Lemminkäiselle merkittävä infrarakennusurakka Ruotsista

LEMMINKÄINEN OYJ PÖRSSITIEDOTE 16.6.2011 klo 13.45 LEMMINKÄISELLE MERKITTÄVÄ INFRARAKENNUSURAKKA RUOTSISTA Lemminkäinen rakentaa uuden ohijuoksutusväylän Bergforsen Kraft AB:n voimalaitokselle Timråhon, Ruotsiin. Työt voimalaitoksella alkavat kesäkuussa 2011 ja valmistuvat vuoden 2014 alussa. Lemminkäisen urakan arvo on noin 43 miljoonaa euroa. Voimalaitoksen uudella vesiväylällä voidaan tarvittaessa tehokkaasti pienentää voimalaitoksen vesivarastoa ja siten parantaa voi

LEMMINKÄINEN OYJ                    PÖRSSITIEDOTE 16.6.2011 klo 13.45

LEMMINKÄISELLE MERKITTÄVÄ INFRARAKENNUSURAKKA RUOTSISTA

Lemminkäinen rakentaa uuden ohijuoksutusväylän Bergforsen Kraft AB:n voimalaitokselle Timråhon, Ruotsiin. Työt voimalaitoksella alkavat kesäkuussa 2011 ja valmistuvat vuoden 2014 alussa. Lemminkäisen urakan arvo on noin 43 miljoonaa euroa. Voimalaitoksen uudella vesiväylällä voidaan tarvittaessa tehokkaasti pienentää voimalaitoksen vesivarastoa ja siten parantaa voimalaitoksen vesialtaan patoturvallisuutta.

Urakkaan sisältyy vaativaa maa- ja pohjarakentamista, betonirakentamista sekä kallio- ja tunnelirakentamista. Kohteeseen louhitaan mm. 60 metrin mittainen tunneli, tehdään 450 000 kiinto-m³ avoleikkauksia, 250 000 kiinto-m³ avolouhintaa sekä 15 000 m³ massiivisia teräsbetonivaluja. Uusi vesiväylä sijoittuu keskelle rakennettua ympäristöä; vilkasliikenteisen Ådalsbanan ali rakennetaan tunneli ja työmaa-alueen läpi kulkeva kantatie 331 linjataan uudestaan.

Bergeforsen Kraft AB:n omistavat voimayhtiöt Vattenfall AB ja Eon Vattenkraft Sverige AB. Vuonna 1955 rakennetun voimalaitoksen keskimääräinen sähkön vuosituotanto on 735 gigawattituntia. Laitoksen jakeluverkko kattaa  Hälsinglandin maakunnan Keski-Ruotsissa.

Lemminkäinen on toiminut Ruotsin infrarakentamisen markkinoilla 1990-luvun puolivälistä lähtien. Ramselessa Lemminkäisellä on parhaillaan käynnissä niin ikään patoturvallisuuteen liittyvä kahden Eon Vattenkraft Sverige AB:n padon stabiliteetin parannustyö. Pohjoismaiden infrarakentamisen markkinat ovat yksi Lemminkäisen strategisista kasvualueista.

LEMMINKÄINEN OYJ
Konserniviestintä

LISÄTIETOJA:
Johtaja Jouko Viitala
Lemminkäinen Infra Oy
Puh. 040 538 1768
jouko.viitala@lemminkainen.fi

Aluejohtaja Risto Takkinen
Lemminkäinen Infra Oy
Puh. 040 864 9681
risto.takkinen@lemminkainen.fi

 

JAKELU:
NASDAQ OMX Helsinki Oy
Keskeiset tiedotusvälineet
www.lemminkainen.fi

  

Lemminkäinen-konserni toimii rakentamisen kaikilla osa-alueilla. Konsernin toimialat ovat talonrakentaminen, infrarakentaminen ja talotekniikka. Liikevaihto vuonna 2010 oli noin 2,0 miljardia euroa, josta kansainvälisen liiketoiminnan osuus oli noin neljännes. Konsernin palveluksessa on noin 8 300 henkilöä. Lemminkäinen Oyj:n osake on noteerattu NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä. www.lemminkainen.fi