuttuneet selvästi. Niiden osuus, jotka haluavat asuntoonsa lasitetun parvekkeen, kun se nostaa asunnon hintaa, on vähentynyt selvästi vuoden aikana 73 prosentista 64 prosenttiin. Erityisesti yksiöissä ja kaksioissa asuvien tai yhden hengen talouksien keskuudessa yhteiset tilat ja asumisen edullisuus koettiin tärkeämmäksi.

Myös niiden osuus, jotka haluavat saunan omaan kerrostaloasuntoonsa väheni merkittävästi 53 prosentista 37 prosenttiin. Oman saunan arvostus väheni erityisesti lapsiperheissä ja keski-ikäisten keskuudessa.

Aiempina vuosina sekä parvekkeen, että saunan suosio on ollut tasaisessa kasvussa ja koronapandemia muutti elämän kotikeskeiseksi. Nyt suunta on kuitenkin vaihtunut.

Taloyhtiön yhteissaunojen suosio on kasvanut vuoden 2018 39 %:sta vuoden 2022 49 %:iin.

”Koronapandemian aikana saunan suosio kasvoi, samoin monet asumismukavuutta nostavat asiat koettiin houkutteleviksi. Nyt on saunan osalta selkeästi nähtävissä, että asuntojen neliöt halutaan jokapäiväiseen käyttöön. Myös energiahintojen nousu voi osaltansa vaikuttaa tulokseen. Hintojen nousu yleensä on saanut kuluttajat taas miettimään asumisen valintoja yhä tarkemmin”, sanoo YIT:n asiakkuuksista ja asumisen palveluista vastaava johtaja Pekka Helin.

*Kestävät kaupunkiympäristöt -barometrin kysely on suunnattu Helsingin, Espoon, Vantaan, Tampereen, Turun, Oulun, Jyväskylän ja Kuopion asukkaille. Nettipaneelissa oli vastaajia tänä vuonna 1074 + 348 henkeä (toimistotyötä tekevien erillisotos). Aineisto edustaa kaupunkien 18–75-vuotiasta väestöä sukupuolen ja iän mukaan. Kysely toteutettiin syys-lokakuun vaihteessa 2022. Prior Konsultointi toteutti tutkimuksen YIT:n toimeksiannosta.

Lue Lisää:
Lataa Kestävät kaupunkiympäristöt -barometri

Lisätietoja:
Pekka Helin, johtaja, Asiakkuudet ja asumisen palvelut, YIT Suomi Oy, puh. 040 588 8135, pekka.helin@yit.fi
Maija Taimi, viestintäjohtaja, YIT, puh. 050 487 1561, maija.taimi@yit.fi

YIT on suurin suomalainen ja merkittävä pohjoiseurooppalainen hankekehittäjä ja rakennusyhtiö. Kehitämme ja rakennamme kestäviä elinympäristöjä: toimivia koteja asumiseen, julkisia ja kaupallisia rakennuksia tulevaisuuden tarpeisiin, infrastruktuuria sujuvaan liikkumiseen ja uusiutuvan energian ratkaisuja ilmaston hyväksi. Työllistämme noin 5 000 ammattilaista yhdeksässä maassa: Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Virossa, Latviassa, Liettuassa, Tšekissä, Slovakiassa ja Puolassa. Vuonna 2022 liikevaihtomme oli 2,4 miljardia euroa. YIT Oyj:n osake noteerataan Nasdaq Helsingissä. Lue lisää: www.yitgroup.com/fi