Muutostöistä kipinä rakennusalalle ja polkuun projekti-insinööriksi

Erja Kivilahden polku YIT:llä alkoi harjoittelijana työskentelemisellä muutostöissä, joista myös kipinä rakennusalalle alun perin syttyi. Hän on lisäksi yksi ensimmäisistä, YIT Opinnot jo 10 vuotta sitten suorittaneista työntekijöistämme. Erja pitää rakennusalassa sen insinöörimäisyydestä, mutta hänessä on myös luova, taiteellinenkin puolensa, joka tuo hyvää vastapainoa tekniselle alalle.

Erja Kivilahti työskenteli meillä Asuminen Pääkaupunkiseutu Länsi -yksikön tuotantoinsinöörinä tuotannon johdossa reilusti yli viisi vuotta.

YIT:llä Erja aloitti alun perin viimeisen opiskeluvuoden aikaisessa työharjoittelussa muutostöiden parissa.

”Se, miksi olen rakennusalalle lähtenyt, liittyy oikeastaan myös muutostöihin. Ostimme ensimmäisen asunnon, ja asiakaspalveluinsinööri teki kanssamme muutoksia asuntoon. Silloin minulla heräsi kipinä, että tässä voisi olla jotain, mitä voisin tehdä tulevaisuudessa. Kimmokkeena toimi myös se, että olin lapsuudessa haaveillut arkkitehdin opinnoista.”

Erja päätti kipinän sytyttyä hakea rakennusalalle opiskelemaan ja pääsi rakennetekniikan opintoihin Hämeen ammattikorkeakouluun. Päivääkään hän ei ole katunut päätöstä lähteä tälle alalle, sillä rakennusala on tuntunut heti alusta alkaen omalta jutulta.

”Koulussa opiskelin kaksi ensimmäistä vuotta infraa ja rakennesuunnittelua päällekkäin, ja sitten päätin, että rakennesuunnittelu on juttuni. YIT:llä päädyin valmistumisen jälkeen kuitenkin tuotannon puolelle töihin. Tällä alalla onkin kiva, että opinnoissa valittu pääaine ei välttämättä ohjaa niin selvästi sitä, että missä voi työskennellä, sillä mahdollisuuksia on monia”, Erja kertoo.

YIT Opinnoista erilaista näkökulmaa koulun penkille

Muutostöiden harjoittelijana Erja teki kokopäiväisen kesäpestin jälkeen meillä tuntitöitä samoissa hommissa opintojen ohella. Samana vuonna, syksyllä 2011 tuli hakuun ensimmäistä kertaa YIT Opinnot, johon Erja suurella innostuksella haki ja pääsi. Se oli hänelle hyvä kokemus, josta on ollut hyötyä tähänkin päivään asti muun muassa laajan YIT:läisten verkoston tuntemisena.

”YIT Opinnot olivat näköalapaikka ja sieltä sain kimmokkeen, että haluan tehdä tuotannossa töitä. Opinnoissa pääsi enemmän sisälle siihen, mikä YIT on ja mitä täällä tehdään - ja ennen kaikkea, mitä rakennusprojekti pitää sisällään. Meillä oli innostunut porukka. Opetus oli myös todella tasokasta ja käytännönläheistä.”

YIT Opinnoista jäi Erjalle ympäri YIT:tä tuttuja, joille voi tänäkin päivänä soitella.

”Valmistumisen jälkeen päätin, että haluan mennä työmaalle töihin, koska muuten kynnys sinne menemisestä olisi kasvanut. Aloitin toukokuussa 2012 työmaainsinöörinä.”

Vuoden 2017 tammikuussa Erja siirtyi tuotantoinsinöörin tehtävään.

Rakennusalassa kiehtoo insinöörimäisyys

Erjaa kiehtoo rakennusalassa sen insinöörimäisyys, loogisuus ja järjestelmällisyys, mitkä vetivät opinnoissa häntä puoleensa.

Erjalla on kuitenkin myös luova puolensa - hänellä on taustallaan muotoilijan koulutus ja valmistumisen jälkeen hänellä oli jonkin aikaa oma työhuone keramiikkatöitä varten.

”Minulla oli pääaineena keramiikka ja sivuaineena lasi. Olen siis valmistunut aikanaan artenomiksi”, Erja kertoo.

YIT-Erja-Kivilahti-harrastuskuva.jpg

Taidealalta valmistumisen jälkeen Erja työskenteli kaupan alalla kokoaikaisesti, joten energia ei riittänyt sen ohella muotoilijan töihin. Hän luopui lopulta työhuoneestaan.

”Asiakaspalvelu ja ylipäätään asiakasrajapinnassa työskentely ovat asioita, joita olen ammentanut kaupan alan kokemuksesta ja joita on tarvinnut tässä työssä paljon. Asuntoja tehdään kuitenkin ihmisille ja se on pitkälti asiakaspalvelua. Meillä YIT:llä on panostettu paljon asiakastyytyväisyyteen ja siitä voimme olla ylpeitä.”

Harjoittelijat lähellä sydäntä

Erjan työtehtäviin tuotantoinsinöörinä kuului muun muassa erilaisia tukitoimia työmaalle, kehitystehtäviä, tuotantopäälliköiden ja työpäälliköiden apuna olemista, työturvallisuuden yhteyshenkilönä toimimista sekä harjoittelijarekrytointien hoitamista, joka oli Erjalle hyvin tärkeä tehtävä.

”Meidän yksikössä on vuosittain 80-90 harjoittelijaa. He ovat meidän tulevaisuuden tekijöitä.”

Erjan työpäivät tuotantoinsinöörinä olivat hyvin vaihtelevia. Niihin kuului esimerkiksi paljon erilaisia palavereita, esiin tulleiden asioiden selvittämistä ja erilaisia työmaakäyntejä. Viimeksi mainitut liittyivät muun muassa siihen, että työmaan alkaessa käydään paikan päällä pitämässä aloituspalaveri, jossa käydään yhdessä järjestelmiämme ja ohjelmiamme läpi ja kartoitetaan, tarvitaanko siellä tukea jossain asioissa.

Erja tarvitsi työssään kokonaisuuksien hallintaa, laajalta skaalalta asioiden ja henkilöiden tuntemista, järjestelmällisyyttä sekä hyviä sosiaalisia taitoja.

Korona muutti työntekoa kertarysäyksellä. Aluksi palaverit olivat pelkästään etänä ja työmaakäynnit kokonaan tauolla.

”Koronalla on ollut hyvät ja huonot puolensa. Työpäiviin käytetty aika on vähentynyt merkittävästi työmatkojen poisjäännin myötä ja sitä myötä myös fyysinen kuormitus on vähentynyt, mutta samaan aikaan kaipaan ihmiskontakteja. Sittemmin käyttöön otettu hybridimalli on ollut toimiva”, Erja kertoo.

Mukavat työkaverit ja avoin ilmapiiri

Erjan mukaan koko YIT:llä vietetyn uran aikana hänellä on ollut todella mukavat työkaverit.

”Se on yksi iso asia, joka on pitänyt minut täällä töissä. YIT:llä on avoin ilmapiiri ja töitä tehdään yhdessä. Kollegoilla on tietotaitoa ja aina puolin ja toisin autamme toinen toisiamme”, Erja iloitsee.

Erja on huomannut rakennusalalla ison muutoksen sukupuolijakaumassa lähtien niistä ajoista, jolloin hän aikanaan aloitti alan opinnot.

”10 vuotta sitten naisia oli tällä alalla vielä vähemmän, varsinkin tuotannon puolella, mutta nyt meitä onkin jo aika paljon. Muun muassa työmailla on vastaavina työnjohtajina naisia ja muutenkin kautta linjan naisten määrä on kasvanut, mikä on hieno juttu ja täydentää työyhteisöä.”

Työssään Erja innostuu haasteista ja uuden oppimisesta.

”Kaikissa rooleissa YIT:llä olen oppinut paljon. On ollut myös kiva, että sitä, mitä aikaisemmassa roolissa on oppinut, on voinut aina käyttää seuraavassa roolissa hyödyksi.”

Erja kuvailee YIT:tä isona yrityksenä vakaaksi ja turvalliseksi työnantajaksi.

”YIT:llä on tarjolla monenlaisia, mahtavia projekteja sekä paljon mahdollisuuksia itsensä kehittämiseen ja uralla etenemiseen. Olen viihtynyt täällä hyvin”, hän lisää.

Malttia ja avointa mieltä oman asiantuntijuuden kehittämiseen

Uraansa rakennusalalla aloitteleville Erja haluaa sanoa, että on hyvä lähteä avoimin ja rauhallisin mielin työtehtäviin kiinni.

”Kannattaa kasvattaa asiantuntijuuttaan maltillisesti eikä kiirehtiä heti seuraaviin työtehtäviin. Täällä siihen on mahdollisuus”, hän neuvoo.

Vapaa-ajallaan Erja harrastaa kolmen pienen lapsen hoitamiselta ehtiessään muun muassa erilaisia kädentaitoja. Lisäksi hän liikkuu luonnossa ja on aloittelemassa jälleen crossfitiä.

”Nyt kun rakennusprojektimme kotona on loppusuoralla, minulla on mahdollisuus saada autotalliin oma työhuone, joka on ollut pitkään haaveena. Siellä voin herätellä uudelleen henkiin keramiikka-harrastusta, kun sinne on ensin ostettu uuni”, Erja kertoo innoissaan.

Syyskuussa 2022 Erja siirtyi urapolullaan seuraaviin tehtäviin projekti-insinööriksi Asuminen Uusimaa ja Häme -yksikköön.

Avoimet työpaikat

Liity tulevaisuuden tekijöihin