Enemmän Elämää Pihapiireihin -konsepti

Enemmän Elämää Pihapiireihin -konsepti

YIT tutki Suomi 100 -juhlavuoden keväällä entistä viihtyisämpien ja toimivampien pihapiirien tulevaisuutta työpajoissa, joissa eri alojen asiantuntijoita haastettiin miettimään pihoille uusia ideoita ja ratkaisuja. Lisäksi suomalaisia innostettiin laajemmin osallistumaan hankkeeseen digitaalisen joukkoistamisen keinoin. Hankkeen tavoitteena oli selvittää, miten pihoja pitäisi suunnitella, hyödyntää ja toteuttaa yhteisöllisinä ja toiminnallisina tiloina, jotka mahdollistavat pihojen käytön oman kodin jatkeena parhaimmillaan ympäri vuoden.

Ennakoimme, että vuosituhannen alussa syntynyt halu omistaa, muokata ja käyttää kaupunkitilaa itseilmaisuun tulee saamaan pysyvän muotonsa juuri pihoilla. Erilaisissa pop-up-tapahtumissa ongelmana on juuri niiden pop-up-maisuus. Ravintolapäivää ja muita pop-up-tapahtumia voikin kritisoida siitä, että kun tapahtumat ovat ohi, niistä ei jää kuin kaunis muisto. Tapahtumat ovat kuin karnevaaleja, joilla väliaikaisesti luodaan paljon taloudellista ja muuta arvoa kaupunkiin, mutta ne eivät synnytä mitään pysyvää. Ihmiset, talon asukkaat ja omistajat, rakennusliikkeet, elinkeinoelämä ja kaupunki voivat yhdessä muuttaa tämän.

Entä jos uudenlaisen kaupunkitilan omistajuuden ja pop-up-kulttuurin pysyväksi näyttämöksi tulevatkin pihamme? Me uskomme, että näin tulee tapahtumaan. Yhdessä tehty piha on väline pop-up-kulttuurin pysyväksi tekemiseen. Tällä liitämme kaupungin haltuunoton väliaikaiset purskaukset osaksi rakenteellista ja elimellistä osaa kaupunkikudosta – sen suurimpaan yksittäiseen ja vähiten hyödynnettyyn osaan, pihoihin.

Viihtyisä piha luo monenlaista arvoa

Kaupunkien megatrendit nostavat pihan merkitystä. Kaupunkien tiivistyessä asuntojen koot pienenevät ja tarve toimiville ulkotiloille lisääntyy. Myös esimerkiksi työn ja kuluttamisen muutokset synnyttävät tarvetta joustaville ja monikäyttöisille tiloille. Yhä useammat tekevät töitä toimistojen ulkopuolella, eikä kuluttaminen on-demand palveluiden aikaan enää myöskään ole sidottu vain kauppoihin. Ikääntyminen lisää lähiympäristön merkitystä. Kaiken kaikkiaan pihan merkitys arvonluojana korostuu.

Tutkimuskirjallisuus korostaa erityisesti pihan tuottamaa taloudellista arvoa, sosiaalisen pääoman lisääntymistä, sekä suoraa hyvinvoinnin lisääntymistä viihtyisän ja yhteisöllisen pihan vaikutuksesta. 

 

 

 

Viihtyisä piha syntyy ottamalla käyttäjät mukaan suunnitteluun

Loimme Suomi 100 juhlavuoden kunniaksi yhdessä sidosryhmiemme piha-asiantuntijoiden ja pihoista kiinnostuneiden yhteisöjen kanssa pihakonseptin, jonka ideoita ja ajatuksia haluamme muidenkin hyödyntävän. 

Enemmän elämää pihapiireihin -konseptin design-periaatteet: 

• Konsepti on jatkuvasti kehittyvä. Sen ei ole tarkoitus olla lopullinen, vaan se on käytössä kehittyvä ja muokkautuva. Konsepti tarjoaa paikan, johon havainnot hyvistä pihoista voivat kiinnittyä. Hyvä konsepti kehittyy sitä käytettäessä.

• Konsepti tarjoaa yhteisen kielen kaikille pihaa kehittäville. Sen kautta voidaan käydä keskustelua rakentajan, alihankkijoiden, kaavoittajan, omistajien ja käyttäjien kanssa. Konseptiin voi kiinnittyä erilaisia alihankkijoita, havaintoja ja arvoja. Sitä voidaan käyttää niin pihojen arvioinnissa kuin uusien pihojen suunnittelussakin.

• Konsepti sallii erityislaatuisuuden, mutta on yleispätevä. Sen on tarkoitus sopia kaikkien pihojen suunnitteluun ja arviointiin. Sitä ei silti tule ymmärtää staattisena kaavana, joka tuottaa joka paikkaan samoja ratkaisuja. Konseptin tarkoituksena on luoda tasapainoisia mutta ainutlaatuisia pihoja.

• Konsepti perustuu 60 % – 40 % -ajattelulle. Se tunnistaa, että hyvä piha syntyy vain ja ainoastaan käyttäjän kokemuksen kautta, joten hyvä piha ei ole koskaan valmis. Konsepti keskittyy kuvaamaan sekä pysyviä että muuttuvia pihan ominaisuuksia niin, että pihan käyttäjät voivat muokata pihaa toiveidensa mukaiseksi.

• Konsepti sallii monenlaisen tekemisen. Se tunnistaa, että pihan pitää samanaikaisesti tyydyttää monenlaisia tarpeita.

Viihtyisä piha syntyy ottamalla käyttäjät mukaan suunnitteluun: osa pihasta tehdään valmiiksi, osan suunnitteluun pihan käyttäjät osallistuvat ja pitävät sen elossa, joten piha on ajassa muuntautuva eikä koskaan valmis.

Lataa raportti tästä

Kiinnostavatko pihat ja niiden kehittäminen? Haluatko tutustua koko konseptiin? Saat raportin ladattavaksesi saman tien, kun täytät alla olevat yhteystietokentät.