Helsingin yliopiston päärakennus - helmi, jollaista ei toista ole

Helsingin yliopiston päärakennuksen peruskorjaus voitti Vuoden työmaa 2020 -palkinnon. Kulttuurihistoriallisesti tärkeä ja sujuvasti edennyt hanke on erityinen myös tekijöilleen.

Helsingin yliopiston päärakennus, valokuvaaja Ari Aalto

”Minulle on tärkeä arvo olla mukana korjaamassa kulttuurisesti merkittäviä rakennuksia. Pidämme huolta rakennusperinnöstämme. Ja yliopiston päärakennus on helmi, jollaista ei toista ole”, kuvaa projektijohtaja Elisabet Örlund.

Örlund on tehnyt uransa aikana oikeastaan kaikkea, mitä insinööri voi rakennusyhtiössä tehdä. Vastavalmistuneena opistoinssinä hän aloitti laskennasta, eteni työmaa-, hankinta- ja työmaainsinööritehtäviin, projekti-insinööriksi, työpäälliköksi ja tuotannonjohtoon toimien nyt projektijohtajana.

”Koen kokemuksen erilaisista töistä vahvuutena: se on tuonut näkemyksen siitä, mikä hankkeessa on kunkin tehtävä. Tärkein tehtäväni tänä päivänä on toimia esimiehenä ja edistää hankkeen etenemistä kaikin keinoin sitä kautta. Vedän tiimiä, hankin sille resurssit ja tuen, mutta tiimi huolehtii varsinaisesta tekemisestä.”

Yhteistyön määrä ja laatu näkyvät

Yliopistorakennuksen peruskorjaus on erityinen myös siten, että se on ensimmäinen Örlundin luotsaama allianssihanke.

”Allianssissa mennään yhteistyössä vielä syvemmälle kuin muissa yhteistoiminnallisissa malleissa, mikä tuo omat piirteensä tekemiseen. Allianssin periaatteiden mukaan ajatus on koko ajan parantaa toimintaa, ja yhteistoiminnan määrä ja laatu näkyvät suoraan hankkeen sujumisessa. On hienoa nähdä, miten työtä tehdään aidosti porukalla”, Örlund sanoo.

”Allianssimuoto sopii erinomaisesti monimutkaiseen ja laajaan korjaushankkeeseen, jossa nykytekniikkaa tuodaan vanhaan taloon. Yllätyksiä tämänkaltaisissa hankkeissa tulee aina, mutta yhteistyöllä haasteet saadaan ratkottua nopeasti.”

Hanke alkoi kaksivaiheisella kilpailutuksella, jossa pisteytettiin eri osa-alueet. Niitä olivat muun muassa henkilöreferenssit – eli tekijöiden pätevyydet - sekä toisessa vaiheessa järjestettyjen työpajojen tulokset. Kilpailutusprosessi kesti kaikkiaan nelisen kuukautta, ja YIT sai hankkeen korkeimmalla pistemäärällään. Sen jälkeen käynnistyi kehitysvaihe: aluksi tehtiin hankkeen allianssisopimus, joka kiinnitti tekijät hankkeeseen. Erikseen tehtiin vielä allianssisopimukset kehitys- ja toteutusvaiheista.

Tärkeintä, että tiimillä on kaikki hyvin

”Tiimimme toiminnassa on positiivinen henki, vaikka itse työ on vaikeaa ja haastavaa. Minä olen tyytyväinen, kun tiimilläni on kaikki hyvin”, sanoo Örlund.

”Yrityksessämme arvostetaan kokemusta, mikä on hienoa. Itse ilahdun siitä, että saan mukaan nuorempia tekijöitä etenemään ja oppimaan.”

Helsingin yliopiston peruskorjaus Elisabet Orlund

Kuvassa vastaava työnjohtaja Kai Vendelin ja projektijohtaja Elisabet Örlund

”Oma työpäiväni kuluu tiiviisti Teamsissa. Olen huomannut, että tätä työtä voi tehdä tehokkaasti etänä, jolloin keskeyttävät häiriötekijät ovat minimissään. Normaalisti kävisin työmaalla ja kokouksissa jatkuvasti paikan päällä, nyt kerran viikossa, mikä säästää matka-aikoja. Projektijohdon rooli on tiimistä huolehtiminen: tekeminen pitää vastuuttaa kentälle siten, että tekijät uskaltavat ja osaavat tehdä itse.”

Tekeminen sinänsä on normaalia rakentamis- ja korjaamistyötä. Haastavuus syntyy kohteen iästä suhteessa nykytekniikan tarpeisiin.

”Osassa rakennusta ei alun perin ole ollut edes sähkövaloa”, Örlund huomauttaa.

”Vaikka peruskorjausta on talossa tehty vuosina 1989-99 vaiheittain, eivät reitit enää riitä tämän päivän talotekniikan vaatimuksille. Putkille ja johdotuksille on silti löydettävä väylät, joskus hyvinkin omaperäisin ratkaisuin.”

Ajan patinan pitää näkyä

Museovirasto on vahvasti mukana tekemisessä. Jopa piiloon jäävät rakenteet ovat museaalisesti arvokkaita. Kaikki ratkaisut hyväksytetään museovirastolla. Ajan patina saa ja sen pitää näkyä, mutta kasvot pestään.

Esimerkiksi alkuperäinen kantava muuraus on tärkeää säilyttää sellaisenaan. Portaat ovat alkuperäisiä kiviportaita, jotka korjataan tai uudistetaan tarpeen mukaan. Örlund konkretisoi asiaa:

”Senaatintorin puolella olevien pääportaiden perusta on tehty kiviladonnalla. Sitä ei saa korvata betonilla, vaikkei se näy mihinkään. On arvo sinällään, että alkuperäinen rakennustapa säilytetään, jos se suinkin on mahdollista.”

Teknisesti vaikeimpia kohtia ovat Örlundin mukaan sisäpuoliset louhinnat, rakenteelliset riskit ja niiden vaikutus aikatauluun taloudellisesti, ajallisesti ja teknisesti.

Hankkeessa työskentelee enimmillään noin 15 toimihenkilöä ja 120 työntekijää.

Niin harjannostajaiset kuin muut tapahtumat ovat koronan takia jääneet; normaalisti tavattaisiin projektiorganisaation ja tekijöiden kanssa myös vapaammissa merkeissä, Örlund sanoo.

”Kun hanke on valmis, toivon, että pääsemme pitämään kunnon pirskeet!”

Kohti kakkosvaihetta

Vuoden työmaa 2020 -hanke sisältää yliopiston päärakennuksen Senaatintorin puoleisen Engelin suunnitteleman sekä uudemmat Aleksanterinkadun ja Yliopistonkadun puoleiset Sirenin suunnittelemat siivet kattavan rakennuskompleksin peruskorjauksen ensimmäisen vaiheen. Se luovutetaan asiakkaalle lohkoittain, viimeiset valmistuvat kesällä 2021.

Kakkosvaiheen kehitysvaihe on jo käynnissä erillisellä sopimuksella. Jos rakentamispäätös saadaan ja hanke pääsee etenemään, se kestää kesään 2023 saakka. Kakkosvaihe sisältäisi nyt korjattavaa osaa sata vuotta nuoremman, 1938 valmistuneen Heikki Sirénin suunnitteleman viisikerroksisen osan, jossa sijaitsevat muun muassa iso luentosali, pieni juhlasali sekä yliopiston johdon ja hallinnon tiloja sekä teologisen tiedekunnan tilat. Örlund kertoo rehtoraatin ja konsistorin tilojen olevan tärkeitä säilytettäviä interiöörejä alkuperäisin kalustein.

Perusduunia, vaikka vaativaa

Vastaava työnjohtaja Kai Vendelin on työskennellyt pitkään erilaisissa korjaus- ja toimitilarakentamisen kohteissa, mutta tällä kertaa tiimi on ollut hänelle uusi, samoin allianssi hankemuotona.

”Rakentaminen on samaa tuttua perusduunia. Kallioperän louhinta oli vaativa kohta, samoin tiililadontojen tukeminen ja palkkien manttelointi”, Vendelin kertoo.

”Meillä on älykkäitä ihmisiä ja motivoitunut tiimi, joka on toiminut tosi hyvin. Kaikki tietävät omat vastuunsa, ja jos yllätyksiä tulee, niistä keskustellaan. Käytämme tahtiaikataulua, johon urakoitsijat on saatu hyvin mukaan. Erityisesti hankinta on tehnyt todella hyvää jälkeä, toiminut selkeästi ja nopeasti. ”

”Teemme päivittäin töitä 10 tuntia, ja joku työnjohdosta on aina paikalla. Projektijohdolta saamme tukea, kun sitä tarvitaan: Elisabet on ottanut homman hyvin haltuun, vaikka hyppäsi mukaan kesken projektin.”

Ydinkeskustassa työskentely ei Vendelinin mukaan ole aiheuttanut yllätyksiä. Luonnollisesti esimerkiksi logistiikka on hoidettava pilkuntarkasti eikä työmaa saa olla häiriöksi ympäristölle. Ympäristökään ei ole häirinnyt tekijöitä, vaikka kaupunkilaisten sähköpotkulaudoista oli hieman harmia välillä, kun ”niitä jätettiin mihin sattuu.”

Maarakennuksesta, louhinnasta ja vaijerisahauksista vastaava urakoitsija Jyrki Metso Metson Murskaus Oy:stä kertoo, että keskustatyömailla on yleensä hankalinta tilan puute, mutta tällä työmaalla on yhteispelillä aina järjestynyt tilaa tai kulkureittejä tarvittaessa, ahtaudesta huolimatta.

”Tiedon kulku ja yhteistyö ovat onnistuneet hyvin. Työmaalla on hyvä henki, vaikka kaikilla on kiire”, Metso sanoo.

Konservointi auttaa säilyttämään kulttuuriperintöä

Rakennuspintakonservaattori Arja Sorri kuustie&sorri Oy:stä on tutkinut rakennuksen konservoitavia pintoja.

”Olemme tehneet säilytettävien tilojen, kuten juhlasalin, maalipintojen kunto- ja vauriokartoitukset.

Väritystutkimuksin on selvitelty vanhimpia, alkuperäisiä värisävyjä menemällä seinään ’sisään’ kerros kerrokselta nähdäksemme, minkä sävyisiä maaleja ja mitä maalityyppiä on käytetty.”

”Teemme suunnitelmien lisäksi fyysistä konservointia. Työ vaatii laajaa materiaalien tuntemusta: on tunnettavat pinnat, maalit, laastit, kipsit, liimat – kaikki mahdollinen pinnassa oleva ja niiden yhteiskäyttö.”

”Tämä on loistavan antoisaa työtä. Kohde ja rakennus on aina erilainen” Sorri sanoo.

”Vaihtelevuuden lisäksi parasta konservaattorin työssä on se, että saa tehdä töitä yksin mutta osana työryhmää. Sekin on hienoa, että tässä ammatissa pääsee paikkoihin, joihin muut eivät, vaikkapa vinteille katsomaan yli sadan vuoden vanhoja hirsisiä kattotuoleja.”

”Haastavinta on kantaa vastuu siitä, että teen varmasti oikeat ratkaisut ja valinnat, etenkin kun kyseessä on merkkiteos tai tärkeä historiallinen kohde. Vastuu valvottaa joskus!”

Esimerkkinä haasteesta Sorri mainitsee Helsingin yliopiston päärakennuksen aulassa eli vestibyylissä olevan taiteilija Carl Sjöstrandin friisin "Väinämöisen soitto" 1860-luvulta. Kipsireliefi on maalattu ajan mittaan moneen kertaan eri maaleilla ja on ratkaistava, millä menetelmillä hauraalle kipsipohjalle tehty taideteos saadaan konservoitua.

Jutun päävalokuva: Helsingin yliopisto, kuvaaja Ari Aalto

AVOIMET TYÖPAIKAT

Liity Tulevaisuuden tekijöihin