Lemminkäinen valittu Oulun keskustan maanalaisen pysäköintilaitoksen rakentajaksi

LEMMINKÄINEN OYJ PÖRSSITIEDOTE 20.2.2012 KLO 20.15 LEMMINKÄINEN VALITTU OULUN KESKUSTAN MAANALAISEN PYSÄKÖINTILAITOKSEN RAKENTAJAKSI Oulun kaupungin omistama Oulun Pysäköinti Oy on tehnyt hankintapäätöksen, jonka mukaan Lemminkäinen rakentaa maanalaisen pysäköintilaitoksen kaupungin keskustassa. Hankkeen arvo on noin 70 miljoonaa euroa. Oulun kaupunginvaltuusto on tänään hyväksynyt hankkeen rahoituspäätöksen. Sopimus allekirjoitetaan hankintapäätöksen valitusajan

LEMMINKÄINEN OYJ               PÖRSSITIEDOTE          20.2.2012 KLO 20.15

LEMMINKÄINEN VALITTU OULUN KESKUSTAN MAANALAISEN PYSÄKÖINTILAITOKSEN RAKENTAJAKSI

Oulun kaupungin omistama Oulun Pysäköinti Oy on tehnyt hankintapäätöksen, jonka mukaan Lemminkäinen rakentaa maanalaisen pysäköintilaitoksen kaupungin keskustassa. Hankkeen arvo on noin 70 miljoonaa euroa.

Oulun kaupunginvaltuusto on tänään hyväksynyt hankkeen rahoituspäätöksen. Sopimus allekirjoitetaan hankintapäätöksen valitusajan jälkeen noin neljän viikon kuluttua.

Hankkeessa yhdistyvät Lemminkäisen infra- ja talonrakentamisen sekä talotekniikan osaaminen. Hanke on esimerkki Lemminkäisen kyvystä rakentaa haastavia maanalaisia kohteita kaupunkirakenteessa. Suunnitelmien mukaan työt alkavat kesäkuussa 2012 ja hanke valmistuu vuonna 2015.

"Tämä hanke on kaikkien toimialojemme yhteistyön näyte. Pääroolissa ovat etenkin insinööri-, kallio-, pohjarakentajamme", toteaa Lemminkäisen kalliorakentamisen liiketoimintajohtaja Risto Kupila.

Pysäköintilaitokseen tulee noin 900 autopaikkaa. Lisäksi rakennetaan 3 000 hengen väestönsuoja. Tiloihin tulee kaksi sisäänkäyntiä, toinen Hallituskadun puolelta ja toinen Torinrannasta. Maanalaisista tiloista rakennetaan suorat hissi- ja porrasyhteydet yläpuolella oleviin kiinteistöihin.

LEMMINKÄINEN OYJ
Konserniviestintä

LISÄTIETOJA:

Risto Kupila
Liiketoimintajohtaja, kalliorakentaminen
Lemminkäinen Infra Oy
Puh. 02071 53608

risto.kupila@lemminkainen.fi

Robert Öhman
Talous- ja rahoitusjohtaja
Lemminkäinen Oyj

Puh. 02071 53515
robert.ohman@lemminkainen.fi

JAKELU:
NASDAQ OMX Helsinki Oy
Keskeiset tiedotusvälineet
www.lemminkainen.fi


Lemminkäinen-konserni toimii rakentamisen kaikilla osa-alueilla. Konsernin toimialat ovat talonrakentaminen, infrarakentaminen, talotekniikka ja kansainväliset toiminnot. Liikevaihto vuonna 2011 oli noin 2,3 miljardia euroa, josta kansainvälisen liiketoiminnan osuus oli noin kolmannes. Konsernin palveluksessa työskentelee keskimäärin 8 400 henkilöä. Lemminkäinen Oyj:n osake on noteerattu NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä. www.lemminkainen.fi