Liikuntahalli käyttöön nuorille myös kesällä

LASB Juniorit ry halusi järjestää liikuntavuoroja nuorille myös kesällä Hollolan Heinsuon liikuntahallissa, koska poikkeusolot ovat rajoittaneet liikuntavuorojen harjoittamista sisätiloissa jo pitkään.

LASB Juniorit ry on normaalisti järjestänyt nuorille liikuntavuoroja Hollolan Heinsuon koulun liikuntahallissa kevät- ja syyslukukauden aikana. Koronarajoitusten vuoksi liikuntavuoroja on jouduttu perumaan, ja nyt toiveena oli tarjota nuorille mahdollisuus osallistua seuran toimintaan poikkeuksellisesti myös kesällä rajoitusten niin salliessa. He lähestyivät meitä #100hyväätekoa hakemuksella tämän mahdollistamiseksi.

LASB Juniorit ry on Hämeenlinnan, Hollolan ja Lahden alueilla toimiva salibandyseura, joka keskittyy järjestämään kerho- ja juniorijoukkuetoimintaa. Seuran toiminta perustuu aktiiviselle talkootoiminnalle. Heidän tavoitteenansa on tehdä salibandya tunnetuksi ja kasvattaa harrastajamääriä. LASB:lla on yhteiskuntavastuuohjelma, jonka puitteissa seura haluaa olla vastuullinen toimija myös kentän ulkopuolella. Heillä on vahva halu saada lapset liikkumaan ja nauttimaan liikkumisesta. Tästä olemme vahvasti samaa mieltä, ja siksi meidän olikin helppo lähteä mukaan toteuttamaan LASB Junioreiden #100hyväätekoa hakemusta.

Heinsuon koulu on elinkaarimallilla rakentamamme rakennus, jonka ylläpidosta vastaamme sovitun palvelujakson ajan. Neuvottelimme yhdessä Hollolan kunnan, Hollolan Tilapalvelut Oy:n ja siivouspalveluita tarjoavan ISS Palvelut Oy:n kanssa mahdollisuudesta avata liikuntahalli myös kesällä seuran käyttöön. Kaikki osapuolet halusivat lähteä mukaan tarjoamaan tämän mahdollisuuden, joten nyt LASB Juniorit ry voi järjestää seuratoimintaa nuorille poikkeuksellisesti myös kesäkuun aikana.

”Poikkeusolot ovat olleet haastavia ja rajoittaneet myös nuorten liikuntamahdollisuuksia, joten tähän pyyntöön oli helppo tarttua ja mahdollistaa nuorten liikuntaharrastus poikkeuksellisesti nyt myös kesällä”, sanoo Hollolan Tilapalvelut Oy:n rakennuttajapäällikkö Tuomo Vesikko. Normaalisti kesäaikaan koululla tehdään palvelusopimukseen kuuluvia perussiivouksia, mutta saimme yhdessä sovittua ja aikataulutettua näiden toteutuksen loppukesälle. ”Kaikki hoitui yhteistyötahojen kanssa hyvässä kumppanuushengessä, kuten elinkaarihankkeen periaatteisiin kuulukin”, lisää YIT:n Real Estate Manager Pekka Asikainen.

Innostavia treenejä nuorille myös kesällä! Kuten LASB:n yhteiskuntavastuun motto kuuluu: Liikkuminen, yhdessäolo ja hauskanpito on kaikkien oikeus! ❤️

#100hyväätekoa


Lue lisää:

Hollolan Heinsuon ja Kalliolan koulut tukevat yhteisöllisyyttä
Elinkaaripalvelumme