Takaisin

Asukkaiden verkkoyhteisö osallistui Niemenrannan suunnitteluun

YIT OYJ Uutinen 5.1.2017 klo 11.00

Niemenranta Ilmakuva2 YIT
Niemenranta Ilmakuva2 YIT

Tutkimuksen perusteella ihmisiä kiinnostaa yhteisöllisyys, palvelutarjonta, ekologisuus ja energiatehokkuus.

YIT on ottanut asukkaat uudella tavalla mukaan tamperelaisen Niemenrannan asuinalueen kehittämiseen. Niemenrannassa ja sen lähialueille asuvia sekä alueesta muuten kiinnostuneita ihmisiä kerättiin mukaan syksyllä 2016 toimineeseen verkkoyhteisöön, jossa he pääsivät ideoimaan ja suunnittelemaan aluetta aktiivisesti. Noin 50 hengen yhteisö osoittautui tuotteliaaksi.

”Ihmiset osallistuivat erittäin innokkaasti verkkokeskusteluun, ja se nosti esille paljon hyvää ja hyödyllistä”, toteaa YIT:n projektipäällikkö Mari Peltonen.

”Toki se vaati meiltäkin aktiivisuutta, keskustelun seurantaa ja päivittäistä osallistumista”, jatkaa YIT:n projektikoordinaattori Jonne Kuvaja.

”Osallistujia innosti selvästi se, että he saivat olla yhdessä kehittämässä aluetta ja vaikuttamassa suunnitteluun”, vahvistaa tutkimuksen toteuttaneen Zeeland Familyn insight director Heidi Vidgren.

Yhteisöllisyys ja ekologisuus kiinnostavat

Verkkoyhteisö tuotti suuren määrän yksittäisiä ideoita Niemenrannan kehittämiseksi: penkeistä ja retkeilypaikoista kukkaniittyihin ja hyötypuutarhoihin, virkistystoiminnasta pop-up-myymälöihin. Toisaalta keskustelussa olivat vahvasti mukana asumisen yleisemmät, asukkaille tärkeät trendit.

”Tutkimuksen perusteella ihmisiä kiinnostaa alueen yhteisöllisyys, innovatiivinen palvelutarjonta sekä ekologisuus ja energiatehokkuus. Asunnoilta halutaan yksilöllisyyttä ja muunneltavuutta elämäntilanteen mukaan”, Vidgren kertoo.

”Joukossa on paljon asioita, jotka ovat helposti rakennusliikkeen toteutettavissa. Osasta taas viemme sanaa eteenpäin päätösvaltaisille viranomaisille”, kertoo YIT:n rakennuttajapäällikkö Pasi Rintamäki.

Niemenranta-henki orastaa – seuraavaksi vuorossa Konepaja

Niemenranta oli luonteva valinta tutkimuksen kohteeksi. Näsijärven rantaan nousevan kaupunginosan ensimmäiset asukkaat ovat päässeet asettumaan koteihinsa, kun uusinta osaa vielä suunnitellaan. Rintamäki arvelee, että verkkoyhteisön käymässä keskustelussa orastaa jo hyvällä alulla oleva Niemenranta-henki.

YIT on tiedustellut säännöllisesti asiakkaidensa mielipiteitä toteutuneista kohteista, mutta nyt paneuduttiin erityisesti tulevan suunnitteluun. Samalla kerättiin näkemystä tulevaisuuden joukkoistamistyökalun luomiseen.

”Asukkaiden osallistamista on tarkoitus jatkaa esimerkiksi Pasilan Konepajan alueen asumisen aikaisten palvelujen kehittämisessä. Tämä on selvästi tulossa osaksi meidän toimintaamme”, Kuvaja sanoo.

Niemenranta – uudenlaista asumista

Niemenranta on Tampereen uusi kaupunginosa. Se sijaitsee keskustan länsipuolella, Lielahden tuntumassa, noin 8 kilometrin päässä Tampereen keskustasta.

Niemenrantaan nousee kodit noin 4 000 tamperelaiselle. Alueen päätoteuttaja on YIT.

YIT rakentaa tällä hetkellä Niemenrannassa keväällä 2017 valmistuvaa Tampereen Nestorin Aarretta, joka on suunnattu senioreille, sekä syksyllä valmistuvaa Tampereen Menuettia. 

YIT on kehittänyt aluetta yhdessä sen asukkaiden ja alueesta kiinnostuneiden kanssa. Syksyllä 2016 toimineessa nettiyhteisössä Niemenrannasta kiinnostuneet saivat ideoida ja esittää toiveita asuinalueeseen ja asumiseen liittyen. Kyselytutkimus tehtiin YIT:n tilauksesta ja sen toteutti Zeeland Family.

*YIT julkaisee Niemenrannasta kolmen uutisen juttusarjan. Tämä oli sarjan ensimmäinen juttu.

Lisätietoja:

Mari Peltonen, projektipäällikkö, YIT Rakennus Oy, puh. 040 830 7343, mari.peltonen@yit.fi

Pasi Rintamäki, rakennuttajapäällikkö, YIT Rakennus Oy, puh. 040 779 6955, pasi.rintamaki@yit.fi

Hanna Malmivaara, viestintäjohtaja, YIT Oyj, puh. 040 561 6568, hanna.malmivaara@yit.fi

YIT luo parempaa elinympäristöä kehittämällä ja rakentamalla asuntoja, toimitiloja, infrastruktuuria sekä kokonaisia alueita. Visionamme on tuoda enemmän elämää kestäviin kaupunkeihin. Haluamme erottautua välittämällä aidosti asiakkaista, näkemyksellisellä kaupunkikehityksellä, sitoutuneella projektien toteuttamisella ja innostavalla tavalla johtaa. Kasvumoottorinamme toimii kaupunkien kehittäminen kumppaneita osallistaen. Toiminta-alueemme kattaa Suomen, Venäjän, Baltian maat, Tšekin, Slovakian ja Puolan. Vuonna 2015 liikevaihtomme oli lähes 1,7 miljardia euroa, ja työllistämme noin 5 300 henkilöä. Osakkeemme noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:ssä. www.yit.fi