Lemminkäisen InfraHack-kilpailussa haetaan ratkaisuja tiedonkulun ja operatiivisen tehokkuuden parantamiseen

LEMMINKÄINEN OYJ                LEHDISTÖTIEDOTE              27.3.2017 KLO 8.30

LEMMINKÄISEN INFRAHACK-KILPAILUSSA HAETAAN RATKAISUJA TIEDONKULUN JA OPERATIIVISEN TEHOKKUUDEN PARANTAMISEEN

Lemminkäinen järjestää InfraHack-innovaatiokilpailun 19. - 21.5.2017 Helsingissä. Tavoitteena on löytää uusia ideoita ja ratkaisuja tiedonkulun ja toiminnan tehokkuuden parantamiseen.  

Kutsumme InfraHack-kilpailuun mukaan ulkopuolisia osaajia, esimerkiksi kasvuyrityksiä, palvelumuotoilijoita, innovaattoreita ja ohjelmistosuunnittelijoita.

”Rakennusala on yksi vähiten digitalisoituja aloja maailmalla. Ala on myös jäänyt tuottavuuskehityksessä muiden alojen jälkeen. Näiden kahden välillä on pakko olla yhteys. Haluamme muuttaa tätä kehityssuuntaa ja selvittää, mitä voisimme oppia muilta aloilta uusien teknologioiden suhteen”, sanoo päällystys-liiketoimintasegmentin johtaja Robert Blumberg. 

”Olemme rakennusalan ammattilaisia ja hyviä siinä. Haemme nyt ulkopuolista näkemystä, miten voisimme hyödyntää muiden alojen kokemuksia ja digitaalisia sovelluksia. Meillä on paljon hajanaista tietoa, sillä infrarakentamisen prosessit ovat osittain irrallaan toisistaan ja eri puolilla toimitusketjua. Tämän vuoksi tiedonkulku on isossa roolissa kokonaisuuden tehostamisessa”, kertoo infraprojektit-liiketoimintasegmentin johtaja Harri Kailasalo.

Kilpailun hakuaika 21.4. saakka

Kilpailuun voi hakea 21.4.2017 mennessä osoitteessa: https://industryhack.com/challenges/infrahack/. Valitsemme kilpailuun 6 - 10 joukkuetta, jotka pääsevät tutustumaan lähemmin rakennusalaan sekä Lemminkäisen päällystys- ja infraprojektit-liiketoimintoihin.

Kilpailu huipentuu viikonlopun hackathon-tapahtumaan, jossa valitut tiimit hakevat ratkaisuja annettuihin haasteisiin. Voittajat julkistetaan tapahtuman päätteeksi. Parhaat ideat palkitaan ja valitaan mahdollisesti toteutettaviksi pilottiprojekteina vuoden 2017 aikana.

Lemminkäisen yhteistyökumppanina kilpailun järjestämisessä on IndustryHack. InfraHack-kilpailua voi seurata verkossa Lemminkäisen omissa kanavissa sekä tunnisteella #InfraHack.

LEMMINKÄINEN OYJ
Konserniviestintä

LISÄTIETOJA:
Carolina Andersin
Strategy & Business Development Manager, päällystys-liiketoimintasegmentti
Puh. 02071 50306
carolina.andersin@lemminkainen.com

Hannu Ratamäki
Director, Project Support, infraprojektit-liiketoimintasegmentti
Puh. 02071 59567
hannu.ratamaki@lemminkainen.com

JAKELU:
Keskeiset tiedotusvälineet
www.lemminkainen.fi

Lemminkäinen on vaativan infrarakentamisen ja talonrakentamisen osaaja Pohjois-Euroopassa ja yksi markkina-alueensa suurimmista päällystäjistä. Rakennamme yhdessä asiakkaidemme ja 4 700 ammattilaisemme kanssa kestävää ja vastuullista yhteiskuntaa. Vuonna 2016 liikevaihtomme oli 1,7 miljardia euroa. Lemminkäinen Oyj:n osake on noteerattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä. www.lemminkainen.fi