Lasitetun parvekkeen suosio vain kasvaa

YIT OYJ Lehdistötiedote 8.12.2020 klo 08:30

Triplan YIT Kodit Helsingin Pasilassa
Triplan YIT Kodit Helsingin Pasilassa

Korona on muuttanut elämän kotikeskeiseksi, kertoo Kestävät kaupunkiympäristöt -barometri.

Ylivoimaisesti suurin osa suomalaisista kaupunkiasukkaista* (67 %) haluaisi asuntoonsa lasitetun parvekkeen, vaikka parveke nostaisi asunnon hintaa. Taloyhtiön yhteispihan ja edullisemman asunnon taas valitsisi parveketta mieluummin 21 prosenttia kaupunkien asukkaista.

Lasitetun parvekkeen suosio on noussut entisestään koronavuoden aikana. Viime vuonna vastaavat prosenttiluvut olivat 65 ja 24.

Tulos käy ilmi YIT:n tilaamasta ja Prior Konsultoinnin toteuttamasta Kestävät kaupunkiympäristöt -barometrista, johon vastasi yli tuhat kaupungissa asuvaa suomalaista syyskuussa 2020. Barometrin tavoitteena on selvittää, millaisia kaupunkiympäristöjä Suomessa halutaan kehittää. Kyselyssä kaupunkilaiset ottavat kantaa kodin, työ- ja kaupunkiympäristön, liikkumisen ja kaupan vaihtoehtoihin. Barometri toteutettiin nyt kolmatta kertaa. Tuloksia verrataan osin aiempiin tutkimuskierroksiin.

”Uskon, että lasitetun parvekkeen suosio perustuu sen kalustettavuuteen. Olemme kohteissamme nähneet todella hienosti sisustettuja lasitettuja parvekkeita, jotka laajentavat kotia ja sen tunnelmaa ulkotilaan”, kertoo johtaja Marko Oinas YIT:ltä.

Barometrin vastaajista (n=1003) joka viides (19 %) on remontoinut tai suunnitellut lähiaikoina toteutettavaa remonttia korona-aikana. 38 % vastaajista taas on järjestänyt tiloja tai uudistanut kodin sisustusta tehdäkseen kodistaan toimivamman ja viihtyisämmän. Remontteja ovat tehneet tai suunnitelleet etenkin omakotitalossa asuvat, kun taas sisustusta on paranneltu lapsiperheissä sekä vuokra- ja kerrostaloasunnoissa.

Oman saunan suosio on noussut tänä vuonna hieman viime vuoteen verrattuna: tänä vuonna 52 % vastaajista* haluaa, että ”minulla on sauna omassa asunnossani, vaikka se vie tilaa”, kun taas 37 % vastaajista valitsi vaihtoehdon ”käytän mieluummin taloyhtiön yhteissaunaa ja käytän asuntoni tilat mieluummin johonkin muuhun”. Viime vuonna vastaavat luvut olivat 49 ja 38 %.

Korona-aika ei barometrin mukaan ole kasvattanut kiinnostusta asumista helpottaviin palveluihin tai kaupunkiviljelyyn. Kiinnostus yhteistiloja kohtaan on myös pysynyt melko laimeana.

Uutena kysymyksenä barometrissä tiedusteltiin tänä vuonna vastaajien kiinnostusta asunnon esteettömyyteen. Esteettömyydellä on merkittävä rooli asunnon toimivuudessa ja asumisen helppoudessa 42 % mielestä, kun taas 41 % vastaajista ei pidä esteettömyyttä tärkeänä. Vastaukset jakaantuvat iän mukaan: nuoret eivät kiinnitä huomiota esteettömyyteen. Joka toiselle yli 50-vuotiaalle esteettömyys on kuitenkin tärkeä asia.

*Vastaajina rivi- ja kerrostalossa asuvat (n=875)

**Kestävät kaupunkiympäristöt –barometri 2020
Kestävät kaupunkiympäristöt –barometri toteutettiin nyt kolmatta kertaa. Kysely on suunnattu seuraavien kahdeksan kaupungin asukkaille: Helsinki, Espoo, Vantaa, Tampere, Turku, Oulu, Jyväskylä ja Kuopio. Aineistonkeruu toteutettiin CINT Ab:n ylläpitämällä nettipaneelilla 23.-28.9.2020. Vastaajia oli 1 003. Otos edustaa tutkittujen kaupunkien 18–75-vuotiasta väestöä iän, sukupuolen ja kaupunkien koon suhteen.

YIT:n perinteistä Kestävät kaupunkiympäristöt -seminaaria ei järjestetä tänä vuonna koronapandemian takia. Sen sijaan keskustelemme kaupunkikehittämisestä yhdessä asiantuntijoiden kanssa Vartin kaupunki nimisessä podcastissa, jonka löydät verkkosivuiltamme. Jaksoja on luvassa seitsemän kappaletta ja ne julkaistaan noin viikon välein. Podcastin juontaa YIT:n kaupunkikehityksestä vastaava johtaja Juha Kostiainen ja sitä voi seurata somessa #vartinkaupunki

Lisätietoja:
Marko Oinas, johtaja (vt.), Asuminen Suomi ja CEE -segmentti, YIT Oyj, puh. 040 506 7430, marko.oinas@yit.fi
Johanna Savolainen, viestintäpäällikkö, YIT Oyj, puh. 044 305 4594, johanna.savolainen@yit.fi
 

YIT on suurin suomalainen ja merkittävä pohjoiseurooppalainen rakennusyhtiö ja kaupunkikehittäjä. Kehitämme ja rakennamme asuntoja ja asumisen palveluja sekä toimitiloja ja kokonaisia alueita. Lisäksi olemme vaativan infrarakentamisen erikoisosaaja. Yhdessä asiakkaidemme kanssa lähes 8 000 ammattilaistamme luovat entistä toimivampia, vetovoimaisempia ja kestävämpiä kaupunkeja ja elinympäristöjä. Toimimme 10 maassa: Suomessa, Venäjällä, Ruotsissa, Norjassa, Baltiassa, Tšekissä, Slovakiassa ja Puolassa. Vuoden 2019 liikevaihtomme oli noin 3,4 miljardia euroa. YIT Oyj:n osake noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:ssä. www.yitgroup.com/fi