Takaisin

Virtuaalitodellisuus jatkaa siitä, mihin mielikuvitus päättyy

YIT OYJ Uutinen 16.1.2017 klo 10.00

VR-lasi2 YIT
VR-lasi2 YIT

Rakennusteollisuudessa tekniikasta hyötyvät niin suunnittelijat kuin asunnonostajakin. YIT:n asiakkaat voivat tutustua tuleviin koteihinsa virtuaalitodellisuuden (VR) avulla Slovakiassa. Suomessa tekniikka on mahdollista ottaa käyttöön nopeassakin aikataulussa.

Virtuaalitodellisuudesta (VR) puhutaan yhtäkkiä kaikkialla. VR:llä viitataan tekniikkaan, jossa käyttäjä siirtyy erilliseen virtuaaliympäristöön, yleensä suljettujen lasien avulla. Viime vuonna Suomen markkinoille tuli usean valmistajan VR-laitteita.
Hyvin voidaankin todeta, ettei VR ole tulevaisuutta, vaan tätä päivää. Lähivuosina VR:n povataan mullistavan muun muassa pelimaailman, oppimisen, ihmisten välisen kanssakäymisen sekä tekevän älypuhelimet hyödyttömiksi.

Virtuaalitodellisuudesta on hyötyä myös yrityksille ja työelämässä. Esimerkiksi arkkitehdin on helpompaa suunnitella työtään, kun hän kykenee tarkastelemaan kohteitaan oikeassa mittakaavassa. Todennäköisesti virtuaalilasit ovat pian tavallinen näky myös huoltohenkilöstön silmillä. Laitteiden asentaminen ja huoltaminen helpottuu, kun älylasit merkitsevät osia, neuvovat asentajille mitä niille tehdään ja heijastavat ohjeet käyttäjän näkökenttään. Lopulta kaikki tiedot ja huoltohistoria merkitään virtuaaliseen huoltokirjaan, johon erilaiset anturit syöttävät jatkuvasti tietoja esimerkiksi tilojen ihmisvirroista ja lämpötiloista.

”Suomessa on jo paljon osaamista ja täällä tehdään kovasti töitä, jotta olisimme ensimmäisten joukossa hyödyntämässä VR:a liiketoiminnassa ja saisimme tekniikasta kilpailuetuja” kertoo VR:n ja AR:n (augmented reality = lisätty todellisuus) parissa työskentelevä, Faken luova johtaja Santtu Parikka.

VR:n nopeaan tulemiseen lähivuosina sekä mahdollisuuksiin rakennusalalla uskoo myös YIT:n kehityspäällikkö Toni Ruuska.

”Suunnittelijoiden ja rakentajien lisäksi virtuaalitodellisuus hyödyttäisi asunnonostajia. Tällä hetkellä vasta rakenteilla olevia asuntoja visualisoidaan lähinnä pohjapiirustusten ja havainnekuvien avulla, mutta nämä jättävät paljon mielikuvituksen varaan”, Ruuska selittää.

Virtuaalilasien avulla asiakas voi kuitenkin kävellä tulevassa asunnossaan ja nähdä omin silmin, miltä tulevan asunnon tilat, pinnat sekä maisemat ikkunan takana tulevat todella näyttämään.

YIT käyttää VR:a jo Slovakiassa

YIT:llä virtuaalitodellisuutta käytetään hyväksi Ruuskan kuvailemalla tavalla hyväksi Slovakiassa, jossa otettiin tietokoneen ruudulta katsottavan 3D-mallinnuksen oheen VR-lasisovellus joulukuun 2016 alussa.

”Suunnittelimme ja testasimme monia erilaisia ratkaisuja ja palvelutarjoajia ennen kuin ryhdyimme tarjoamaan palvelua asiakkaillemme. Nyt tekniikka on kehittynyt siihen pisteeseen, että voimme olla palvelusta ylpeitä, ja se on taloudellisesti järkevää”, YIT:n CEE-liiketoimintaryhmän Brand Manager Renata Zatkova kertoo.

Myös muut rakennusliikkeet Slovakiassa tarjoavat mahdollisuutta testata virtuaalitodellisuutta erityistapahtumissaan. Zatkovan tietojen mukaan YIT on toistaiseksi kuitenkin ainut, joka tarjoaa palvelua myyntipisteissään.

Suomalaisissa yrityksissä virtuaalitodellisuuden käyttöä ovat Ruuskan ja Parikan mukaan hillinneet tähän asti perinteet, kustannukset sekä laitteiden kömpelyys. Nyt esteet ovat murtumassa. Aiemmin satojentuhansien arvoiset lasit maksavat enää satoja euroja, lasit ovat kevyitä ja virtuaalimaailma näyttää aidolta.

Parikka ja Ruuska uskovatkin, että tällä hetkellä lähes kaikki toimijat niin rakennus- kuin monilla muillakin aloilla miettivät milloin ryhtyvät käyttämään VR:a, ei, ryhtyvätkö he käyttämään VR:a. Kyse on ajatustavan muutoksesta, mutta myös prosessien digitalisoimisesta, mikä tietenkin kestää ja tuo mukanaan kustannuksia.

”Suomessa pisimmällä VR:n käytössä on tällä hetkellä käyttäjälähtöinen sairaalasuunnittelu. VR:n avulla käyttäjiltä voidaan saada palautetta tiloista jo ennen niiden rakentamista. Tekniikan avulla voidaan välttää suunnitteluvirheitä, mikä säästää paljon rahaa”, Parikka kertoo.

YIT selvittää tänä vuonna, kuinka paljon VR auttaa kuluttajia hahmottamaan, miltä vasta rakenteilla oleva koti voisi näyttää ja auttaako VR asuntomyyntiä täydentämään myyntimateriaalia niin, niin, että se auttaa asiakkaita tekemään ostopäätöksen.

”Joitakin kokeiluja olemme jo tehneet, ja jos selvittelyjen tulokset ovat jatkossakin hyviä, VR otetaan varmasti käyttöön nopeassa aikataulussa”, Ruuska sanoo.

Välineet eivät eristä ihmisiä

Virtuaalitodellisuudesta puhuttaessa on pakko ottaa kantaa myös kielteisiin tulevaisuudenvisioihin, joita tekniikkaan liitetään. Aiheesta puhuttiin paljon esimerkiksi marraskuun lopussa Helsingissä järjestetyssä Slush-tapahtumassa.

Aihetta – ja erityisesti sitä, erottaako vai yhdistääkö VR-tekniikka ihmiset lopulta toisistaan – pohti laajasti esimerkiksi All future Everythingin luova johtaja ja VR-asiantuntija Monika Bielskyte.

Saako VR ihmiset vetäytymään yhä syvemmälle omiin maailmoihinsa, vai kommunikoivatko he yhä enemmän ja helpommin toistensa kanssa vapaina maantieteellisistä rajoitteista?

”Jo nyt on ihmisiä, jotka linnoittautuvat omiin maailmoihinsa – tekniikan avulla tai ilman. En usko, että välineet eristävät ihmisiä toisistaan, vaan että syrjäytyminen on monen tekijän summa ja isomman yhteiskunnallisen keskustelun asia”, Parikka kuittaa.

Katso video YIT:n VR-ratkaisuista Slovakiassa: https://www.youtube.com/watch?v=w5zeGE_-tAI&feature=youtu.be 

Lisätietoja:

Toni Ruuska, kehityspäällikkö, YIT Oyj, puh. 040 352 4941, toni.ruuska@yit.fi

Hanna Malmivaara, viestintäjohtaja, YIT Oyj, puh. 040 561 6568, hanna.malmivaara@yit.fi

YIT luo parempaa elinympäristöä kehittämällä ja rakentamalla asuntoja, toimitiloja, infrastruktuuria sekä kokonaisia alueita. Visionamme on tuoda enemmän elämää kestäviin kaupunkeihin. Haluamme erottautua välittämällä aidosti asiakkaista, näkemyksellisellä kaupunkikehityksellä, sitoutuneella projektien toteuttamisella ja innostavalla tavalla johtaa. Kasvumoottorinamme toimii kaupunkien kehittäminen kumppaneita osallistaen. Toiminta-alueemme kattaa Suomen, Venäjän, Baltian maat, Tšekin, Slovakian ja Puolan. Vuonna 2015 liikevaihtomme oli lähes 1,7 miljardia euroa, ja työllistämme noin 5 300 henkilöä. Osakkeemme noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:ssä. www.yit.fi