Lemminkäinen ja Skanska allekirjoittivat S-ryhmän logistiikkakeskuksen toisen vaiheen urakkasopimuksen

LEMMINKÄINEN OYJ LEHDISTÖTIEDOTE 10.2.2014 KLO 1400 LEMMINKÄINEN JA SKANSKA ALLEKIRJOITTIVAT S-RYHMÄN LOGISTIIKKAKESKUKSEN TOISEN VAIHEEN URAKKASOPIMUKSEN Lemminkäisen ja Skanskan muodostama työyhteenliittymä Freeway on allekirjoittanut S-ryhmän kanssa sopimuksen uuden päivittäistavaroiden logistiikkakeskuksen toisen vaiheen rakennusurakasta. Toisen vaiheen työt ovat jo käynnistyneet, ja ne valmistuvat joulukuussa 2016. Lemminkäinen ja Skanska osallistuvat työyh

LEMMINKÄINEN OYJ                LEHDISTÖTIEDOTE      10.2.2014 KLO 1400

 

LEMMINKÄINEN JA SKANSKA ALLEKIRJOITTIVAT S-RYHMÄN LOGISTIIKKAKESKUKSEN TOISEN VAIHEEN URAKKASOPIMUKSEN

 

Lemminkäisen ja Skanskan muodostama työyhteenliittymä Freeway on allekirjoittanut S-ryhmän kanssa sopimuksen uuden päivittäistavaroiden logistiikkakeskuksen toisen vaiheen rakennusurakasta. Toisen vaiheen työt ovat jo käynnistyneet, ja ne valmistuvat joulukuussa 2016. Lemminkäinen ja Skanska osallistuvat työyhteenliittymään tasaosuuksilla. Toisen vaiheen urakkasopimuksen arvo on yli 20 miljoonaa euroa, josta Lemminkäisen osuus on noin 10 miljoonaa euroa.

Urakkasopimus kattaa logistiikkarakennuksen kuivatuotevaraston ja sen lähettämön rakentamisen, yhteensä noin 19 000 bruttoneliömetriä.

Sipoon Bastukärrissä sijaitsevan logistiikkakeskuksen kokonaispinta-ala on noin 189 000 bruttoneliömetriä ja tilavuus noin 3 400 000 kuutiometriä. Logistiikkakeskus on suunniteltu energiatehokkaaksi ja sille haetaan BREEAM-ympäristöluokitusta. Kohteessa hyödynnetään lämmitys- ja jäähdytysenergiana maalämpöä. Uusi logistiikkakeskus on käytössä kokonaisuudessaan vuonna 2018.

Lemminkäisen ja Skanskan muodostama työyhteenliittymä Freeway ja S-ryhmän Logistiikkakeskukset Oy allekirjoittivat kesäkuussa 2013 puitesopimuksen logistiikkakeskuksen rakentamisesta projektinjohtourakkana. Hanke toteutetaan viidessä toisiinsa limittyvässä vaiheessa. Urakkasopimukset tehdään vaiheittain hankkeen edetessä. Ensimmäisen vaiheen sopimus allekirjoitettiin elokuussa 2013.

 

LEMMINKÄINEN OYJ
Konserniviestintä

 

LISÄTIETOJA:

Lemminkäinen Oyj
toimitilarakentaminen PKS, johtaja Jussi Niiranen
Talonrakentaminen-liiketoimintasegmentti
puh. 02071 53208
jussi.niiranen@lemminkainen.com

Skanska Talonrakennus Oy
aluejohtaja Vesa Tähti
puh. 040 501 6246
vesa.tahti@skanska.fi

Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta SOK
kiinteistöjohtaja Janne Rytkönen
puh. 010 76 82142
janne.rytkonen@sok.fi

 


JAKELU:

NASDAQ OMX Helsinki Oy
Keskeiset tiedotusvälineet
www.lemminkainen.fi

 

Rakennamme yhdessä asiakkaidemme kanssa toimivia, turvallisia ja terveellisiä olosuhteita asumiseen, työntekoon ja liikkumiseen. Markkina-alueemme on Pohjois-Eurooppa, ja palveluksessamme on noin 7 800 ammattilaista. Vuonna 2013 liikevaihtomme oli noin 2,2 miljardia euroa. Lemminkäinen Oyj:n osake on noteerattu NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä. www.lemminkainen.fi