Lemminkäinen ja NCC käynnistävät Green Building -toimistohankkeen Espoossa

LEHDISTÖTIEDOTE 26.1.2010

Espoossa sijaitsevan Polaris Business Parkin kolmannen talon rakentaminen on aloitettu. Rakennus toteutetaan EU:n Green Building -kriteerien mukaisesti, mikä tarkoittaa vähintään 25 % alhaisempaa energiankulutusta verrattuna vastaavaan uuteen toimistotaloon. Lisäksi kohteelle haetaan eurooppalainen BREEAM-ympäristösertifikaatti todistuksena ympäristöystävällisestä rakennuksesta.

Polaris Business Park on Lemminkäinen Talo Oy Pääkaupunkiseudun ja NCC Property Developmentin yhteinen hanke. Polaris Business Parkissa on valmiina kaksi taloa, Vega ja Capella. Kolmas talo, Castor, valmistuu suunnitelmien mukaan helmikuussa 2011. Osapuolet ovat solmineet esisopimuksen Polaris Castorin myynnistä IVG:lle, joka omistaa Polariksen kaksi ensimmäistä taloa.

Uusille toimistotiloille on kysyntää. Yritykset haluavat tehostaa toimintaansa sekä osoittaa ympäristövastuullisuuttaan.

- Ensimmäisten talojen vuokrausaste on hyvä ja Castoriinkin on jo allekirjoitettu ensimmäiset vuokrasopimukset. Näin ollen meillä on perusteet aloittaa sen rakentaminen, NCC:n projektipäällikkö Marjaana Meriläinen sanoo.

- Castor täydentää Polariksen täyden palvelun Business Parkiksi. IVG:ssä uskomme, että ympäristöystävälliset ja energiatehokkaat toimitilat ovat kysyttyjä ja haluamme olla mukana kestävän kehityksen kärjessä, sanoo Senior Transaction Manager Jörg Laue IVG:ltä

Castoriin tulee yhteensä noin 6 000 neliötä toimitilaa, joka voidaan räätälöidä erikokoisiksi tiloiksi yritysten tarpeiden mukaan aina 100 neliöstä alkaen vaikka koko taloon.

- Polariksen vetovoimana on erinomainen sijainti lähellä pääväyliä, loistava näkyvyys, runsaasti tilaa pysäköintitalossa sekä vuokralaisille tarjottavat aula-, toimisto- ja muut palvelut. Polaris tarjoaa myös pienemmille yrityksille edustavat tilat ja kattavat palvelut. Vegassa toimii myös pieni toimistohotelli, Meriläinen jatkaa.

LISÄTIEDOT:
Jussi Niiranen
Lemminkäinen Talo Oy Pääkaupunkiseutu
p. 040 7233807
jussi.niiranen@lemminkainen.fi

Lemminkäinen-konserni toimii rakentamisen kaikilla osa-alueilla. Konsernin toimialat ovat talonrakentaminen, infrarakentaminen, talotekniikka ja rakennustuotteet. Liikevaihto vuonna 2008 oli noin 2,5 miljardia euroa, josta kansainvälisen liiketoiminnan osuus oli runsas neljännes. Konsernin palveluksessa on noin 9 000 henkilöä. Lemminkäinen Oyj:n osake on noteerattu NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä. www.lemminkainen.fi