Verstas arkkitehdit voitti kansainvälisen arkkitehtuurikilpailun

Lehdistötiedote 13.12. 2011 klo 12.30

Ernst & Young viimeistelee Töölönlahden nimekkään yritysryppään

VERSTAS ARKKITEHDIT VOITTI KANSAINVÄLISEN ARKKITEHTUURIKILPAILUN

Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Etera rakennuttaa Helsingin Töölönlahden paraatipaikalle toimistotalon tilintarkastus- ja konsulttiyhtiö Ernst & Youngille. Rakennuksen suunnittelusta vastaa tänään julkistetun arkkitehtuurikilpailun voittaja, Verstas Arkkitehdit Oy.
 
Uudisrakennus nousee Alvar Aallon kadun varrelle Töölönlahden kortteliin 2018, Finlandiataloa vastapäätä. Toimitalo on rakennuttajansa Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Eteran kolmas toimitalohanke Töölönlahden maisemissa. Kaikki kolme toimitaloa rakentaa Lemminkäinen.

Keväällä 2014 valmistuva toimitalo on Töölönlahden kolmesta rakennushankkeesta ainoa, josta järjestettiin kansainvälinen arkkitehtuurikutsukilpailu. Kaupunkikuvallisesti erittäin tärkeä rakennus tulee olemaan yksi keskustan maamerkeistä. Sen suunnittelukilpailuun jätettiin kaikkiaan 20 ehdotusta: 18 Suomesta, yksi Tanskasta ja yksi Espanjasta. Kilpailun palkintolautakunta luonnehtii jätettyjä kilpailuehdotuksia laadukkaiksi ja rakennuksen merkittävän sijaintipaikan hyvin huomioon ottaviksi.

- Palkintolautakunta arvosti erityisesti voittaneen ehdotuksen pohjaratkaisun erinomaista toiminnallisuutta ja monipuolista muuntojoustavuutta. Myös ehdotuksen kaupunkikuvallista hahmoa pidettiin hyvin keskeiseen ja näkyvään paikkaan sopivana, arvokkaana, mutta hillittynä ja Töölönlahden hengen mukaisena, palkintolautakunnan puheenjohtaja, Eteran kiinteistöjohtaja Timo Sotavalta toteaa.

Ernst & Youngin toimitusjohtaja Harri Pärssinen innostuu tavasta, jolla tuleva rakennus asettuu sijoituspaikkaansa. Hän arvostaa myös tulevien toimitilojen kutsuvuutta, helppoa lähestyttävyyttä sekä rakennuksen ajattoman tyylikästä arkkitehtuuria.

- Uusi toimitalo mitoitetaan tulevaisuuden kasvuamme, henkilöstömme viihtyvyyttä ja asiakkaidemme palvelua silmällä pitäen. Odotamme tilojen luovan henkilöstöllemme ja asiakkaillemme sekä muille talossa vieraileville kokemuksen dynaamisesta ja kansainvälisestä asiantuntijayrityksestä, jonka toimitilat ovat inspiroivia ja energisoivia. Meille tärkeää on myös uusien tilojen mahdollistama yhteisöllisyys, joka Töölönlahden kulttuuriympäristössä erityisesti korostuu, toimitusjohtaja Pärssinen toteaa.
 
Voittoisan kilpailuehdotuksen laatinut Verstas Arkkitehdit Oy on voittanut viime vuosina useita avoimia ja kutsukilpailuja Suomessa. Espooseen rakennettu Kirkkojärven koulu palkittiin vastikään kansainvälisellä International Architecture Award -palkinnolla ja toimiston osakkaat Väinö Nikkilä, Jussi Palva, Riina Palva ja Ilkka Salminen valittiin Euroopan neljänkymmenen merkittävimmän alle 40-vuotiaan suunnittelijan joukkoon.

- Halusimme luoda rakennuksen, jossa nautitaan ainutlaatuisesta paikasta Töölönlahden puiston äärellä, kommentoivat arkkitehdit
 
Töölönlahden alueesta on tulossa Helsingin kaupungin suunnitelmien mukaan eräänlainen kaupungin olohuone ja kulttuurikeidas. Toimistotaloryppään tyhjennyttyä iltaisin työntekijöistä alueen valtaavat rakennusten asuinhuoneistojen haltijat, kulttuurin ystävät ja taloja ympäröivän suurikokoisen viheralueen käyttäjät.

Lehdistökuvat voittaneesta kohteesta: valitse ja lataa kuvat.

LISÄTIETOJA:
Projektinjohtaja Jussi Niiranen, Lemminkäinen Talo Oy, Pääkaupunkiseutu
Puh. 02071 53208, jussi.niiranen@lemminkainen.fi

Kiinteistöjohtaja Timo Sotavalta, Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Etera
Puh. 040 732 5577, timo.sotavalta@etera.fi

Toimitusjohtaja Harri Pärssinen, Ernst & Young
Puh. 0207 280 190, harri.parssinen@fi.ey.com

Arkkitehti SAFA Ilkka Salminen, Verstas Arkkitehdit Oy
Lemminkäinen:
Lemminkäinen-konserni toimii rakentamisen kaikilla osa-alueilla. Konsernin toimialat ovat talonrakentaminen, infrarakentaminen ja talotekniikka. Vuoden 2012 alusta neljäs toimiala on kansainväliset toiminnot. Liikevaihto vuonna 2010 oli noin 2,0 miljardia euroa, josta kansainvälisen liiketoiminnan osuus oli noin neljännes. Konsernin palveluksessa työskentelee keskimäärin 8 000 henkilöä. Lemminkäinen Oyj:n osake on noteerattu NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä. www.lemminkainen.fi
 
Etera:
Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Etera vakuuttaa yksityisalojen työntekijöitä ja yrittäjiä. Se huolehtii työntekijöiden ja yrittäjien eläketurvasta ja edistää työhyvinvointia. Eteran vakuutusmaksutulo oli 570 miljoonaa euroa vuonna 2010. Vakuutettuja työntekijöitä on yli 200 000. Eläkettä Etera maksaa 151 000 eläkkeensaajalle yli miljardi euroa tänä vuonna. Eläkevaroja turvaavia sijoituksia sillä oli syyskuun lopussa tänä vuonna 5,2 miljardia euroa ja niistä 760 miljoonaa euroa on kiinteistösijoituksia. www.etera.fi
 
Ernst & Young:
Ernst & Young on johtava maailmanlaajuinen tilintarkastuksen, verokonsultoinnin, yritysjärjestelyiden, liikkeenjohdon konsultoinnin ja liikejuridiikan asiantuntija. Yhteiset arvot ja vahva sitoutuminen laatuun muodostavat perustan 152 000 ammattilaisemme kansainväliselle yhteistyölle. Vaikutamme henkilöstömme ja asiakkaidemme sekä meitä ympäröivän yhteiskunnan kasvuun ja kehitykseen tunnistamalla mahdollisuudet ja tukemalla tavoitteiden toteuttamisessa. www.ey.com/fi